Joanne Harrisin kirjoja sanotaan usein ”vain” viihteeksi. Niissä on paljon tuoksuja, makuja, mausteiden eksotiikkaa, ruokafilosofiaa ja romantiikkaa. Syvemmälle kun katsoo, ne ovat elämänmyönteisiä ja paljon viisautta sisältäviä teoksia. Hömppä on niistä kaukana.
Pieni suklaapuoti -kirja tuli tunnetuksi viimeistään sitten, kun se filmatisoitiin ja pääosassa loistivat Johnny Depp ja Juliette Binoche. Persikoiden aikaan on Suklaapuodin toinen jatko-osa, mutta se toimii yksittäisenäkin lukunautintona. Mutta veikkaan, että jos sen lukee ihastuen ensimmäisenä, on pakko lukea ne kaksi edellistä.
Vianne Rocher on näissä kirjoissa paljon nähnyt, monessa paikassa kulkenut vaeltaja, joka kahden tyttärensä ja jokilaivalla seilaavan rakastettunsa kanssa kokee monen kulttuurin rikkauden. Samalla hän kohtaa myös ennakkoluuloja, vihaa, epäilyä ja halveksuntaa elämänmuotonsa vuoksi. Persikoiden aikaan -teoksessa hän palaa jälleen Suklaapuodin maisemiin, pieneen Lansquenetin kylään, johon perusti suklaakahvilan ja jonka asukkaat sekä ennen kaikkea kirkkoherra eivät alussa hyväksyneet perinteistä ympäristöä järkyttänyttä tulokasta. Vianne sai kuitenkin jopa katolisen pappi Reynaudin lähes puolelleen, neuvottelutaitojensa, ymmärryksensä – ja suklaansa – avulla.
Uudet haasteet ottavat Viannen vastaan kun hän palaa Lansquenetiin. Kaupungissa asuu nyt iso joukko maghrebilaisia (yhteisnimitys Pohjois-Afrikan islamilaisille) tulokkaita. Heidän ja kyläläisten välit tulehtuvat, väkivalta ja ahdasmielisyys lisääntyvät, eikä Vianne tiedä, pystyykö hän hallitsemaan enää tilannetta, vaikka aluksi luulikin järjestävänsä kaiken.
Kirjassa on ihanaa kieltä (käännös upea!). Ruokakuvauksia ranskalaisesta ja afrikkalaisesta keittiöstä, kaakaonvalmistuksen saloja. Voi melkein tuntea suklaan tai mausteiden tuoksun ja kuulla vanhan kylän mukulakivikaduilla sekä katolisen kirkon kellot sekä Tannes-joen toisella rannalla kuuluvan minareetin muessinin rukouskutsut.
Näitä kirjoja luen useasti. Kesäkuumalla ja myös nyt, kun saa jo nauttia pimeästä ja kynttilänvalosta, niistä saa niin paljon voimaa ja toivoa. Sekä myös ideoita hyvistä resepteistä. Ruoka on niin paljon muutakin kuin ravintoa ruumiille. Sillä voi parantaa ja lohduttaa, tuoda ystävät yhteen. Kertaan vielä ihanan lauseen kirjasta, tunnen sen omakseni ja suosittelen todella Harrisin kirjoja ja niiden filosofian löytämistä:
Vianne Rocher sanoo: ”Pidän yksinkertaisista resepteistä: aineksien valmistelusta, siitä tietoisuudesta, että jos noudatan ohjeita, ruoka ei tuota ikinä pettymystä. Olisivatpa ihmisen samanlaisia. Olisipa sydän yhtä helppo.”