Vanha(na) on kivaa

Se, että vanhenee, on ihan kivaa. Ei tarvitse välittää mitä muut ajattelevat. Kun ne kuitenkin päättelevät hulluista vanhuksen päähänpistoista, että onhan se jo vanhuudenhöperö. Joten voi tehdä mitä haluaa!

Ihanaa esimerkiksi, ettei enää tarvitse mennä töihin, mutta toisaalta saa mennä, jos haluaa. Ei tarvitse sietää paskoja pomoja, kiusaavia työkavereita eikä kaivaa kuudelta pyryaamuna autoa hangesta ja lähteä ajamaan 75 kilometriä kohti Helsinkiä. Toisaalta ihanaa muistaa, miten kivaa työnteko oli ja miten pimeät pakkasaamut eivät olleet yhtään kamalia, ne vai piti tehdä pois alta eikä niitä sen kummemmin ajatellut ikävinä kokemuksina. Vanhana on siis kivaa.

Vanheneminenkin on mukavaa. Ajatella, jos ei olisi synttäreitä, juhlia, lahjoja, herkkuja. Miten tylsää! Tänä viikonloppuna vietettiin puoliso Jussi-papan syntymäpäiviä. Saatiin vieraiksi hyviä ystäviä, lapsia, bonuslapsia, mummon muruset pieni Anton ja ihana Eeva, jonka kanssa sai touhuta kaikkea kivaa. Väkersin juustokakun jossa mansikoita koristeena – mauttomia espanjalaisia, mutta kauniita. Ihana viikonloppu!

Nyt on myös ihanaa, kun saa asua vanhassa turkulaisessa talossa. Siivosin yläkaapit keittiössä ja löysin taloyhtiön järjestyssäännöt. Ne olivat siis alkuperäiset, vuodelta 1916. Kyllä nyt järjestys hoituu! Tässä mm. esimerkki ja vinkki vierailleni:

Että minä en sitten ole velvollinen siivoamaan, jos hevosesi sotkee pihan.