Perjantaijatkot

Vuokraisäntä vinkkasi, että taloyhtiön sauna on todella hyvä ja löylyt huikeita. No sinnehän laitoin tietenkin viimeiseen vuoroon yhdeksästä kymmeneen varauksen. Sitä ennen olin talsinut keskustaan ostamaan tarvikkeita a) koirille b) huomiselle lounaalle, johon oli tulossa hyvä ystäväni Sirkku puolisoineen. Vielä ostosreissun jälkeen suoritin siivouksen ja sitten Kiss-koiran kanssa tehtiin monen kilsan reissu pitkin Auran rantoja. Vastaan tuli teini, joka juhlisti kevätpäivää pukeutuneena pelkkään lyhythihaiseen t-paitaan ja farkkuihin. Siinä oli asennetta! Aurinko paistoi ja olin vähän yläpilvessä: kyselin muka itseltäni, että olenko muka ansainnut kaiken tämän. Mitä sitä kyselen, olen ansainnut kaiken hyvän, mitä maailma antaa – ja etenkin sen, minkä olen itse saanut aikaan! Niin me kaikki olemme – hyvä onni ei useimmiten ole sattumaa, se on sinun itsesi vetovoiman lain voimalla tuomaa juuri sinulle.

Pysähdyin Tuomiokirkon lähelle, aurinko paistoi, kirkon kello soi. Vastaantuleva nuori mies (ulkomaalainen) liukastui ja kaatui pyllylleen. Kiss-koira hermostui ja säntäsi pojan viereen (huolestui). Minä kauhistuin, sekä kaatumisesta että koiran reaktiosta, kysyin, oletko kunnossa. Nuorukainen vastasi englannilla ja hymyili: ”ei ongelmaa. kuuntelin ja katsoin vain kirkon kelloa enkä huomannut jäistä jalkakäytävää.” Hymyiltiin molemmat. Tuli vain mieleen, miten monesti käy niin, että, kun vaikka pieni koululainen tai isokin mies kaatuu, niin harva edes pysähtyy kysymään, miten kävi.

Noniin. Olin siis varannut yhtiön saunavuoron, tämän 2.70 euron luksuksen, kokemus sekin: en ole paljonkaan 80-luvun jälkeen asunut kerrostaloissa tai taloyhtiöissä. Ihan mahtava kokemus! Yli satavuotiaan taloyhtiön yhteinen sauna – joka tietenkään ei ole alkuperäinen. Mutta miten mukava! Miten hyvät löylyt! Iso pukuhuone ja iso suihkutila. Ja hei kaikki: minä siellä YKSIN! Nautin täysin sydämin ja vietin myös pukeutimistilassa niin paljon aikaa, että keskityin juomaan loppuun ihanan kreikkalaisen pikkupullon Mythos-olutta. Juhlia pitää kunnolla!

Mitä? Minulle tää kaikki (pukuhuone) ?! Ens kesänä meitä (leidejä) ehkä voisi olla enemmänkin monta täällä…

Sauna ei kenties tehnytkään hyvää. Juuri kun iloitsin ihanasta päivästä ja tulin tohkeissani keittiöön alkaakseni valmistella huomisen lounasta ystävilleni, alkoi helevetillinen verenvuoto nenästä. Tip-tip-tip kiihtyvää tahtia. Anu Pentik saattaisi olla iloinen, että juuri hänen hienot pyyhkeensä saivat kunnian imeskellä vertani noin tunnin ajan.

Rakastan ruuanlaittoa. Sitä jatkoin jonkin aikaa kaamea tuppo nenässä. Keittiössä tuoksuu valkosipuli ja oregano: olen sitä mieltä, että huomenna syödään ystäväni Tarmon vinkkaamaa lasagnea. Ruoanlaitto on niin kivaa, se on taidetta! Mutta verisessä tilassa piti kyllä jättää kesken.

Vessapaperituppo nenässä oli pakko soittaa päivystykseen, koska ei tip-tip hidastunut ollenkaan ja sitä oli jatkunut jo yli tunnin huolimatta pakastepuolukkapussista nenän päällä ja muista vinkeistä, joita muistelin. Kylppäri näyttää sarjamurhaajan unelmalta jälkeen verityön. Keittiö, tiskialtaan alue on sen näköinen kuin siinä olisi suoritettu halal-teurastus.

Soitin sitten Varsinais-Suomen hyvinvointialueen päivystykseen, koska ajattelin, miten tytön käy, jos veri loppuu kokonaan. Uusi vinkki sieltä sitten lopulta auttoi: myös niskan päälle jääpussi. Tippuminen alkoi hidastua ja loppui sitten vallan ja olihan kello ehtinyt jo lauantain puolelle. Lauantaina on siis paitsi italian aamutunnit, myös uusi siivouspäivä ja vierastarjoilu peruutettu tai ainakin siirretty parilla päivällä. Mutta se Tarmon lasagneohje on tässä ja ainakin kastikkeen tuoksu on huumaava:

Myskikurpitsalasagne

1 kg:n myskikurpitsa
1 porkkana
2 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria myllystä

Tomaattikastike:
2 prk (yht. 800 g) kuorittuja kirsikkatomaatteja, esim. Mutti
1 prk (290/155 g) kalamata-oliiveja
3 rkl oreganoa hienonnettuna
1 prk (200 g) ranskankermaa
200 g fetaa
8 lasagnelevyä
2 dl raastettua parmesaania

1. Kuutioi kurpitsa. Kuori ja kuutioi porkkana. Kuori ja leikkaa sipuli ja valkosipuli viipaleiksi. Yhdistä kaikki kasvikset. Lisää öljy ja mausteet. Kypsennä kasviksia pellillä leivinpaperin päällä 225-asteisen uunin keskitasossa noin 30 minuuttia tai siihen asti, kunnes kasvikset ovat pehmeitä.

2. Kaada tomaattipurkkien sisältö kattilaan. Anna porista miedohkolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Viipaloi oliivit ja lisää ne yrttisilpun kanssa kastikkeeseen. Mausta suolalla ja pippurilla. Yhdistä paahdetut kasvikset ja tomaattikastike.

3. Kokoa lasagne. Levitä hieman tomaattikastike-kasvisseosta vuoan pohjalle. Murustele päälle hieman fetaa. Lusikoi hieman ranskankermaa. Levitä kerros lasagnelevyjä päälle. Lisää kastiketta ja juustoa ja sitten taas lasagnelevyjä. Tee 2–3 kerrosta. Laita päällimmäiseksi kastiketta ja fetaa. Viimeistele ripottelemalla parmesaania pinnalle.

Kypsennä 200-asteisen uunin keskiosassa n. 25 minuuttia