Blogi

Kun en osaa päättää, millaiset sivut haluan, niin olen taas tässä Vasemmistoliiton chili-teemassa… Ei vaan. Piti palata, kun minulla on vanha versio WordPressistä, enkä sitä nyt jaksa alkaa päivittämään. Kommentit eivät toimineet ja muutenkin pitää vielä miettiä, miten asettelen sisällön. Tässä syyskuun aikana yritän.

Tänään ja eilen olen soitellut rapakon taakse sekä työ- että kotiasioissa. Ensin häiriköin erään yhtiön webbitutkimuksen takia hankkiakseni sille vähän taustatietoja. Enhän minä onneton voi tietää, mihin päin USAa suuntanumero osoittaa. Viestiini sain illansuussa sitten vastaussoiton. Oli puhelu yhdistynyt kotinumeroon ja kuulemma herättänyt vaimon Kaliforniassa. No voi voi.  Mielikuvissani kliseitä: palmuja ja merituulen kohinassa uinaileva valkoinen bungalow ja uima-allas, yritin pahoitella asiaa, mutta sorryni jäi jotenkin ponnettomaksi.

Tänään sitten Paavon pelitunnuksien kaappaajaa jäljitin WoW:in palvelunumerosta (- 8 tuntia aikaeroa). Sain kuulla, että pitää soittaa Euroopan palveluun. No eihän Euroopassa kukaan palvele perjantai-iltana klo 20 aikoihin ainakaan pelimaailmassa. Maanantaina taas uusiksi.

Upeaa kuultavaa oli uutisissa, että Norjan eläinlääkäriliitto esittää turkistarhauksen lopettamista kokonaan. Eläimiä kohdellaan huonosti , ja vaikkei kohdeltaisikaan, eivät ne voi elää villieläimille lajityypillistä elämää. Milloin Suomessa päästään tähän? Paljonhan sitä kuulee verukkeita, että tämä on elinkeino ja monen toimeentulo on kiinni siitä. Jos toimeentulo on kiinni moraalittoman toiminnan jatkamisesta, niin eikö pitäisi vaihtaa duunia? Eihän huumekauppiaitakaan armahdeta sillä, että eivät sitten saa enää tuloja bisneksistään…  No oliko vähän kaukaa haettu vertaus. Kuitenkin kärsimyksen aiheuttaminen tavalla tai toisella, mitä puolustettavaa siinä on? Paavo se on tässä asiassa kanssani samaa mieltä!

Kuntien ahdinkoon ei hallitukselta riitä sympatiaa. Budjettiriihi ei myöskään kallistanut korvaansa työttömille, Hallitus on arvovalintansa tehnyt.

Uusi blogisivustoni ei vielä toimi, kuten pitää. On sen verran ollut haipakkata, ettei ole ehtinyt näitä Tärkeitä Asioita hoitaa, vaan on täytynyt vain uharata aikansa pörssiyhtiölle. Eiköhän se kohta korjaannu, toiveita on.

Nyt kysytään kovasti tarkkuutta ja mielikuvitusta, miten saada säästöjä aikaan perusturvan budjettiin. Ainoa keino lienee syynätä suurennuslasilla muita toimialoja ja ehdottaa sieltä lisää rahaa. Sillä kuten sanottu aiemminkin, meillä ei turhaa palvelua ole. Jos jotain pitäisi parantaa, on ehkä työprosessien tehokkuus ja yhteistyö seutukunnan kanssa. No nythän jo on sopimusluonnos olemassa lastensuojelullisten palvelujen kilpailuttamisesta yhteistyönä. Kilpailuttamiseen tarvittaisiin ihan oma virkamiehensä, se on todella aikaavievää ja kuluttaa resurssia oikealta työltä.

Salminen herättelee öisin, tunkee sänkyyn ja haluaa leikkiä. Yleensä on virkeimmillään juuri kolmelta yöllä.

Siis muistattehan, että tarkoitan nyt kissaa. No, toisaalta, edellisessä työpaikassa varsin uutena keskusteltiin kahvipöydässä mistäs muusta kuin kissoista. Kerroin, että Otto (nyt jo vainaa) saattaa lähteä pitkillekin reissuille etenkin kesäisin ja sitten toisaalta maata auringossa puutarhapensaan alla ja kieltäytyä tulemasta sisälle. Joku porukkaan kesken kaiken saapunut luuli, että puhuin miehestäni Otosta. 

Nyt ollaan jo voiton puolella ensimmäisessä työviikossa. Olen ihan kuin kala vedessä. Kalenteri on täyttynyt vinhaa vauhtia ja energiaa on tullut hiljaa huomaamatta saapuneesta syksystä, joka on se Minun Vuodenaikani.

Keski-Euroopan lomat ovat vielä päällä, joten sopivan hiljaista on sähköpostirintamalla. Mutta lukemattomia viestejä olikin…lukemattomia.

Illat hämärtyvät ja ihana sytytellä kynttilöitä (ja uusia pihavalaisimia, öhöm). Lauantaina vasemmistoliittolaiset Lopelta ja Riihimäeltä kokoontuvat Riihisaloon kuutamoiltaa viettämään, rapujen, savusaunan ja mukavan yhdessäolon merkeissä. Kivaa tiedossa!

                       
Edistyy siis puutarha… Valaisimet saatiin viime viikolla, omenapuu ”Petteri” istutettu, mukulakivipolkuja on osa valmiina. Nyt puuttuu pergolakehys ja sen alle laatat, niin tai ainakin ne. Naapurilla on odottamassa kärhö, jonka pitäisi peittää kehys ja muodostaa vastaisuudessa romanttinen istumanurkkaus kukkameren alle.

Kissa on oikea Wenzel Hagelstam. Tässä hän jälleen kerran testaa, onko silitysrauta oikeasti antiikkia.
 Purutesti sen paljastaa: aitoa kamaa!   

Koirat eivät ihan ole vielä leppyneet tulokkaalle. Pientä kärhämää silloin tällöin, takaa-ajoja tai sähähdyksiä.

Valtuusto oli nopea. Tehtiin aloite, jolla toivotaan kuntapäätöksistä säännöllistä tiedottamista paikallislehtiin (virkamiesten vastuuna). Nyt nettisivut, jotka muutenkin odottavat kasvojen kohotusta, eivät tietenkään palvele iäkkäitä kuntalaisia, joilla ei sähköisiä välineitä ole käytössä. Tämä asettaa kunnan asukkaat eriarvoiseen asemaan. Toivottavaa tietysti on, että internetuudistus tuo meille interaktiiviset ja helppokäyttöiset sivut. Uskomatonta, miten kauan moisessa vain menee ja miten luottamushenkilöt eivät pääse kommentoimaan uudistusta. Valtuustoa edelsi strategian hionta. Vielä on edessä syyskuussa päiväseminaari.

Selvisin leikiten eka työpäivästä. Huominen menee jo rutiinilla.

Empiirisiä tutkimuksia eli Vinkki hyvältä ystävättäreltä: Jos haluat hauskuttaa itseäsi, anna aviomiehesi vaihtaa pussilakanat. Hauskaa piisaa.

 Antiikki kiinnostaa yhä – tässä vanhojen silitysrautojen ihailua.

Kissan työnimi on Salminen. Onhan se tullut maailmaan toukokuussa, ja meidän uusi kunnanjohtajamme saapui samoihin aikoihin Lopen maisemiin. Kummisetä Aimo saisi kyllä keksiä lyhkäisemmän kutsumanimen. Nolottaa huutaa iltapimeällä Salmista sisälle. 

Nyt on kesä pulkassa: on käyty asuntomessut, kesäteatterit, purjehdukset ja sukuloinnit. Eilen pisteeksi kaikelle vielä poikkesin Vantaalla ystävien luona. Ilta meni seurustellessa ja kyläillessä, ja tulihan tuota yksi laulukin luikaistua paikallisessa karaokebaarissa. Aamu valkeni sateisen harmaana ja mikäs sen sopivampaa. Huomenna töihin ja uusi puuhakausi alkaa. Se alkaakin tehokkaasti, sillä työpäivä täytyy keskeyttää kahdelta, että ehtii kunnan strategiamietintään kolmeksi, sitten on valtuustoryhmien kokous ja kuudelta sitten syksyn ensimmäinen valtuusto.  Päivästä tulee pitkä ja varsinainen shokkialku syksyyn.

Lopen kunnan nettisivustoa ei kuulu. Jos olisimme yksityinen tilaaja ja toimittaja ei saisi mitään aikaiseksi puoleen vuoteen, olisi homma seis alta aikayksikön. Pistää vihaksi. Yleensäkin tiedottaminen tökkii kunnassa, kuten olen jo monesti kitissyt. Asialle on tehtävä pian jotain.

Forssassa ollaan yhdistämässä perusturvasektoria terveydenhuollon kuntayhtymään. En ole ihan vakuuttunut siitä, että tämä kuvio toimii. Nytkin on tiedonkulku kuntayhtymästä oman aktiivisuuden varassa ja jotenkin tuntuu, että päätökset tehdään kaukana tavalliseta kuntalaisesta. Enkä tiedä, kuuluuko vanhustyö kuntayhtymän vahvuuksiin? Isoin asia, joka huolettaa on juuri kontaktipinnan katoaminen ja päätännän siirtyminen johonkin mustaan aukkoon.  Meillähän alkoi vanhustyön strategian valmistelu keväällä, ja ensimmäiset suuntaviivat tulevat ikäihmisten yhdistyksille kommentoitavaksi lokakuussa. Perusturvalautakunta saa joka kokoukseen päivityksen työn edistymisestä. Mielenkiintoista nähdä, minkälaista jälkeä ovat saaneet aikaan opiskelijat, jotka lopputyönään tätä tekevät.

Vantaalla ystäväni Irman uudessa kodissa me äidit ihmettelimme, miten meidän omista tytöistä ja pojista on tullut niin tervejärkisiä ja mukavia nuoria (vaikka tällaiset vanhemmat!). Aika kuluu! Juurihan nuo melskasivat pumpattavassa uima-altaassa aurinkoisella pihamaalla ja juoksivat kesän huushollista toiseen, söivät kenen luona sattui nälkä yllättämään, öitsivät samoin missä milloinkin, leikkimökissä, teltassa, ties missä. Nyt on sen sijaan jo ohjelmassa autokoulua, lukiota, ammattikorkeaa… Huh. Onneksi itse ei ole vanhentunut yhtään.

Reissu oli sikälikin hyödyllinen, että saatiin maanpeittokasvia pihalle (rento akankaali oli nimi ja tietysti varastettu, sillä sellaiset perennat lähtevät parhaiten kasvuun). Ehkä vähempikin olisi riittänyt, kun saalista piti jakaa kolmeen talouteen. Sitä paitsi Hyde Parkista napsaisemani kukka on juurtunut ulkoruukkuun ja jos hyvin käy, se riehaantuu ensi kesänä kasvuun uudella pihalla. Ja jos ei, niin sitten täytyy poiketa briteissä.

Vanha äiti (89 v) soitti ja ilmoitti pitkän mietintänsä tuloksena, että minun pitäisi liittyä kirkkoon. Ei tykännyt yhtään, kun sanoin ehkä jotenkuten jo pystyväni tällaiset henkilökohtaiset asiat päättämään itsekin. Keskustelua ei oikein syntynyt. Kirkon piirissä olen valitettavasti (niin paljon, paljon hyvää kuin se instituutio tekeekin) tavannut kaikista ahdasmielisimmät, syyllistävimmät ja myös tekopyhimmät kansalaiset, ja itse olen pienenä tyttönä tuntenut ahdistusta mitättömistä ja luonnollisista asioista vain ja ainoastaan kirkkouskovaisten mielipiteiden takia. Missään en niin paljon ole kokenut ryssävihaa, homofobiaa, kommunistikauhua, erilaisuuden karsastamista, tuomitsemista yleensä. Surullista todeta. Siksi katson, että parempi pysytellä erossa koko konklaavista. Eri asia, miten kukin haluaa pelastua, mutta loogisesti ajatellen tuskin kirkon jäsenyys tuo taivasosuutta.

Ryssävihan alkujuuret sinänsä valaistuivat minulle luettuani Hesarin kuukausiliitteestä venäläisten isonvihan ja sen ajan lähituntumassa tekemistä hirmutöistä. Lapsien kaappauksia, kidutuksia, raiskauksia. Ihan vanhaan kunnon viikinki tai kelttimalliin, ja näistä ei ole missään oppikirjoissa kehdattu kertoa todennäköisesti suomettumisen takia. Olenkin aina miettinyt, että ei pelkkä talvi- ja jatkosota voi olla syy tähän syvällä suomalaisessa mielessä asustavaan epäluuloon itänaapuria kohtaan. Näitä samanlaisia kauhuja on Eurooppa täynnä eivätkä venäläiset ole olleet sen pahempia tai parempia kuin viikingit valloittajina. Mutta mistä vaikeneminen? Nyt se kuitenkin sai minulla ainakin luonnollisen selityksen. Kuinkahan kauan kestää, ennen kuin tämä jo lähes geeneihin iskostunut ryssäviha haalistuu?

Syyslaulu löytyy kauniina ruotsalaisversiona nyt täältä http://www.biarne.nu/hostvisa.html Veskun suosiollisella avustuksella. Kuunnelkaa ja ihastelkaa.

Ihan kuin olis ollut töissä koko viikon! Tämä perjantai tuntui siltä, kun pääsi kunnan asioiden seitsemäntuntisesta sessiosta viettämään omaa aikaa… Huh, miten sitä sitten päästään oikeassa työrytmissä selvyyteen?

Olen ollut 6 viikkoa poissa suolakaivoksilta (=työ), ja olen saanut aikaan yhtä sun toista. Mutta olisi pitänyt saada aikaan enemmän! Suorittamisesta ei ehkä kyse, vaan tyytyväisyyden hausta.  Olen levännyt, tehnyt, suorittanut, kuntoillut, poiminut marjoja ym.   Mutta miten se ainoa, mikä nyt tulee mieleen, on Höstvisan…? Syyslaulun sanoin, jotka Tove Jansson aikanaan sepitti: pimeähän saa sinut ajattelemaan, mitä muuten ei muistaisikaan lainkaan. Nyt muistan, miten paljon mä tehdä tahdoinkaan, miten vähän siitä aikaan mä sainkaan! (”Det finns så mycket saker jag skulle sagt och gjort och det är så väldigt lite jag gjorde.”) Noh, kom trösta mig en smula för nu är jag kanska trött, och med ens så förfärligt allena.. tämä jääköön muistona tästä illasta ja tunnelmista. Ja voi kun saisi laulaa viel velj’pojan kans tän Syyslaulun!

Ei vaan. Tänään meni Lopen kunnan asioiden kanssa seitsemän tuntia hyvää lomautusaikaa. Tosi tehokas päivä ja oikeastaan hedelmällinen. Sain myös muutaman kärryn mursketta oikeaan paikkaan. Ja vieläpä paikallisessa kävin kurkistamassa karaoken tason. Ei kummoinen. En viitsinyt mennä väliin – taso pitää säilyttää!

Nyt on lomaa/lomautusta lusittu 5 viikkoa. Alan tottua ajatukseen, että olen kotiäiti. Ei yhtään vielä kutkuta työasiat, mutta vähän olen vilkuillut sähköpostia. Valtuustokin on ensi viikolla ja oma vassariporukka pitäisi saada koolle pikkuhiljaa. Akut ovat latautuneet hyvin. Kyllä tästä energinen syksy tulee!

Eilen asuntomessuilla Valkeakoskella. Satun kanssa tuumattiin jo viimeisimpiä kohteita kolutessa, että olis pitänyt nääkin sisustukset tehdä itse, niin olisi onnistunut. Uskomatonta, miten sisustusarkkitehti osaa pilata talon hengen, joka ulkoapäin näyttää ihan selvää suuntaa, mihin pitää keskittyä! Esimerkiksi englantilaistyylinen tiililinna oli saanut sisälleen halvannäköistä tekopuolipaneelia ja yläosa jotain (muovi?) levyä. Ei mitään lämpöä sisällä, vaikka ulkoasu viesti maalaistunnelmasta, muhkeista nojatuoleista, pehmeistä valoista, tapeteista ja tummista luonnonsävyistä. Samaa virhettä oli monessa maalaisromanttisessa puutalossa, joiden sisältä paljastui laminaattitasoja, kiiltävää Victoria-tapettia ja ikäviä, ah niin ikäviä kulmikkaan teräviä vetimiä ja mustia tai mustavalkoisia laatikostoja ja ovia. Ristiriita oli järkyttävä! Muutamia hyviä ideoita sentään saatiin, mutta kehotin Satua vinkumaan alennusta poislähtiessä pääsylipusta. Ei sentään taulutelevision kehyksistä tai talvipuutarhan asetelmasta viitsisi maksaa 18 euroa…! Ainoa positiivinen kohde oikeastaan oli Mika Kallion kivikartano, joka oli sisustettu (kalliista ratkaisuistaan huolimatta) erittäin hyvällä maulla. Poikkeuksena eteishallissa hopeinen (!) lipasto peilin alla.

Tämä oli hyvä päivä. Saldona nelisen litraa vattuja, kuorma mukulakiviä. Aamu alkoi kahvinjuonnilla omalla terassilla keskimmäisen roudaamalla nahkasohvalla. Äitien ja isien osahan on ottaa kaikki muutossa jemmaan siirretyt huonekalut omaan varastoonsa – nyt on Jaakon vuoro muutta Helsinkiin, ja arvatkaa vaan, kuka saa sinne sopimattomat huonekalut. Sohva odotti varastointia terassillamme. Jotain hyötyä äideistä muutakin: tarkistin sohvan tyynyjen alustat ja sieltä löytyi tv:n kaukosäädin ja rumpupalikat. Ai, niitä oon ettinytkin , sielläkö ne oli, sanoi Jaakko.  Aamukahvi auringossa yöpaidassa omalla pihalla. Tästä en luopuisi! Minkä porvarin maailma minussa menettääkään! Jos en aina ole onnellinen tässä talossa, olen silti aina onnellinen tästä talosta!

Kahdentoista kilsan lenkkin Loppijärvelle, jossa aamu-uinti sinileväiseksi epäillyssä vedessä – en huomannut mitään ongelmaa. Piha rakentui huomattavassa määrin etiäpäin, visio vahvistuu ja pari omenapuuta vielä puuttuu.

Kävelevä Katastrofi (kissa) teki ensimmäisen kolttosen ja pudotti ihanan ikkunalautalampun. Oli vattupuskassa ulkona, kun kuulin hirveän rysähdyksen, ja tiesin heti, mistä oli kysymys. Onneksi lasinen lampunjalka sai vain pitkän särön, joka ei vielä irronnut. Kissa on varustettu Isolla Itsetunnolla ja Aktiivisuudella. Ravurin lailla se vetää pitkin lattiaa ja pöytiä, kuskaa esineitä suussaan paikasta A paikkaan B, ja yhä murisee koirille. Jonkinasteista rentoutumista kuitenkin on havaittavissa kolmikon kesken.

Päivän suurimmat murheet: valkkari ei ollutkaan kuivaa vaan makeaa; Pulmu-koira pyöri marjareissulla peurankakassa. Kyllä näin pinnallisen ihmisen pitäisi hävetä.

Käväisin (noh, kolmesataa kilsaa) rakkaan veljeni synttäreillä. Olihan siinä muutakin – mm. äitiä kävin katsomassa, mutta siitä myöhemmin. Kuuskymppinen veteli Reissumiestä ja kissaa ihanasti juhlavieraille ja tunnelma oli mitä lämpimin. Olisi ollut kiva jäädä pitemmäksi aikaa, mutta kun näillä sukuloimiskeikoilla on aina niin monta suoritusta jonossa. Otettava uusiksi syksymmällä! Mutta täytyy sanoa, että tällaisista synttäreistä pidän. Ei turhia tärkeilyjä ja mukana vaan mukavat, omat ihmiset. Kiitollinen saa olla veljestä, joka on myös ystävä. Toivottavasti on edessä vielä paljon lauluja, matkoja, yhteisiä hetkiä.
Tässä hän on – ja kitara soi! Uskotteko, että on 60 lasissa?

    Olen paitsi utelias myös tietoinen antiikista. Tässä Arabian kannun kera.

  Nyt se kissa tuli! Itse täydellisyys! Sheba-mainoksen värinen, itsetuntoinen ja aktiivinen.

Koirat ovat maansa myyneitä ja ihan pelottaa, koska tulee lääkärireissu. Mutta nyt on Harmaa Hiippailija viettänyt meillä vasta noin viisi tuntia, joten aikaista sanoa, mitä tästä kehittyy. Nimeäkään ei vielä ole oikein keksitty. Hän osaa kuitenkin kiitettävästi kiivetä verhoihin ja pureksella huonekasveja, joten eiköhän tästä jonkinasteinen kävelevä katastrofi kasva (Bean?) Niin, eikös se Aleksis Kivi sanonut, että talo ilman pihapolulla astelevaa kissaa on kuin pilvinen päivä… Vai miten se oli? Nyt ainakaan ei pilvenhattaraa näy.

Aamuinen järvi on hiljainen ja ihana

Aamulla oli vielä poutaa, joten ehdin pyöräillä Loppijärvelle uimaan ja takaisin. Ajoitus olikin loistava, sillä kotipostilaatikoiden kohdalla alkoi ripsiä vettä. Tänään piti edistää pihaa, mutta onneksi tuli tämä rankkasade. En olisi kyllä jaksanutkaan, niin vei mehut tuo pyöräily tänään.

Iltapäivällä sitten kilistimme yhdet kuohulasilliset Liisan & Hanskin kanssa heidän ekalle lapsenlapselleen, jolle oli ihan pakko ostaa minimaalisen kokoinen verkkapuku. (kundi on 50 senttiä pitkä, ajatelkaa!) Onnea ja iloa elämääsi, vauva!

Tyyleissä on eroja. Mustikanpoiminnassa kunnostautuvat Jaana ja Asta:

 

Tämä on kuulemma mäntykukka, paikallistettu Räyskälässä:
 Esiintyy vain ehdottoman saasteettomassa ympäristössä. Minä en tiedä, olin juuri silloin poissa bilsan tunnilta.

Huomenna alkaa elokuu ja se tuo mukanaan luottamustoimet, työn ja arjen. Vähän pelottaa. Puhuimme Vihdin kunnan alueella tapahtuneesta ”koulupelastuksesta”, jonka paikallinen kyläyhdistys oli tehnyt. Remontoinut koulun talkoilla ja säästänyt näin noin puolet budjetista eli 300 tuhatta euroa. Se on kunnioitettava suoritus ja ansaitsee tunnustuksen. Mielestäni kolmannen sektorin tehtävä ei kuitenkaan ole tehdä tällaista. Kunnan on huolehdittava peruspalveluista, turvallisuudesta ja myös kynsin hampain pidettävä kiinni pienistä kouluistaan. Aina se ei onnistu, etenkään kun valtio suuressa viisaudessaan sälyttää yhä enemmän velvollisuuksia vähentäen samalla rahapottia, jolla kunnat tämän kaiken voisivat toteuttaa.

Alkaako nyt jotkut Kalevan kisat tai vastaavat? Jyskälän ajot ainakin. Vaikka olen aiemmin rallia ajanut tai paremminkin ollut paljon kakkoskuskina yhdelle Rautiaiselle, olen nyt tullut vähän skeptiseksi koko autourheiluun. Tai sanotaan yleensäkin, että minusta kilpaurheilu on syvältä. (nyt se on sanottu!) Ajatelkaa Felipe Massaa. Ajatelkaa Mika Myllylää douppailuineen tai Virpi Kuitusta. Miten näihin ihmisiin yleensä vielä luotetaan? Mikä panee petostelemaan vain siksi, että voittaisi piirun mitalla jonkun muun? Sairasta. Miksi ei ennemmin panostettaisi liikuntaan, sen iloon ja hyvää oloa tuovaan voimaan? Miksi lapset jo alakoulussa pistetään kilpailemaan keskenään ja aiheutetaan traumoja ja turhautumisia niille, jotka eivät välttämättä pärjää? Usein nämä ei-pärjääjät välttävät sitten viimeiseen asti liikkumista. Se ei kai ollut koulun tarkoitus? Hiihtoa en vaivaudu edes katselemaan enää, sillä niin paha maku ja epäily on jäänyt mieleen. Voisi kieltää koko Salpausselän kisat. Jyväskylän ajoissa ja muissa rallikisoissa on hienoa se talkoohenki ja innostus, jolla kuskiparin lisäksi töitä tekee vähintään parinkymmenen porukka per auto. Siinä on huoltoa ja tekniikkaa, turvajärjestelyjä, muonitusta ym. Ja tuohan se tuloja paikkakunnalle, jonka läpi reitti kulkee. Toisaalta, toisaalta – kuten maitomies Tevje Viulunsoittajassa pähkäilee. Kuitenkin mielestäni juoksut, hyppelyt, hiihdot ja mäenlaskut kilpailumielessä saisi lopettaa vaikka heti. Ei tulisi ikävä.

Löysin muuten isojen koirien lehdestä arveluttavan kuvan. Julkaisen sen silti tässä, älkää näyttäkö pennuille:

Nautintoja

Muuten se salasanahässäkkä osoittautui omaksi mokaksi. Olin väärässä domainissa ja ristiriita tunnusten välillä tuli siitä. Mitä minä voisin tietää tietotekniikasta? Olen vaan yhden pikkuisen tietofirman webmaster!