Pietari – jälleennäkemisen riemua huhtikuu 2013

KLIKKAA KUVAT ISOMMIKSI!

Torstai 25.4.

pietari-nevski-prospekt.jpg Nevski prospekt!

Torstaiaamuna puoluetoimiston ja PAMin ammattiosaston porukka starttasi Allegro-junalla kohti Pietaria. Emme ole käyttäneet virkistysbudjettia aikoihin ja nyt työnantaja sekä ammattiliitto sponsoroivat matkaa siten, että se muodostui kohtuuhintaiseksi.

Koko tulomatkan tein töitä läppärin ja puhelimen avulla. Onneksi otin koneen mukaan! Viime tingassa saatiin korjattua monia asioita, jotka olisivat suoraan sanoen menneet pieleen muuten. Ainahan sitä sanotaan ettei sota yhtä miestä kaipaa, mutta miten minusta tuntuu, että tämäkin on jonkun miespuolisen henkilön sorvaama viisaus. Yksi lenkki voi olla se heikoin, ja silloin voi tapahtua katastrofi.

Pietari! Ah. Kaupunki, jossa olen kokenut paljon.

Opiskeluaikaan, harjoittelujakso LISIssä eli paikallisessa Otaniemessä eli insinööriopiskelijoiden asuntolassa. Koko kuuma kesä miljoonakaupungissa kurssitovereiden kanssa samassa 4 hengen huoneessa. Elämys,  joka siihen aikaan ei järkyttänyt, kuten ehkä nykyisin tekisi, vaan huvitti, innosti ja ihastutti. Meitä eivät hätkäyttäneet sähkökatkot eikä lämpimän veden puute ajoittain. Juhlaksi koimme lämpimän suihkun monikerroksisen rakennuskompleksin kellarissa, jonka pitkää kosteutta tihkuvaa käytävää saattoivat joskus valaista ainoastaan vastaantulevan afrikkalaisopiskelijan hymynaamasta paistavat valkoiset hampaat.

Kylläpä me keksimme jekkuja. Lintsattiin kieliopin tunnilta ja painuttiin elokuviin. Siihen aikaan elokuvia tuli koko päivän eivätkä ne ulkomaalaisen päivärahoissa maksaneet yhtään mitään. Keksimme myös tyttöjen kanssa, että jos jää ”vahingossa” yöksi kaupungille ystävien luo, voi asuntolan komendanttia hämätä ottamalla tullessaan aamutorilta mukaan vaikkapa ison arbuusin. Silloin hän hymysi suopeasti ja ihasteli aamuvirkkuuttamme: tähän aikaan jo torille! Eikä muistanut, ettei ollut nähnyt  meidän poistuvan aamulla minnekään.

Ja entäs ne muut hölmöilyt! Karkasin kerran venäläisystäväni kanssa Tallinnaan yöbussilla. Isäni oli siellä turistina ja tilasin häneltä kaikkea länsimaista kivaa, jota neuvostokaupungissa oli harvoin tarjolla: kahvia, vessapaperia, kestävämmän hammasharjan… Jaa, että saiko näitä reissuja tehdä? No ei tietenkään. Viisumini koski vain harjoittelukaupunkia. Pidin suuni kiinni koko bussimatkan, kun ystäväni näin kehotti. Ehkä olisin Siperiassa, jos olisin jäänyt kiinni. Eikä alastiuinti kaupungin jossain lukuisten puistojen lammista kuutamoisena yönä tainnut myöskään olla se ihan järkevin juttu. Mutta niitä muistoja olin nyt menossa Pietariin freesaamaan.

metro.jpg Se ihana tuoksu, kun astut metron liukuportaisiin.

Se ihana ihmisvilinä Nevskillä. Se ihana venäläisyys.

Lähdin kuljeksimaan ilman gruppa Pikkaraisen (Jorma Pikkarainen on hoidellut käytännön asiat matkallamme) seuraa. Suuntasin Fontankan tykö Liteinii prospektille. Olin juuri lukenut ystäväni Elinan lainaaman kirjan runoilija Anna Ahmatovan kotimuseosta. Ja sinne siis.

anna_ahmatovan_kassan_kissa.jpg Museon kassan kissa

anna_ahmatovan_kassan_kissa2.jpg Ja se toinen, joka jäi katsomaan jälkeeni ovesta, kun menin museoon.

annan_talossa_rappu.jpg Portaikko oli jyrkkä ja monien, monien askeleiden kuluttama.

annan_talossa_asunnon_ovi.jpg Runoilija asui täällä. Ovessa on Nikolaj Puninin nimi.

Oli hienoa nähdä livenä paikka,  jossa kuuluisa runoilija eli vuodet ennen menestystä ja myös terrorin aikana, rakastajansa Nikolaj Puninin työhuoneessa ja myöhemmin (suhteen katkettua) saman yhteisasunnon toisessa huoneessa.

annan_talossa.jpg Ikkunasta näkymä puistoon    annan_talossa_keittio.jpg Keittiössä

annan_talossa_asunnon_seinai.jpg Tapettien alla ajan lehtiä (Stalin, Roosevelt ja Churchill konferenssissaan)

annan_talossa_puninin_huone.jpg Puninin työhuone, jossa Anna asui.      annan_talossa_nalle.jpg Nalle nukkuu

Samassa taloudessa asuivat vaihtelevasti miesystävän laillinen vaimo lapsineen ja monet sukulaiset ja tuttavat. Siitä huolimatta Anna on onnistunut kirjoittamaan. Tosin vaikeimpana aikana hän ei kirjoittanut runojaan paperille, vaan ystävät opettelivat ne ulkoa. Näin vältyttiin vankeudelta, kun ”neuvostovastaisia” kirjoituksia ei löytynyt.

annan_talossa_pihalla.jpg Annan kotitalon sisäpihalta löytyi seinäkirjoitus: Kuolisipa nuorena.

Haahuilin Fontankalta sinne tänne, kunnes nälkä ja jano yllättivät. Oli ihanaa istua yksin ravintolassa, nauttia tattijulienneä ja salaattia. Sen jälkeen tallustelin taas Nevskillä, haistelin venäläistä ilmaa, palailin opiskeluaikojen onnellisiin olotiloihin. Metrossa törmäsin tyypilliseen venäläiseen episodiin: tungoksessa herra aikoi oikoa jonon ohi metroportin pielestä ja eikös siihen puuttunut vähän vanhempi maatuska originaaliin tapaan (ei hyökkäävään vaan opettavaiseen) ja loihe lausumaan kovaan ääneen: miksi sitä pitää aina olla ensimmäinen, mikä siinä oikein on? Johon herrasmies sitten: no ei suinkaan, olkaapa hyvä, tietenkin, olkaa hyvä…

Nyt viihdytän itseäni katsomalla huoneen telkkarista venäläistä sotadraamaa. Niitä kyllä täällä riittää. Sitä ennen tutustuin lastenohjelmiin ja Putinin ”avoimeen” kyselytuntiin.

27.4. perjantai

Tänään oli määrä tehdä retki venäläisen taiteen museoon. Olin lupautunut vähän pitkin hampain reissulle, kun nääs ajatukseni oli kuljeksia omin päin. Kaihomieli kuitenkin voitti. Muistot tulivat mieleen. Opiskeluaikana silloisessa Leningradissa opettajat, jotka olivat paukuttaneet päähämme venäläisen taiteen mestariteoksia, kuskasivat meidät samaiseen museoon. Siellä sitten itse kukin joutui esittelemään oppaan tavoin kuuluisimpia tauluja: Repiniä, Shishkiniä, Vasiljevia, Aivazovskia… Ja muistanpa hyvinkin (kauhulla), miten venäläismummut tunkivat katsojina eturiviin esittelyä (ilmaista) kuulemaan.

Näin sitten pienellä porukalla, olisiko ollut 7-8 henkeä, suuntasimme metrolla Gostinyj Dvorille ja siitä kävelimme museolle. Aurinko paistoi ja tunnelma oli virkeä, mitä ei kaikilla esimerkiksi matkanjohtaja-aikuisilla reissuillani ole ryhmällä ollut. Museohan on valtava, kattava otos venäläistä upeaa taidetta. Koska kokoelma on aivan uskomattoman iso, kai jotain yli 20 tuhatta teosta, räätälöimme hieman. Katsoimme varhaiset venäläiset ja sitten ne hudozhniki-peredvizhiki, eli 1800-luvun taiteilijat, jotka kuljettivat taidettaan näytteille läpi Venäjän, ja kuvasivat realistisesti mutta kansallismielisesti ihaillen venäläistä kansaa ja luontoa. Juuripa ne samaiset Shishkin, Repin, Aivazovski. Parituntinen vierähti liukkaasti!

taiteiden_aukiolla.jpg Taiteiden aukiolla Venäläisen taiteen museon edustalla, Aleksandr Pushkin runoili taustalla. Gruppenführer Pikkarainen vakavana.

Yhä ryhmä-rämän mukana sitten tavaratalo Gostinyj Dvoriin. Siellä on toki kaikkea, mutta itse en ollut juuri nyt kiinnostunut ostoksista. Johtui aika tavalla paikan hintatasostakin.

gostinyj-dvor1.jpg Oli kiva vain kävellä ja katsella. Ja vähän huilata. Kuvassa Nuppu, Malla ja Jaana miehineen.

gostinyj-dvor2.jpg Pitkiä ovat myös Gostinyj Dvorin terassit!

Sitten suuntasimme Heinätorille, joka on kuuluisa mm. Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanin tapahtumapaikkana (no ei tosin sen kirvesmurhan kuitenkaan).  Porukalle tuli nälkä ja jano. Bongasimme lennosta gruusialaisen ravintolan lounaspaikaksi. Sepä osoittautuikin onnistuneeksi valinnaksi.  Suosittelen, jos menet Pietariin: Hochu Horchu (Хочу Хорчу) löytyy helposti Sennaja-Sadovaja -metroaseman osoitteesta, Sennaja-aukiolta, ja on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Siellä tarjotaan gruusialaista ruokaa ylen ystävällisellä asenteella ja miellyttävillä hinnoilla.

gruusialainen-ravintola-hochu-horchu.jpg Tässä istuimme vastapäätä ja tarkkailimme, miten ruoka valmistuu.

Ainakin minun lämmin korianterimausteinen salaattini ja Nupun ihana jälkiruoka olivat taivaallisia. Vielä enemmän tällainen sisustusfriikki ihastui talon vessaan…

jalkkari.jpg makuisaa, en tiedä mitä, mutta epäilen paikallista tiramisua?

vessa1.jpg Johan tuli taas ideoita, joiden edessä kotiväki kalpenee. Ravintolan vessa!

Heinätorilla tuli jälleen venäläinen luonne muistuttamaan, missä maassa ollaan. Herrasmies huomautti kohteliaasti minulle torilla sijaitsevan korokkeen edessä: Varo porrasta! Kuka tekisi Suomessa näin? No ei kukaan ole kiinnostunut, kaatuuko vieressä kävelevä rouva portaaseen vai ei. Tätä kohteliaisuutta olisin myöhemmin, viimeisenä matkapäivänä tarvinnutkin todella, kuten myöhemmästä käy ilmi.

Porukka oli päättänyt syödä yhteisen illallisen hotelli Moskovassa. Minä en ollut samaa mieltä. Sen kerran kun Pietariin pääsen, kuljen niin monessa paikassa kuin mahdollista. Jostain mainoksesta olin keksinyt kasvisruokaa tarjoavan ravintola, joka ilmeisesti sijaitsi Dostojevskin asuinympäristössä ja oli nimeltää Idiot. Mainoksen kehujen innostamana lähdin etsimään paikkaa ja muut jäivät (melkein kaikki, ei ihan) hotelliin. Vesisade alkoi juuri kun astuin ulos Sennajan metroasemalla ja lähdin talsimaan kohti Moikan rantakatua. Ehdinkin kastua hyvin, ennen kuin pääsin perille.

idiot_salissa.jpg Paikka oli tosi viihtyisä, ihan kuin sokkeloinen olohuone kirjahyllyineen ja pienine oleskelunurkkauksineen. Ruokalistakin vaikutti lupaavalta. Ihan ensimmäiseksi pöytääni tuotiin tervetuliaisjuomaksi ”rjumochka” eli pikarillinen huurteista vodkaa. Enpähän yleensä väkeviin koske, mutta ahneuttani en nyt kieltäytynyt (kun ilimaseksi saa…). Ympäriltä kuului italian-, saksan- ja englanninkielistä keskustelua, joten hyvin on paikka markkinoinut itsensä turistien tietoisuuteen. Tilasin salaatin, tiikerirapuvartaan ja valkoviinin:

idiot_ruoka.jpg Maistui hyvältä!

Lisää herkullisia kuvia tämän ravintolan omilla sivuilla>
sade_pietarissa.jpg Jälleen sateeseen. Huomasin olevani melko lähellä Iisakin kirkkoa ja samalla sain idean: miksei hemmottelisi itseään hieman ja pistäytyisi kuulussa ja kalliissa hotelli Astoriassa kirkkoa vastapäätä? Tuumasta tekoihin.

Astorian Caviar-baarissa ei ollut yhtään asiakasta. Viininpunaiselle nahkasohvalle levitin itseni ja selkänojalle ripustin märän takkini. Hyvin henkilökohtaista palvelua sain, kun kilpailevia kävijöitä ei ollut. Oikein huomiotaherättävän kohteliasta ja hienotunteista palvelua, hiljaisella ja miellyttävällä äänellä toimitettua.

sade_pietarissa_astoria_-ikkunasta.jpg Iisakin aukio kevätsateessa   sade_pietarissa_astoria.jpg Nautinto!

sade_pietarissa_astoria_-baari.jpg Caviar-baarin nurkkaus        sade_pietarissa_astoria_-baaritiski.jpg Henkilökohtainen palvelijani

sade_pietarissa_astoria_-taulut.jpg Baarin seinällä oli valotaulutaidetta

Tilasin espresson ja vielä soin itselleni margaritan kera pienen hetken: kirjaa lukien ja upeaa sateista Iisakin aukiota silmäillen nautin täysin siemauksin. Olin olevinani hetken ihan varakas turisti, jonka jokapäiväistä huvia on istuksia Hiltonien tai Sheratonien baareissa. Ei lasku sitten kuitenkaan ollut sen kummempi kuin hesalaisessa keskustan ravintolassakaan olisi ollut. Kannatti investoida itseensä.

Seuraavana eli viimeisenä päivänäkin tapahtui monia asioita. Tein muunmuassa näyttävän entréen hotelli Moskovaan aamupäivällä tultuani kaupasta: ovimatto oli noussut kuprulle ja sinnehän työnsin jalkateräni vahingossa. Laajassa kaaressa lensivät taskustani kaikki kolikot, olkalaukkuni sekä minä itse perässä hotelliaulan marmorilattialle. Onneksi ei käynyt pahemmin. Pari ystävällistä venäläistyttöä huolehti minut ja kolikot kuosiin vähän huolestuneina. Näin olisi pitänyt käydä, jos olisi ollut tulossa vaikka suoraan baarista, mutta että ihan selvin päin viereisestä Prismasta…! Niin, siis Pietarissakin on Prisma, ihan hotelli Moskovan vieressä. Sieltä sai herkkuja ja mm. tuliaisshamppanjat. Sekä Rainbow-ksylitolpurkkaa.

Hipsimme Lenan, Kimmon ja Jukan kanssa sitten aikaa tappaaksemme vastapäiseen Aleksanteri Nevskin luostariin. Ensin sen viereiselle hautausmaalle, jossa lepäävät mm. Dostojevski, Tchaikovski tai Rimski-Korsakov.

rimski-korsakov.jpg Säveltäjä Rimski-Korsakov lepää tässä   tchaikovski.jpg …tässä Tchaikovski

huillunsoittaja.jpg Huilunsoittajan leposija?                          valkea_nainen.jpg Surullinen neito

Kerta kaikkiaan kaunis ja rauhallinen hautausmaa, upeine hautamuistomerkkeineen. Voin vain kuvitella (tai muistella noin 30 vuoden takaa), miten kaunista siellä on sitten, kun kukat kukkivat ja ruoho vihertää. Muutenkin silmiin pisti Pietarissa siisteys, puistoissa ja kaduilla. Lähiöihinhän en tällä reissulla mennyt, ja joillain sisäpihoilla näytti hieman nuhjuiselta, mutta muuten paikat olivat huomattavasti siistimmässä kunnossa kuin esimerkiksi Helsingin keskustassa.

aleksanteri-nevskin-luostarin-kissa-2.jpg  Aleksanteri Nevskin luostarin kissa (taas kissa!)  aleksanteri-nevskin-luostarin-kissa.jpg Meistä tuli kaverit

Nevskin luostaria remontoitiin. Luostarin kirkossa kauhistelimme kupoliin asti ulottuvia rakennustelineitä, joita työmies juuri purki – ilman mitään turvavaljaita tai edes kypärää hän hyppeli telineiltä poistamiensa lankkujen jättämien rakojen yli laudat sylissään. Korkeutta oli ehkä 30 metriä. Huh. Sytytin kynttilän ja toivoin, ettei mies putoa. Eikä putoa alapuolellaan kivilattiaa luutivan mummun päälle.

Pieni välipala sivukadulla teki terää viimaisen luostarialuekävelyn jälkeen. Söin perunalettuja ja sienikastiketta, Lena otti blineja ja punaista kaviaaria. Katselimme naapuripöydän viehättäviä harmaahapsisia babushkoja, jotka olivat tulleet teelle. Toinen keräsi käytetyn teepussin huolellisesti mukanaan tuomaansa purkkiin ja laittoi kassiinsa. Oliko tämä äärimmäistä köyhyyttä vai vain ekologista kierrätystä? Ehkä molempia, sillä niitä on Pietarissa kumpaakin.

Miehet kyllästyivät meihin välittömästi, kun Lenan kanssa bongasimme Nadezhda-nimisen vaateputiikin. Jäimme siis (onneksi) kahden ja ihastuimme valikoimaan. Toinen toistaan kivempia, enimmäkseen italialaisia kolttuja, jotka osoittautuivat mitä ilmeisimmin piraateiksi. Vai voiko aidon Pradan tai Guccin saada sadalla eurolla? Voihan sitä itselleen kuvitella. Minulle tarttui sitten mukaan kaksi mekkoa, olisi tarttunut enemmänkin, mutta pidin pääni kylmänä. Näin todistin jälleen pinnallisuuteni ja turhamaisuuteni, jota itse kutsun kyllä mieluummin estetiikan kaipuuksi. Hyvä mieli tuli kuitenkin.

Päivä hiipui sitten bussin odotteluun hotellin aulassa. Kotimatka sujui ongelmitta, vaikka jouduinkin matkustamaan hetken eestaas: en päässyt Lahdesta sopivalla aikataululla Riihimäelle, joten matkustin Allegrossa Tikkurilaan ja sieltä taas takaisin pohjoiseen päin H-junalla. Kotona olin puolen yön jälkeen, väsyneenä mutta onnellisena. Haluan pian takaisin Pietariin!

Vastaa