Nyt sataa räntää. Eilen olikin aika keväinen sää ja saatiin Kissin kanssa viilettää pitkin kovaa lumikenttää mielin määrin. Tänään on outo olo, kun villapaita valmistui enkä ihan tiedä, mitä alkaisin. Hätäpäissäni aloitin kyllä pikkukoiralle villapaidan, en tiedä, tuleeko siitä mitään, kun on vähän itse säädetty ohjetta. Mutta eihän tv:n Ivaloa tai leffoja VOI katsella tekemättä käsillä jotain!
Saattaa olla, etten tänään tee juuri mitään. Paitsi käyn taas isomman koiran kanssa jossain pellolla juoksentelemassa.
Perjantaina ”luovutin” villapaidan tilaajalle Helsingissä. Samalla reissulla kävin Kansallismuseossa katsomassa Gallen-Kallelan näyttelyn, hyödynsin museokorttia, joka on ihan verraton keksintö! Akseli Gallen-Kallelan töistä olen aina pitänyt. Ja museossa on kiva käydä. Rauhallinen tunnelma, kiireettömyys ja omaa tahtia voi edetä, viipyillä tai jättää jonkin vain väliin, jos ei tykkää. Tällä kertaa jätin todella väliin yhden salin, jossa oli Akselin tauluja Afrikasta ja Meksikosta. Ristiriitaiseksi myös seinille laitetut selostukset kuvasivat näitä matkoja. Nehän olivat kolonialismin ja valkoisen herrakansan tapa kohdata ”eksoottisia” maita, ihmisiä ja eläimiä. Taulu, jossa Akselin ampuma gepardi on kuvattuna maassa on todella oksettava, sen tunnistin kaukaa enkä mennyt lähelle. Mutta suomalaiset maisemat esimerkiksi Keiteleeltä tai Imatralta ovat ihania, samoin kuin Kalevalan tarinoiden kuvitukset.
Nyt vasta tajuan, miten nerokas on Kansallismuseon logo, kun tarkemmin sitä rauhoituin katsomaan. Siinähän on todellakin neljä kirjainta: KMNM eli KansallisMuseo ja NationalMuseum.
Kyllä tänäänkin sentään jotain sain aikaan. Kävin katsomassa yli ysikymppistä naapuria sairaalassa, vein kirpparipöytään lisää tavaraa ja söin eilen tekemääni hurjan hyvää ja helppoa tonnikalapastaa, jonka reseptin bongasin jostain lukuisista ruokalehdistä, joihin olen koukussa (ihan matkalehtien lailla):