Kirsti Paakkasen tarina

”Minulla ei ole tavoitteita, minulla on unelmia.” Näin sanoi Kirsti Paakkanen, kun häntä haastateltiin Marimekon tulevaa johtajapostia varten.

Unelmia! Niitä todella oli nuorella Kirstillä, joka vaatimattomasta saarijärveläiskodista kulki pitkän tien Suomen liike-elämän ja markkinoinnin huipulle.

Ei voi kuin ihailla tuota pientä tummaa piikkikoroilla elämänsä kävellyttä naista! Menemättä nyt Paakkasen elämän kaikkiin vaiheisiin on vain todettava, että jos ihmisellä ei ole uskallusta unelmoida ja uskoa unelmiinsa, niin ei elämä koskaan nouse sille tasolle, joka olisi mahdollista – se on mahdollista kaikille, jotka päättävät, unelmoivat ja uskaltavat. Paakkanen uskalsi.

Kirjan nimi viittaa Kirstin suureen rakkauteen ja tragediaan. Hän erosi omasta vaatimuksestaan, aviomiehen vastusteluista huolimatta, suuresta rakkaudestaan, koska ei pystynyt saamaan lapsia. Puoliso toivoi jälkikasvua ja saikin myöhemmässä liitossaan useampia. Kirsti päätti, ettei ole toisen unelman tiellä ja lähti keskittymään liike-elämään. Se oli suurta rakkautta. Vai oliko se myös tyhjyyden täyttämistä jollain muulla arvokkaalla?

Joka tapauksessa, kun lukee Paakkasen elämästä ja ennen kaikkea menestyksestä: omaisuudesta, taloista Nizzassa tai Espoon Westendissä, Jaguarista, design-sisustuksista – ei tule missään kohdassa mieleen kadehtia tai paheksua häntä pröystäilijäksi. Ulla-Maija Paavilainen on rakentanut kirjan hienosti valottaen Kirstin omia mietteitä ja työntekoa, sekä myös Suomen liike-elämän vaiheita, mistä kaikesta kerääntyy kiinnostava palapeli yritteliään ja rohkean ihmisen matkasta. Itseä kiinnostavana seikkana on myös kirjassa mukana olevia tuntemiani henkilöitä, yksi niistä saarijärveläinen rakennusteollisuusvaikuttaja, nykyinen vuorineuvos Ilpo Kokkila, jonka alaisena työskentelin Perusyhtymässä 1980-luvulla.

Kirjasta saa hyvän katsauksen Suomen teollisuuden vaiheisiin, etenkin Marimekon tähtimäiseen menestykseen (juurihan uutisoitiin, että Marimekko teki taas huikean tuloksen!), joka oli Kirsti Paakkasen ansiota.

Paakkanen näyttäytyy kuitenkin ihmisenä, ”hyviksenä”, herkkänä ja tuntevana, huolimatta temperamentistaan, joka näkyi etenkin silloin, kun kaikki ei mennyt rouvan suunnitelmien mukaan.

Uskon, että hänen elämänsä oli täyttä ja tyydyttävää. Unelmien täyttymystä vaikka se suurin rakkaus piti jättää. Viimeiset vuodet hänellä kuitenkin oli ranskalainen sydänystävämies ja elämässä ystäviä ja tyyneyttä.

Hieno kirja. Kannattaa uskoa unelmiin ja uskaltaa.

Vastaa