Kaikista kauneimpia päiviä

…niin, niitä kauneimpia päiviä ovat ne, kun vierelleni tulevat ne rakkaat. Tänään koko päivä valostui siitä, kun Jaakko ja Saara tulivat kylään ja saimme heidän lastensa seurasta nauttia. Pieni minijaakko Anton – yhtä hymyä koko poika! Niin muistuu mieleen, kun kävin äitiysloman jälkeen Renton kenkätehtaalla (jossa olin tulkkina ja Venäjän kaupan vienetiassistenttina)) pienen Jaakon kanssa – siis tietenkin näyttämässä aikaansaannostani. Ja Hän vaan hymyili hampaattomalla suullaan. Hän hymyili oikeastaan aina, ellei ollut kamalia kipuja tai pelkoja. Se oli se pieni Jaakko. Ja nyt: tässä on se Jaakko toiseen potenssiin: Anton! Ja eikö vaan: hän se vaan hymyilee ja naureskelee koko ajan!

Eeva-murusen kanssa leikittiin. Nukketalossa oli paljon hommia. Piti leipoa pienellä kaulimella, juottaa nallea kahvilla ja mehulla, paistaa niitä leipiä ja suolatikkuja (!), laittaa nallea nukkumaan ja herättää…

Mummo oli ihan hikinen tästä kaikesta touhusta. Mutta niin oli ihanalla Eevallakin posket punaisina, kun hän vihdoin avautui ja antoi äänensä kuulua. Kun nähkääs tuo Lopen pappa ujostutti ja pelottikin vähän: eiväthän he olleet juurikaan kohdanneet.

Mutta pieni Anton oli kuin kala vedessä.

Tällaisista asioista tulee hyvä päivä täyteen. Ja kun kiittää etukäteen siitä, että tämä päivä on alkanut, ei voi tietää, miten paljon ihanaa se voikaan sisältää. Kuten tänään: oma pieni poika Jaakko (hmm., pieni?), Saara, ihana lastenlasteni äiti, Eeva, mummon rakas… ja Anton, aurinkopoika!

Ei voi kuvitella, että olisiko minulla mitään aihetta valittaa mistään. Kun vielä itselläni on niin paljon (niin pal, sanos turkkulaine) suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen! Kiitos tästä päivästä!

Vastaa