Satu Rämöä aloin seurata Instagramissa heti, kun Hesarissa julkaistiin juttu hänestä, Islannin kuuluisimmasta suomalaisesta. Menemättä nyt hänen sinne muuttonsa yksityiskohtiin ihastuin tyypin kirjoitustyyliin ja positiivisuuteen. Yli 15 vuotta karulla saarella asunut ja sinne kotiutunut Satu kertoo tuosta maasta asioita, joita ei mistään muualta kuule. Ihan olen kateellinen islantilaisille, ihan kaikesta – paitsi säästä!
Miten Islannissa kaikki onnistuu (paitsi sää!)? Täällä Suomessa kiistellään siitä, kenen tulisi maksaa vanhempainvapaiden kustannukset. Yritykset ja esim. Kokoomus kiukuttelee, ettei näitä asioita, jotka toisivat tasa-arvoa rekrytointiin ja vanhempainvapaiden käyttämiseen, voida asettaa yrityksien kontolle. Islannissa laki siitä, että kaikkien työntekijöiden kuluista yritykset maksavat vanhempainvapaarahastoon määrätyn summan, meni läpi huiskaisemalla. Nyt ei millään yrityksellä ole syytä syrjiä synnytysiässä olevia naisia rekrytoinnissa – eikä myöskään miehiä, koska kaikki ovat samalla viivalla.
Onko Suomessa työpaikoilla tuttua, että sinne tuodaan lapsia, jos päivähoitopaikan kanssa on ongelmia? Yleensä lapsia katsotaan karsaasti ja ymmärretään heidät häiriötekijöiksi (jota he usein myös ovat). Mutta onko Suomessa työpaikoilla erillisiä tiloja, joissa lapset voivat leikkiä tai pelata odottaessaan isän tai äidin vapautumista kotiinlähdön aikaan? No ei.
Olen usein sanonut, etten tunne ketään ikävää tanskalaista. Kaikki tuntemani ovat hyväntuulisia ja positiivisia. Nyt alan kyllä tarkkailemaan myös islantilaisia, joita ikävä kyllä näkee kovin harvoin, vaikka ovatkin kuulemma kovia matkustelemaan.
Satu Rämön kirjassa tutustuu islantilaiseen arkeen. Se yllättää ja ihastuttaa. En paljasta enempää. Lukekaa!