No pitkästä aikaa pääsinkin tähän moodiin. Katson Euroviisuja ja minulla on oma Suosikki! Niin kyllästynyt olin viime vuosina tähän touhuun, etten alkanut tutustumaan osallistujamaiden lauluihin ja finaalipäivänä menin nukkumaan ennen kisaa.
Mutta nyt. Nyt on lavalla säpinää! Paljon hyviä esityksiä, ennen kaikkea Venäjä, jonka esittäjä on ihmisoikeusaktivisti, puolustaa vähemmistökansoja ja seksuaalivähemmistöjä. On aiheuttanut konservatiivien joukossa Venäjällä skandalointia. Asia, josta lauletaan, on uskomattoman uutta Venäjällä, joillekin siellä. Meille tätä päivää – siis ei tasa-arvo, vaan sen vaatiminen. Respect! Ja myös esim. Belgian viisu: ei mitään alastomien naisten tai miesten heilumista takana (joista kyllä nautin) vaan aikuisen naisen vähän hymyähuuleen kyynisyyttä ja komeaa ulkonäköä.
MUTTA: Oikea syy tähän että nyt katson näitä kisoja on Blind Channel. Vihdoin oikeaa rytinää ja meininkiä ilman muovisia lisäosia. Kunnon rokkia. Hyvä Oulun pojat! Nyt mennään…
Hyvin meni, itse asiassa hirmuisen hyvin. Heidän esityksensä jälkeen (kuulemma ennakkosuosikki) Bulgaria tuntui todella valjulta, vaikka se on todella kaunis ja herkkä ja sitä voisi kuunnella ajatuksella aina iltaisin, tai ehkä murheellisena päivänä. Itse kuitenkin kaipaan nykyisin enemmän energiaa ja säpinää, täpinää, tapahtumaa. Siihen tällaiset Venäjän naisenergiaesitys ja Suomen Blind Channel ovat täsmälääkettä.
En ala nyt itkemään etukäteen Suomen poikien voittoa tai häviötä. Näinhän 3000 paikalla olleen katsomon tanssivan hurmoksessa yksin vain Suomen esityksen tahtiin. Se on voitto jo bändille ja avaa varmasti uralle mahtavia näkymiä! Ja tällä tavalla myös Suomelle.
Jotain liikkui sydämessä, kun kuulin Ranskan kappaleen. Pieni, kaunis Edith Piaf -tyylinen laulaja, jonka esitys oli todella kuin Jacques Brelin tuotannosta, ja myös esitystyylistä. Mikä intohimo, mikä voima! Tämä esitys pitää saada itselle, kuten myös Venäjän ja Norjan, nyt myös Alankomaiden, kun sen näin: sanoma on vahvaa.