Ihana elokuu

Jälleen hieno päivä. Elokuu on yksi parhaimmista kuukausista. Kaikki kypsyy, lämpöä riittää ja luvassa pian kuulaita syyspäiviä.

Voisin viettää elokuuta myös tällaisessa talossa

En nyt pystynyt juurikaan nauttimaan auringosta, sillä väsymys piti huolen siitä, ettei isoja irtiottoja tehty. Aamulla koirapuistossa ihan ennen aamukahvia käytiin. En olisi millään jaksanut seistä juttelemassa, mutta melkein tunti siinä meni, kun vaalea rouva kertoi omasta koirastaan Olivesta. Olive oli rescue-koira ja kotoisin Balilta Indonesiasta. Ihana kertomus siitä, miten hyljeksitty kulkukoira sai hyvän elämän täällä kaukana Suomessa, joten en malttanut lähteä kotiin kesken kaiken.

Käytiin myös Kissin kanssa melkein Auran rannassa ja palattiin funikulaarilla takaisin – säästyihän hengästymiseltä. Sitten uskaltauduin tilaamaan lounasristeilyn Airistolle kuuluisalla Ukko-Pekka -höyrylaivalla. Ikävää, että laiva ei saa rahoitusta ja sen kymmeniä vuosia kestänyt risteilyelämä päättyy tähän kesään. Ja onhan se kokenut sodankin ja palvellut puolustuksessa, se on rakennettu jo vuonna 1938.

Muuten päiväohjelma on nykyisin se, että tunti-kaksi tekemistä, sitten puolitoista tuntia nukkumista, taas tunti tekemistä – tai lukemista vaakatasossa – ja jälleen puolitoista unta. Joten ei päivän mittaan paljon ehdi.

Eilen kokosin Ikeasta hankkimani hyllyt. Ne tosin lojuivat tuntitolkulla hajallaan lattialla odottamassa väsymyskohtausten ohimenoa. Ikea piristi, mutta väsyttikin – siellähän saa kävellä kilometritolkulla. Uusia ideoita sieltä saa aina kotiin. Ja Ikean kahvilassa tumma mies iski minulle silmää. Vastasin samalla mitalla.