Kaksi päivää taas on istuttu Tukholman lähiössä pohtimassa markkinoinnin aktiviteetteja, työtapoja ja haasteita. Kyllä se työstä kävi, ainakin maanantaina, jolloin Finnair tarjosi aamupäivälennolla ruhtinaallisen lounaan eli tomaatti-kurkkusämpylän ja desilitran appelsiinimehua. Ihan tuli Hietanen mieleen: Kiitoksi vaan kauhian pal, kyl mää täl pärjään pual vuatta… Seuraava ateria olikin sitten klo 20, kun 1,5 tunnin odottelun jälkeen Kistassa Röda Rutanin henkilökunta sai aikaiseksi 14 hengen ryhmällemme iltapalaa. Tulihan toki kahvia kitattua ja pari hedelmää siinä sivussa, mutta melkoisesti alkoi työteho laskea iltaa kohti.
Aamupalalla luin Dagens Nyheteristä, että Ruotsin metallityöväki tarjoutuu laskemaan 20 % palkkoja talouskriisin lääkkeeksi. Muut liitot eivät innostu asiasta. Historiallista tietenkin. Sattumalta samaan aikaan Suomen ammattiyhdistysliike kouluttaa hallitusta ja Sata-komiteaa ihan toisenlaisella äänensävyllä. Onko sitten niin, että Ruotsissa ovat palkatkin sen verran paremmat, että tähän on niin sanotusti varaa? Sen ainakin tiedän, että IT-alalla asia on juuri näin ja se ei ole mitenkään motivoivaa: samasta työstä saa naapurissa rutkasti enemmän korvausta. Ja kun vielä ruotsalaiset ovat neuvotelleet itselleen myös enemmän vapaapäiviä ja joustavamman sairaspoissaolokäytännön, on eriarvoisuus tuntuvaa. Siitä huolimatta loppupeleissä katsotaan vain viivan alle jäänyttä lukua. Myöskin Saksassa on esimerkiksi irtisanomissuoja vahvempi kuin meillä. Nämä ovat kansainvälisen yrityksen haasteita ja etenkin matriisiorganisaatiossa ainakin periaatteessa törmäyskurssilla. Todellisuudessa näistä asioista ei kovin paljon keskustella, mutta luulisin samanlaisia ajatuksia joskus pyöriteltävän kaikissa kansainvälisissä organisaatioissa.
Nyt pitää paikkailla tekemättömiä töitä. Aamulla harmittavasti menee myös työaikaa, kun osallistun kouluverkkoselvityksen ensimmäiseen kokoukseen kunnantalolla. Myös tässä asiassa tuntuu meikäläiselle asettuvan enemmän paineita – ei nyt pelkästään vakavan ja tärkeän asian vuoksi, vaan myös siksi, että ansiotyö kiristää takaraivossa näiden luottamushenkilöiden päiväpalaverien vuoksi. Onhan tietysti vuorokaudessa tunteja enemmän kuin seitsemän ja puoli normin mukaista työtuntia…
Tukholmassa oli jo huomaavinaan kevään hiipineen lähemmäksi. Leutoa, räntäistä, mutta myös selvästi valoisaa pitempään. Onneksi päästiin tammi- ja helmikuusta! Ei tule ikävä.