Lisää joulupohdintaa

En ole mitenkään joulu- tai uskonnonvastainen, kaikilla pitää olla jokin uskomus ja tuki. Joulu on ihana satu, jota haluan kuulla joka vuosi uudelleen ja uudelleen. En kuitenkaan hyväksy ahdasmielisyyttä jonkin tietyn uskonnon taholta. Että jotain asiaa ei saa tehdä, tai sitä ei saa tehdä jossain muodossa tai että jokin ihmisryhmä ei saa jotain. Tästähän aika usein uskonnoissa onkin kyse: kielloista ja rajoituksista.

”Yhä siteerataan Paavalia, vaikka hän kuoli ajat sitten ja oli ihminen. Otettaisiin juttuja mieluummin Jeesukselta.” Näin sanoo Vesilahden kirkkoherra Harri Henttinen. Niinpä. Ja vielä aika samaa hänen viestissään on suhtautuminen tieteeseen, jonka monet (tuli nyt Räsäsen Päivi tässä vaan mieleen) kieltävät ”uskon” vastaisena: ”Raamattu ei ole tiedekirja vaan hengellinen kirja. Biologiaa kannattaa opiskella jostain muualta kuin Raamatusta. Tiede tietää nykyisin hyvin paljon esimerkiksi sukupuolista.” Mikä tässä on niin vaikeaa, että sitä eivät ihan oppineetkaan ihmiset (jopa kansanedustajana vuosia toimineet) ymmärrä?

Ja kyllä! Se ”meidän” eli Turun kuusi oli muidenkin mielestä kaunein! Ylen äänestyksen se voitti.

Luen yhtä Aila Meriluodon päiväkirjoista, ei ihan viimeisintä vaan sitä edellistä. Noin 1980-2000 luvulle sijoittuvaa. Siinä käy niin selkeästi ilmi, miten luovan työn tekijöitä, palkittuja ja kustantajille/tuottajille tuloja tuottavia pidetään yhä, erityisesti Meriluodon luovana aikana, kevyenä ja aikaansa harrasteluun runon- tai proosankirjoittamiseen arkensa täytteenä kuluttavina lahjakkuuksina. Tämä koski tietenkin ennen kaikkea naiskirjailijoita. Aila päiväkirjoissaan – liian kilttinä ihmisenä – ihmettelee, miten voi tehdä työtä, kun aviomies höpöttää omiaan vieressä eikä asunnossa ole kunnollista rauhaisaa tilaa kirjoittaa. Samaa asiaa kuin Märta Tikkasella: juoppo arvostettu Henrik Tikkanen vaati krapula-ahdistuksissaan hoivaa tai päissään muuta huomiota, joka kaikki oli pois kirjailija-Märtan työajasta. Mutta kun nämä ”nais” etuliitteellä määritellyt kirjailijat ja runoilijat eivät olleet vakavasti otettavia muutoin kuin silloin kun kustantamo teki heidän teoksillaan isoa tiliä.

On se kummallista, että jos ihmisen luovuus ja sen luovuuden nerous on yhtä kuin sen ihmisen ura ja työ, niin kirjailijoiden työtä ei arvosteta työnä. Se nyt vaan on kirjoittelua.