Tänään on todellakin ollut hyvä päivä. Aurinko paistoi ja pakkaskeli teki koiraystävän kanssa ulkoilun ihan eniten parhaaksi. Kävin keskustassa (hmm, mielestäni asun keskustassa, mutta kyltit osoittavat noin 200 metriä eteenpäin) luin Turun Sanomat kahvilassa, yritin olla ikäänkuin paikallinen. Se romuttui, kun en Wiklundin ostoskeskuksessa osannut ulos oikeasta paikasta. Toisaalta, minulla oli aikaa etsiä ja hölmöillä.
Mahtavan pitkä lenkki lounaan jälkeen Kissin kanssa! Kun minulle vuokraisäntä suitsutti hyviä lenkkimaastoja, en ihan innostunut: ai tässä yliopiston mäessä, no joo, koiralle hyviä hajupolkuja… Mutta johan nyt, tänään keksittiin kaikenlaisia reittejä ympäri yliopiston, ja voin vain kuvitella, miten kauniita kaikki nämä penkereet, portaikot ja viheralueet ovat keväällä, kun kaikki kukkii!
Ihana ystävä tuli kylään! Oikeasti minun ensimmäinen vieraani, lukuunottamatta satunnaisia. Ihan jännitin, mitä hän sanoo. Hänellä tuli itku, koska hänen mielestään täällä oli niin kaunista. No, todellakin, täällä on kaunista, jos pitää rosoisesta ja vanhasta ja kuluneesta. Niin hyviä keskusteluita yhdessä, syötiin ja juotiin punkkupullo. Elämä on pieniä iloja, ja suuria – tänään oli niitä suuria!
´´´Niin, kaikki kukkii… Sain vinkin paikasta, jossa voisin viettää ehkä pari kuukautta. Paikka on (yllätys) Italiassa. Se tuntuu täydelliseltä. Näin pitää nyt päättää, olenko yhä niin hullu, että tartun tähän koukkuun vai jänistänkö. Onko se tulevaisuudenkuvani totta, se, jonka aika äskettäin lukitsin? Että ensi joulun vietän Italiassa?