Blogi

Mustikassa 5 tuntia keskiviikkona! Sitä marjaa on nyt niin paljon, että ei tarvi kisailla muiden keräilijöiden kanssa. Sinistä, sinistä silmänkantamattomiin. Onneksi oli eväät, kahvit ja leivät, sillä muuten olisi tullut heikko olo. Räyskälän maisemissa on helppo kulkea mustikassa, mutta marjoja on kyllä lähempänäkin.

Tänään olimme katsomassa Lopen teatterin versiota Viulunsoittaja katolla -näytelmästä. Kyllä täytyy sanoa, että ammattimaista otetta koko paketti! Hienoa myös kuulla, että lippuja on myyty hyvin eli nyt lähes 5000 katsojaa on nähnyt esityksen. Älkää kysykö, itkinkö kohdassa ”Nousee päivä, laskee päivä…” ja monessa muussa. Kesän kohokohtia, ja asia, josta voi ylpeillen kertoa ja mainostaa muuallakin.

Yritin työnantajan sähköpostiin. Sain nähdäkseni 22.7. asti tulleet viestit. Sen jälkeen salasana on taas väärä. Sain helvetillisen apinanraivokohtauksen hetkeksi. Sitten huomasin, että olen lomalla eikä ehkä ole aihetta. Ei sillä, mutta kun tiedän, että joukossa on henkilökohtaisia viestejä… Olkoon. Huomenna taas Tsekin pojille soitellaan.

Tänä aamuna Loppijärvi oli tyhjääkin tyhjempi, vaikka oli mahtava keli. Päättelin pienessä mielessäni, että sepelin ja kivituhkan kärräys käy kuntosalista, ja siten vain pyöräilin aamulla uimaan. Upea kokemus -suosittelen etenkin seitsemän, kahdeksan aikoihin aamulla! (tämä nyt vastapainoksi riekkumisille)

PS/Kissa tulee ensi torstaina! Viikko vielä, luvattiin Eläinten auttajista tänään! Pieni harmaa kollipoika, rokotettuna, leikattuna, sirutettuna. En saa unta ensi yönä, kun ajattelen sitä ihanuutta! Olisitpa täällä jo – kyllä sinua on odotettu!

Karaoke- ja baarikiintiö on nyt täynnä ainakin jouluun asti (no en kuullut kommenttejanne tästä, olkaa ihan hiljaa kun ette mitään mistään tiedä). Koko kevään haaveilemamme lauluilta järjestyi Läykän baarissa ja tuli kahlattua koko repertuaari läpi aina Vanhasta veräjästä Nuoruustangoon ja taisi Valoa ikkunassakin pilkahtaa. Mutta ei se vielä riittänyt, vaan Annemarin ja Jussin ei tarvinnut paljon houkutella, kun jo olimme vastanneet myöntävästi karaoke-jatkoille -kutsuun. Niinpä löysimme itsemme kivenheiton päästä kotoa laulamassa ihan kolmen kunnanvaltuutetun kanssa (ja yhden vara-) taas ties mihin asti aamuun – kuitenkin ravintoloitten aukioloaikojen jälkeen, joten myöhään, myöhään…tai pitäisikö sanoa aikaiseen?

Aamulla sitten (tai oikeastaan iltapäiväähän se jo oli) kalpeina ja hiljaisina Irman ja Seijan kanssa käppäiltiin Lopen torille Yrittäjien toritapahtumaan. Ensimmäinen tuttu vastaantulija jo loihe lausumaan, että ”olit sitten karaokea laulamassa Läyliäisissä!”. Juu, ei mitään voi tehdä in cognito, tämä on tuttavallinen maaseutuyhteisö, jossa naapurista pidetään huolta. Hyvä niin – lämmintä ja turvallista!

Kokoomuksen reppukeräys Viipurin lapsille ei siinä vaiheessa vielä ollut tuottanut kovin monta koulureppua, mutta toivotaan, että niitä tuli lisää. Erittäin hieno idea!

Riekkumiset nyt riekuttu vähäksi aikaa! Isolla kiitoksella ajattelen kyytimiehenä ja kanssalaulajana toiminutta turvallista Aimoa ja kotiinsa kutsuneita Annamaria ja Jussia!

Perjantain vietin Satun kanssa Tampereella ja Nokialla. Kävimme fiilistelemässä Nokialla Jaanan ja Teuvon puutarhassa (muuten toukokuun Puutarha-lehdessä esitelty), jota pidän innoittajanani tuossa pihaprojektissa. Sain taas uusia vinkkejä ja vieläpä pari kukantainta omalle pihalle. Vahvistui visio siitä, että pihalla voi olla vieri vieressä ihan lukemattomia kasveja, puita ja pensaita, eikä nurmikkoa tarvita ollenkaan. Tähän pyritään myös meidän pihalla. Tarkoitus olisi saada sinne hedelmäpuita, marjapensaita ja koristekasveja suloiseen sekamelskaan oleskelupatioiden ja pergoloiden joukkoon, polkuja ja käytäviä ja vielä vesiaiheitakin sinne tänne. Ehkä asiantuntijan suunnittelema piha olisi ollut järkevä, mutta kun nyt jotenkin aina haluaa tehdä itse ja tietää mukamas parhaiten… Tutustuin myös kivitöiden saloihin ja ajattelinkin laittaa kepu-merkkisistä kivistä mukulakivipolkua pensasaidan viereen. Ja miten tämän ehtii, kun myös olkkarin tapetointi on lukujärjestyksessä ja tapetti jo valittuna? Kaikki heti mulle nyt ja niin kuin olis jo!

Ideaparkissa Lempäälässä luulisi olevan kaikkea, mutta kirkon kuvalla varustettua postikorttia ei löytynyt. Mikä tavarataivas se muka kuvittelee olevansa! Hävetköön. Piti löytää sellainen synttäripostikortti kaverille, joka kuulopuheiden mukaan perustaa sisustuksensa perinteisiin kehystettyihin kirkonkuviin. Laitetaan palautetta Lempääläään, että ensi vuonna löytyisi sitten.

Haluatteko tietää, mikä on pohjanoteeraus elokuvaherkistelylle? Ei se mitään, kerron kuitenkin. Itkin vuolaasti torstaina katsoessani imelän isänmaallista amerikkalaista Air Force Onea varmaan viidettä kertaa! Kohta, jossa Harrison Ford katsoo hävittäjalentäjää ja tekee kunniaa… Voi hyvä ihme! Ja Paavon ja minun mielikohtaus tässä elokuvassa: Ford heittää terroristin ulos koneesta pitkän tappelun jälkeen ja sanoo: ”Get off my plane!”” Jessus, sen voisi katsoa vielä kerran! Älkää kertoko kellekään tätä heikkouttani, pliis!

Empiirisiä tutkimuksia: Jos juo ämpärillisen punaviiniä lauantaina, niin lauantaina on tosi mukavaa. Sunnuntaina ei sitten ole enää läheskään niin kivaa.

Näiden kirjoitusten piti noudattaa linjaa vakavampaa-kevyempää. Nyt on tullut hulluteltua vakavampaa ja synkisteltyä kevyempää, joten en enää itsekään tiedä, missä mennään. Who cares, anyway?

Tänään on kuitenkin ollut hyvä päivä. Porhalsin pyörällä LKV Teamin salille aamulla ja sieltä uimaan Loppikselle. Tekipä terää. Sen olen kuitenkin oppinut, ettei samanlaisia voimailupäiviä tule peräkkäin harjoittaa, sillä ylenmääräinen väsy ei tuota endorfiineja samalla tavalla kuin palautuksen jälkeinen ähkiminen. Kun nyt kerran alettiin rehkiä, niin pistelin muutaman kottikärryllisen mursketta ja kivituhkaa pihalle, joka ei juuri ole edistynyt viime aikoina. Olen varma, että ennen lokakuun viimoja se on jotakuinkin kuosissaan.

Yhtäkkiä ei olekaan enää merkitystä sillä, sataako vai paistaako. Olisiko tämä merkki siitä, että loman tarkoitus on lähellä saavuttamista? Kävin kuitenkin työsähköpostilla. Huomasin, että en päässyt viimeisimpiin viesteihini, joten piti soittaa Tsekin tasavaltaan, jossa HelpDeskimme sijaitsee. Olin jo niin lomilla, etten ollut päivittänyt salasanaani – tämäkin kuullostaa lupaavalta! Ostravan pojat kohteliaasti sitten ojensivat ja toivottivat vielä hyvää päivänjatkoa.

Milloin ihminen on onnellisimmillaan?  Mietipä sitä. Tulee mieleen rakastumiset, lapsen syntymät, onnistumiset, pienet hiprakat ystävien kanssa… ei, ei! Ihan oikeasti olen sitä mieltä, että ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun hän laittaa ruokaa hyville ystävilleen ja rakkaimmilleen. Liikuskella keittiössä hyvien tuoksujen seassa, kattaa pöytää kauniiksi ja odottaa iltaa, jolloin saa jutella ja hullutella omien ihmisten kanssa, syödä hyvin ja olla vain oma itsensä… Mitä muuta sitä voisi kaivata?

Kun jokin aika sitten pähkäilin, etten ole mistään kotoisin enkä tiedä, missä pitäisi asua, sattui silmiini harvoin lukemani horoskooppi. Minulle se kertoi tänään tällaista: ”Olet omalaatuisessa tilanteessa. Olet tyytyväinen kesälomaasi, ja kaikki on hyvin. Silti sinusta tuntuu, että olet aivan väärässä paikassa.”

Empiirisiä tutkimuksia: Jos haluat saada kottikärryllisen ruokamultaa tuntumaan yhtä keveältä kuin pumpulikärryllinen, siirrä ensin noin 15 kärryllistä karkeampaa mursketta ja 5 kärryllistä kivituhkaa kymmenisen metrin matka toiseen paikkaan. Multa ei paina tämän jälkeen juuri mitään.

Karvaisten tyttöjen kanssa teimme mustikkaretken lähimaastoon. Kiinanharjakoira osoittautui taas enemmän kiinanmarjakoiraksi: mustikoista piti lähes kisata, kun hurtat nyhtivät niitä kilvan varvuista. Omasta kipostani en sentään suostunut niitä luovuttamaan. Ihan kuin olisi ollut lasten kanssa metsässä: ensin hirveällä innolla juoksua ja tutkimista, sitten mustikoiden syöntiä ja lopuksi väsähdys ja pyrkiminen syliin – tylsää, mennään jo kotiin!

Mustikoista sai kuitenkin kesän ensimmäisen piirakan, joten ei hukkareissu. Myös eläinlääkärillä piti käväistä taas. Neljän päivän poissaolo oli Asta-naperolle liikaa. Vaikka olikin entisen emäntänsä hellässä hoidossa ja vieläpä kotona, oli matkalaukkujen kanssa häipynyt oma perhe Astan pienille aivoille liian suuri asia ymmärtää. Se ei edes osannut tuijotella ikkunasta tai käydä nuuskimassa autoani, kuten isosisko Pulmu. Niinpä eläinlääkäri totesi korvissa hiivatulehduksen. ja koska on ihan varmaa, ettei mitään allergisoivaa ole syöty, jäi diagnoosiksi stressin laukaisema sairastuminen. Valitettavasti paluun aiheuttama ilo ja onni eivät paranna korvatulehdusta, vaan tarvitaan taas tippoja kahden viikon ajan. Elämä on kovaa!

Vielä Lontoosta sen verran, että mielestäni Suomikin tarvitsisi kipeästi enemmän ulkomaalaisia ja etnistä kirjavuutta, kuten on naapurimaassamme tai Isossa Britanniassa. Täkäläinen nurkkakuntaisuus ja jopa suoranainen rasismi ovat valitettavasti vaikeita kitkeä, jos katukuva ja naapurusto on jatkuvasti tulevaisuudessakin samanväristä ja -rotuista kuin kanta-asukkaat. Kansantaloudellista ihmettä toitotti joku eurovaalien alla (oliko se se Kokoomuksen kaveri, jota Katainen lievästi toruskeli?) eli että meidän hyvinvointimme kapenee sitä mukaa kun maahanmuuttajia hyysätään. Onhan se varmasti yksinkertaiselle ihmiselle helppo uskotella, mutta jos kourallinen maahanmuuttajia sen tekee, on se jo jonkinlainen hokkuspokkus-temppu. Etenkään, kun näistä maahan muuttaneista ulkomaalaisista vain promille elää sosilaaliturvan varassa!

Se, mitä kaipaan ja odotan yhä hallitukselta, on miljardien harmaan talouden takia saamatta jäävien veroeurojen metsästämistä ja pimeän bisneksen laittamista kuriin. Mistähän johtuu, että siihen ei tartuta rivakasti? Onko jonkun intressissä pitää yllä harmaata taloutta? Yrittäjän tukemista ei varmasti ole se, että veroja ja vakuutuksia ei makseta ja vääristetään kilpailua erilaisin kustannuksin riippuen siitä, onko toiminta rehellistä vai ei. Samalla tavalla on erityisen tärkeää, että työntekijöiden oikeudet ovat täsmälleen samat kaikille samassa maassa tulipa työntekijä sitten Kiinasta tai Filippiineiltä tai Puolasta – Suomen lakien mukaan on toimittava.

Ikävä on huomata, että jopa omassa vasemmistolaisessa liikkeessä tai ainakin sitä äänestävissä on myös ihmisiä, jotka kokevat uhkana ulkomaalaiset Suomessa asuvat. Se on useasti huonosti koulutetun ja ahdasmielisesti kasvatetun kansalaisen reaktio, kun ei ymmärrä talouden perusteita eikä toisaalta ole nähnyt tai kiinnostunut edes näkemään muuta kuin oman pienen hiekkalaatikkonsa. Vasemmistoliiton tulisi olla edelläkävijä myös solidaarisuudessa ja tasa-arvoisuudessa kulttuurien ja kansojen suhteen, ei vain puolustaa omia poteroitaan.

Mukava on kuitenkin huomata, että lasten kanssa aikanaan matkustelu siellä täällä ja tutustuminen monien maiden ihmisiin, on kantanut sikäli hedelmää, ettei oma jälkikasvu noteeraa kadunkulkijan tai juttukumppanin väriä tai vaatetusta juuri millään lailla. Olemme saaneet ystäviä monesta maasta eivätkä poskisuudelmat belgialaisittain tai latvialaisittain ole mitenkään ihmeellisiä. Vähän vain joskus huvittavia. Mutta ei tarvitse matkustella saadakseen suvaitsevaisuutta kasvatukseen. Riittää mielestäni, että suhtautuu kunnioituksella ja uteliaisuudella uusiin ihmisiin, ruokiin ja tapoihin eikä taivastele ja päivittele ääneen outoja asioita. Ja kokeilee kotona muitakin ruokia kuin nakkikastiketta ja makaronilaatikkoa… joissa ei kyllä mitään vikaa ole, ei silti.

Empiirisiä tutkimuksia: Mustikoiden poimiminen on huomattavan vaikeaa, jos sylissä on yhteensä 11 kiloa kiinanharjakoiraa. 

Neljän päivän Lontoon pikaloman jälkeen ei voi muuta sanoa! Aukko sivistyksessä tuli paikattua keskiviikon ja lauantain välisellä kaupunkimatkalla Veskun ja Kaisan kanssa, mukana myös Jussi ja Paavo. Kohde oli kompromissi Euroopan kaupungeista: Paavolle ehdoton ykkönen, me muutkaan emme olleet siellä käyneet.

Muovipussituristi poistuu hotellimme suuntaan. Onkohan kassissa pussikaljaa?

Tukka putkena (Heh, tube!) tiukalla ohjelmalla kävimme tärkeimmät ”must”-paikat. Aikaa ei ollut lorvimiseen, jollei siksi katsota pakollisia ja miellyttäviä olut-, kahvi-, lounas- ynnämuita taukoja ja pikaista vaatteiden vaihtoa hotellilla ennen seuraavaa etappia. Mitä järkeä lähteä Lontooseen istumaan hotellissa tai pohdiskelemaan syntyjä syviä puistonpenkillä? Nyt mentiin eikä meinattu.

Kyllähän se työstä kävi; kävellä, etsiä bussia ja metroa, tutkia karttaa ja kuvata ja kommentoida. Maanalaisen liittymissä yksin joutui kävelemään ylös ja alas. Onneksi on tullut kuntoiltua, joten minulle se oli pelkästään ilo saada hyötyliikuntaa. Fish and chips -tyylinen kuulu  (!) englantilainen ruoka kun maistui kovasti hyvin matkan aikana.

Brittiläisen imperiumin pääpaikkoja tutkailtiin aina Trafalgar squaresta Big Beniin ja historialliseen Towerin linnaan, joka osoittautui valtavaksi alueeksi viehättävine sisäpihoineen ja vähemmän viehkoine torneineen, joissa pääsi tutustumaan mm. kidutusinstrumentteihin tai myrkyttämisen saloihin. Näimme myös kuulut Towerin korpit, joiden siivet on typistetty niin, etteivät ne pääse lentämään. Uskomuksen mukaan kun korppien poistuminen Towerista tietää kuningaskunnan tuhoa. (mukavat oltavat korpeilla silti oli – täys ylöspito, ruokaa ja nukkumahäkit, mutta myös vapaus tepastella linnan nurmikolla).

Äh, ei se ollutkaan Gordon, kun tuli Downing Streetiltä mustalla autolla – joku vieraansa kai?

Mikä eniten viehätti, oli englantilainen puistojen ja puutarhojen hoito (viittaan toisekiedelliseen päiväkirjamerkintään…). Olipa kyseessä Hyde Park tai vaikkapa postimerkinkokoinen rivitalopuutarha, yleensä se oli ilo silmälle. Muratit muuria päällystämässä, pihassa hortensioita ja pelargoneja, ei roskia eikä graffiteja. Niin, roskia ei todellakaan ollut aamulla eikä illalla missään päin kaupungin katuja.
Postimerkkipuutarha naapurissamme

Puutarha voi myös olla talon seinässä – tässä esim. murattia ja kodinonnea.

Ihan samaa nukkapähkämöä eli lampaankorvaa kuin minulla, löytyy Hyde Parkista. Enkä pihistänyt sieltä kuin yhden pistokkaan…

Tylyä vain, että huomasin matkan aikana syntyneeni ihan väärässä maassa. Kuten aiemmin olen jo epäillytkin, en ole varmaan kotoisin oikeasti mistään. Hämeeseen olen tullut monen mutkan kautta Itä-Suomesta, jonne en enää pystyisi kotiutumaan. Täällä on upeaa, mukavat ihmiset ja kaunistakin. Mutta onko tämäkään kotipaikka? Jos jossain kuitenkin on tapahtunut kauhea virhe, ja minun kuuluisikin asustella koirani kanssa Lontoon Notting Hillissä Portobello Roadilla tai vaihtoehtoisesti Nykin Greenwich Villagessa? Tapailisin siellä ystäviä lähipubissa, menisin maanalaisella töihin ja miettisin, menisikö viikonloppuna taidenäyttelyyn vai konserttiin vai tekisikö vain kuntolenkin Hyde/Central Parkissa. Olisiko elämä, tai ajatukset ja ongelmat samoja kuin nyt?

Isännän kanssa aamulehteä luetaan Portobello Roadilla.

Lauantaina kaikki haluavat tehdä antiikkilöytöjä ja penkoa Portobello Roadin kojuissa.

Teepä itse perässä: 180 astetta ympäri yhden käden varassa. Katutaiteilua Covent Gardenissa.

Jos olet romanttinen luonne, voit hankkia tällaisen herkän limusiinin kuin tässä Queenswayllä lauantaiajelulla oleva ihme.

Empiirisesti todistettuja ohjeita maailmanmatkaajille: Jos olet ulkomailla ja vaihdat valuttaa, maksa sitten kaikki mahdolliset ostokset luottokortilla. Silloin ei matkakassa vähene. Eihän?

Mukava lauantairetki Helsingin edustalle purjevene (briki) Mary-Annilla alkoi unettavan aikaisin puoli kahdeksalta, kun kömmimme bussiin Timjamin pysäkiltä reppuinemme. Pohjoisrannassa odotti upea purjelaiva, josta puuttui vain huojahteleva Jack Sparrow (niille, jotka ovat katsoneet useampaan kertaan Pirates of the Caribbean). Tervan tuoksua, haitarinsoittoa, kahvia, puuroa ja taustana upea helteinen Helsinki… Vallan mainio lauantain alku!

Helsinki on kaunis mereltä käsin.

Pikkuhiljaa porukka, joka ei kokonaan toisiaan tuntenut, lämpeni ja juttu luisti. Siivosen Päivi soitti haitarilla KAIKKI tärkeät laulut, jotka laulettiin korkealta ja kovaa. Minä en tarvinnut sanoja, sillä jostain käsittämättömästä syystä osaan ulkoa vieläkin kaikki laulamani virret ja myös Suomi-iskelmät, puhumattakaan työväenlauluista.

Kyllä meitä nyt laulattaa!

Suomenlinnassa oli pysähdys kolmeksi tunniksi. Siinä ajassa ehdittiin ”Eläimellistä”- taidenäyttelyyn.

Sikailua raitilla: Barbara Tieaho, ruostumaton teräs

 
Kauniita yksityiskohtia Panimo-ravintolan alueelta

Ja vielä kävelemään mukulakivillä melkoinen matka. Viime silaus ennen Mary-Annille nousua oli espressot ja calvadokset rantakahvilassa. Calvadosta olisi pitänyt välttää, mutta otin kuitenkin. Ei sais.

Zettermanin Jukka oli järjestänyt ihanan päivän meille! Kaikkein hienointa oli, että purjelaivalla ei voi tehdä muuta kuin levätä ja nauttia – pois suorittaminen, joka kummittelee aina taustalla, kun meikäläinen lomailee (puutarha, kasvimaa, ompelutyöt, kirjoittelut – kaikki tehtävä nyt, kun on vapaata). Eipä voi parempaa nollausta loman aluksi tehdä.

Päivä meni ihan siivillä. Syötiin hyvät lounaat ja vielä välipalatkin grillattiin laivan kannella.Päivi sai keksiä muistilokeroistaan kaikki mahdolliset toivelaululut eikä monikaan jäänyt toteutumatta.

Kotiin päästiin siinä seitsemän maissa. Koikkelehdimme Kittilän mäkeä ylös reippahasti. Aamulla tänään painoi joko jetlag Helsingin leveyspiirin mukaan tai sitten se raikas meri-ilma, kun oli niin raukea olo. Kuitenkin päätimme, että tämä toistetaan ihan varmasti!

Pikkuhiljaa alkaa palautua normaaliksi elämä.  Eilen kun oli sadepäivä, käytin sen ikkunanpesuun ja siivoamiseen. Naapurit eivät enää varmaan välitä, vaikka puistelenkin mattoja yhdentoista aikaan illalla. Kuusikymmentä ruutua laskin asuinpuolella talossa olevan, kun on triplalasit. Siinä meni koko päivä.

Välillä ehdittiin silti Annen kanssa viemään Janne Tulkille Joentaan kyläyhdistyksen kiitoksena lauantaisesta Suskan Savi-Heinä -puodin keraaminen kulho täynnä Pönkän hyvää vastanostettua perunaa ja vähän muuta tilpehööriä. Meillähän löytyy, kuten Janne itse sanoi.

Aamusta punnersin yksin punttisalilla. Oli mahtavaa, että seuramme LKV:n jäsen ja oman kylän tyttö Beeda on nyt maailman toiseksi paras lajissaan penkkipunnerruksessa! Ihan tuli puhtia itsellekin. Onhan Beeda muuttunut ajoista, kun kummitteli tuolla pihalla pimeässä Halloween-puvussa, muiden hirviöiden kanssa,  Paavon järjestämissä pyhäinpäivän naamiaisissa – ei siitä kauhean monta vuotta ole!

Yksin sai uida myös Loppiksen rannassa salin jälkeen. Kaatosateessa se oli erinomaisen virkistävää.

Todella outoa: paras lomakausi eikä yhtään uimaria Loppijärvellä!

Hirveän huonoa mainosta Lopelle on kantatien risteyksessä oleva ”vaakuna” eli ympyrä, jossa pitäisi olla kukkaistutuksia ja hyvinhoidettu tervetulotoivotus mainospylonin alla. Rikkaruohot rehottavat. Se lienee totuus ympäristön esteettisestä hoidosta kunnassamme, sillä parannettavaa löytyy eikä isoista investoinneista ole kiinni! Samaa sarjaa on Joentaan koulun nurmikon ajo ruohonleikkurilla (ja samalla muuten kyläyhdistyksen istutusten); kymmenen sentin saarekkeet korkeata leikkaamatonta heinää aina ajoväylien välissä. Luulisi alakoululaisenkin osaavan nurmikonajologiikan, mutta missä on valvonta ja opastus tähän? Puisto-osasto haloo?

Nyt kun Krouvin kyläpäivät ovat nousseet ehkä tunnetuimmaksi tapahtumaksi Lopella, alkaa itsekin kiinnittää entistä enemmän huomota tällaisiin sinänsä pikkuasioihin, jotka näkyvät uusille Lopella vierailijoille välittömästi. Aika vähällä vaivalla ja rahalla saisi täällä kävijöiden silmää ilahduttavan ympäristön ja samalla vakuuttavuutta visioomme, että olemme viihtyisä asuinpaikka. Vai jospa luonnonläheisyys tarkoittaakin rikkaruohoja?

Empiirisesti todistettu asia: Jos sinulla on koira ja jos laskostat juuri silitetyt verhot odottamaan ikkunaan laittoa, etsiytyy koira verhojen päälle nukkumaan tuhoten silitysurakan tulokset. Erityisesti pätee vaikeasti silitettäviin pellavaverhoihin. Pöytäliinakin käy. Koskee myös kissaa.

Ensimmäinen päivä, kun tunsi olevansa ihan normaali ja elossa. Salilla huhkin varovasti, kun viime käynnistä on aikaa. Ja uin ylhäisessä yksinäisyydessä Loppijärvellä, vaikka sää oli lämmin ja aurinkoinen. Iloa tuottivat tänään uusi sepeli- ja kivituhkakuorma (vähissä näyttää tässä iässä ilot olevan) ja Liisan & Hanskin vierailu: syötiin juustoja ja sitä pinaatti-fetapiirakkaa. Väsymys ei vain laannu – olisiko kuitenkin muutaman multakuorman ja kuntoilun ansiota jo nyt?

Vihdoin löysin Vesa Nopasen ihanat kuvat kyläpäiviltä! Vesku on taitaja, katsokaa vaikka itse:  http://www.vesanopanen.net/Krouvi2009. Näitä kuvia ei ole lupa julkaista edelleen, sillä ne ovat Vesan omaisuutta!

Mutta Lontoo kutsuu 15. päivä eli ensi viikolla.

Vettä sataa ihanasti istutuksille ja turpeelle, jota levitin 7 säkkiä mullan sekaan. Pinaatti on juuri tuottanut ensimmäisen sadon, josta tänään pinaattipilahvia (välimerellinen riisiruoka) ja huomenna feta-pinaattipiirasta vieraille illalla.

Vaikka vieläkin väsyttää, niin alkaa jotensakin toipua. Univelkaa on kertynyt parilta kuukaudelta, joten nukuin ensimmäistä kertaa varmaan lähes vuoteen eilen ja tänään melkein kymmeneen nähden unta työasioista ja siitä, että ulkona sataa lunta.

Tässä välissä on Vasemmistoliitto valinnut (tai puoluevaltuusto, ei puolue) ainakin vuodeksi eteenpäin puheenjohtajakseen Paavo Arhinmäen. Paavoa pidetään ristiriitaisena tyyppinä ja jonkinlaisena kuumakallena. En ole nähnyt mitään ristiriitaista Paavon mielipiteissä tai esiintymisessä (kun en tuolla jalkapallokatsomossa tapaa istuksia, siellä on varmaan eri atmosfäärikin). Minua viehättävät toki kasvissyöjänä ja turkistarhauksen sekä ydinvoiman vastustajana nämä nimenomaiset yhteiset mielipiteet. Tärkeintä tietysti on, että Vasemmistoliitto Paavon luotsaamana (en sano johdolla, koska olemme demokraattinen yhteisö, jossa yksi mies tai nainen ei tee omavaltaisia päätöksiä – kuten ei Korhosen Marttikaan tehnyt) menisi oikeasti vasemmalle. Haluaisin, että meidät käsitettäisiin perinteiseksi työväen puolueeksi, joka puolustaa pienipalkkaisia  ja syrjäytyneitä. Vihreys on arvo, johon uskon, mutta se ei ole Vasemmistoliiton yksinoikeus, vaan asia, jonka jaamme vastuuntuntoisten puolueiden kanssa. Näitä ovat mielestäni ainakin Keskusta ja Demarit – tarkoitan siis vihreyden suhteen vastuuntuntoisia. Myös Kokoomuksessa on vihreyttä nostettu ja paikallispolitiikassa etenkin. Kannanotot ympäristöarvoista kyllä sitten hajoavat kovasti valtakunnantasolla – onhan Kepun ministeri ollut viileä saimaannorpan asialle ja toisaalta Kokoomuksen joukoissa puolustajia löytynyt kovasti. Nämä ovat toki yksittäisiä tapauksia, ja jättäisinkin kestävän kehityksen arvoksi,  joka on huomioitava kaikessa päätöksenteossa. Sillä ei yksinään voi ratsastaa – kuin ehkä Vihreät.

Uskon kovasti Paavo Arhinmäen kykyihin. Surullista on, että sympaattinen ja älykäs, kaikin tavoin esiintymisissään onnistunut Martti Korhonen joutui sijaiskärsijäksi tai otti tämän roolin vapaaehtoisesti. Paavo ei kuitenkaan voi nähdäkseni kaataa sitä dilemmaa, että monet köyhät ja työelämässä päähän potkitut, yksinhuoltajat ja toimeentulostaan taistelevat pienyrittäjät eivät vielä ole ymmärtäneet, että Nalle Wahlroosin ja muiden suurpääoman kunkkujen edut eivät ikinä voi olla samat kuin heillä. Tämä ymmärrys tulee kantapään kautta. Kyllä varmasti näkyvyys ja esilläolo auttavat puolueen nostamisessa oikeaan arvoonsa, mutta kaikkihan on muutosta.  ”Ja muutos se ikuista on ainoastaan. Tää päivä jo huomenna eilistä on. Ei seisahdu aika, sen kulkua vastaan maan suurin ja mahtavin on voimaton.” Tulipa nyt kerrattua tämä toveri Brechtin säe jälleen kerran – itseänikin varten!

Kuopuksella on vuorokausirytmi sekaisin. Nukutaan päivällä, kun ensin on valvottu yöt, ja siksi ei jaksa päivällä enää valvoa. Lettujen paisto aamukuudelta tai uimareissu aamuviideltä ovat varmasti kuitenkin elämyksiä, jotka eivät ole siitä huonoimmasta päästä. Hämärästi muistan oikeastaan, että samanlaista käytöstä oli itselläni samanikäisenä: yökävelyjä kasteisella heinäpellolla aamuneljältä, yksi tahallaan kokonaan valvottu yö kaverin kanssa – puhumattakaan jotain liftausreissuja kesäyössä Helsingin ja Itä-Suomen välillä… Diagnosoin siis normaaliksi tämän oudon käytöksen ja saan synninpäästön, kun en nukuta ja syötä lastani lukujärjestyksen mukaan.

Ai niin: tilauksessa tänään on kaksi kissaa (joista toinen lähes varma 3 viikon päästä) ja Lontoon kaupunkimatka juhlistamaan velipojan pyöreitä vuosikymmeniä. Pitää vain kytätä halpoja vaihtoehtoja. Niinpä: I dessa dåliga tider använd papprets båda sidor, sano ruåttalainen.

Tänään on vielä siivottu Pappilanpuiston pihaa ja navetan vinttiä ja keräilty opasteita ja rekvisiittaa tien varsilta. Kuulin, että  joku pikkupoika oli kaihoisasti kyläpäivillä toivonut, että tapahtuma olisi kaksi kertaa kesässä. Erittäin huono idea, tuumasimme yhdestä suusta.

Korjasin myös ne noin seitsemänkymmentä kirjoitusvirhettä ja poikkinaista linkkiä eilisillan kirjoituksistani. Ei kai sitä ihan täysillä käynyt enää siinä vaiheessa, mikä ei kai käy puolustuksesta. Huomenna alkaa kuitenkin uusi elämä, jossa on Järjestys. Järjestys tarkoittaa kuntosalia ja pihaprojektia, ja yritystä unohtaa työasiat. Jollain ilveellä olen jo kokenut jopa huonoa omatuntoa siitä, että en mene työpaikalle kuuteen viikkoon. Uskomatonta.