Matkailu avartaa

Yhdestoista päivä töissä putkeen – nyt alkaa jo vähän skarppaus loivenemaan. Viikonloppuna tehtiin pääkonttorilla työnantajan brandinmuutosta 60 hengen voimin. Asia pidettiin luottamuksellisena muilta 17 tuhannen hengen organisaatiossa, mikä osaltaan lisäsi paineita. Ei ole ihan yksinkertaista tehdä nimenmuutos isossa pörssiyhtiössä, sillä siinä muuttuvat niin osoitteet, logot, sähköpostit, domainit puhumattakaan sisäisen intranetin ja konttoritarvikkeiden uusimisesta. Maanantaiaamuna sitten jännittämään, menevätkö uusi webbi-ilme ja ajastetut tiedotteet ynnämuut kuten pitikin. Kyllähän pientä hienosäätöä piti tehdä vielä alkuviikko, mutta kokonaisuutena sanoisin, että uskomaton suoritus.

Pitkien työpäivien huipuksi sitten eilen Kööpenhaminaan pitämään kokousta yrityksen 20 eri maasivujen vastuuhenkilöiden kanssa. Paikalla oli tällä kertaa enemmän Itämeren ympärysmaiden maiden edustajia, sillä mukana olivat Latvia, Puola ja Liettua, Suomesta kaksi henkeä, Norjasta, Tanskasta, Ruotsista ja Englannista myös. Puhelinneuvottelun ja nettikonferenssin avulla mukana roikkui myös uninen Elizabeth USA:sta (kello oli siellä 2 aamuyöstä!) ja Viron ja Ruotsin matkustamasta estyneet. Koko lailla kansainvälinen pyöreän pöydän keskustelu!

Näissä matkustusasioissa ulkopuoliset usein kadehtivat, että näkee paikkoja ja ihmisiä. Se onkin työn suurinta antia, ja saa ajattelemaan asiat ihan eri valossa kuin omalla konttorilla kykkimällä. Mutta kun viiden herätyksen jälkeen siirtyy Helsingin lentokentälle, odottelee turvatarkastukset ja lippujonot ennen itse lentoa, siirtymiä kohdepaikassa ja itse kokousta, ja tekee samat kiemurat päinvastaiseen suuntaan puolenyön paikkeilla, sitä alkaa toivoa, että olisi ruvennut vaikka meteorologiksi. Rehjuaminen lentokentillä ja taksijonoissa, parkkiruudun haku parkkitaloissa ja lentokoneen ahtaudessa kangistelu ei juuri häikäise glamourillaan. Työmatkojen matkaosuuksissa onkin parasta se, kun ne on tehty, ja niitä voi muistella historiana. Toisaalta osaisiko sitä enää toisenlaiseen työhön sopeutua.

Matkataipaleista voisi kirjoittaa kirjan. Esimerkiksi kahden tunnin palaverista Kölnissä, johon menoon ja paluuseen käytin kerran koko päivän. Etsittiin säästöä, ja lensin neljällä eri lennolla, vaihtoaikaa Hampurissa ja Frankfurtissa vain nippanappa. Tuli kirjaimellisesti juostua Keski-Euroopan läpi. Kölnissä kiva taksikuski lupautui hakemaan minut myös kentälle, kiire kun oli, ja ajoikin tuhatta ja sataa. Reitillä oli liikenneonnettomuus, ja neuvokkuus arvossaan. Annoin tietty tippiä ja lupasin seuraavalla kerralla soittaa heti hänet kyytsäämään, kun tulen Kölniin. Tämä oli aikaa, jolloin vielä luin kuopukselle Harry Potteria ääneen. Siinä sitten ihan sinunkaupat tehtiin ja kuski ilmoitti nimekseen Norbert. Tästäkös riemastuin – Norberthan oli Potterissa Hagridin salainen lemmikki: juuri munastaan kuoriutunut röpelöniskalohikäärme. En raaskinut alkaa selvittämään, että kaimansa on tuttuni…

Kaikista kansallisuuksista ja heimoistahan on omat piintyneet käsityksensä. Amerikkalaiset pinnallisia, saksalaiset täsmällisiä, italialaiset spontaaneja…Tanska-tietoutta empiirisellä omatutkimuksella tässä:

 Tanskalaiset ovat iloisia ja ystävällisiä, polttavat paljon tupakkaa ja juovat kaljaa reippaasti. En ole tuntenut yhtään tylyä tanskalaista. Lähin kontaktini Tanskassa ei koskaan kiitä vain sanomalla kiitos, tai paljon kiitoksia tai oikein paljon kiitoksia. Ei toki. Kiitoksia tulee aina miljoona ja enkeliksi tituleeraamiset päälle.

Tanskassa on kaunista ja siistiä. Kun lähtee Kastrupista kaupunkia kohti, on luvassa nypittyjä pensasaitoja ja istutuksia, tiilikattoisia satutaloja, koristeellisia kauppojen ja ravintoloiden kylttejä. Ei tietöitä tai betonikolhooseja tai sinne tänne siroteltuja ties mitä tukkuvarastoja. (Jossainhan nekin ovat, mutta pois silmistä heti maahan saapuessa) Pikkutalojen pikkupuutarhat on kynsisaksilla muotoiltu herttaisiksi kuin satukirjassa. Tanskalaiset tykkäävät makkarasta. Sitä saa joka paikasta. Tanskalaiset ovat hoikkia ja heillä on usein kyömynenä. Täysin tieteellisesti pitämätön, mutta näköhavainnoin todistettava fakta! (Miksi makkaraa ja kaljaa arvostavat suomalaiset eivät ole hoikkia? Tai hyväntuulisia?) Lisää kansalaistietoutta jostain muusta maasta seuraa myöhemmin.

Strögetille kerkesimme Baltian tyttöjen kanssa joksikin aikaa ennen paluulentoa. Räntää litsahteli päin naamaa ja pian olin litimärkä, kuten kaikki muutkin kadulla – juuri kellään ei ollut sateenvarjoa. Kukaan ei ollut huonolla tuulella. Joululauluja viriteltiin kadunkulmissa ja polkupyöräilijät puskivat päin räntäseinämää sen kummemmin taivastelematta. Tuoksui makkaralta ja paahdetuilta manteleilta. Itse aloin jo puolen tunnin tarpomisen jälkeen tuntea olevani Andersenin pieni tulitikkutyttö. Vaikka kyseinen henkilö kai asuikin Odensessa, oli helppo saavuttaa sama tunnelma. Läppärilaukku painoi liikaa (kuka keksii kevyet akut kannettaviin, saakoon Noobelin), vesi kasteli toppatakin ja myös käsilaukun sisuksia myöten. Muutaman kadunkulman ja parin heräteostoksen jälkeen annoin periksi ja hyppäsin taksiin (iloinen ja nauravainen kuski, yllätys) ja suunnistin kuivattelemaan Kastrupiin ollakseni kerrankin ajoissa. Kun se nyt ei vaan mene niin! Odotus venyi yli kahteen tuntiin, sillä kone ei päässyt lähtemään ennen kuin jään ja lumen poisto siivistä oli tehty perusteellisen hartaasti. Jos on katunut henkihieverissä juoksuja viime minuutilla ehtiäkseen koneeseen, niin kyllä nytkin turhautti istua tuijottamassa koneen ikkunasta tanskalaista lumituiskua – olisihan sitä voinut istua vaikka tunnelmallisessa krogissa siemaillen glögiä. Pari joululehteä ja Ilta-Sanomat tuli kahlattua, kun kirja unohtui. Onneksi aivoissani on automaatti, joka kääntää unimoodille aina, kun lentokone pääsee ilmaan. Luulin aiemmin sen olevan geeneihini jostain pujahtanutta erityisen urbaania tehokkuutta. Mutta kyllä se taitaa ollakin ihan vaan väsymystä.

2 vastausta artikkeliin “Matkailu avartaa”

  1. Tämähän on ajankohtainen matkaidea, kiitos! Ja ajatuksia herättävä. Kyllä olemisen ja elämisen raskautta palestiinalaisena Israelissa, maattomana omassa maassa, voi olla asia, mitä monen yhdeltä kantilta asioita katsovan pitäisi joskus miettiä. Kaikki asiat eivät ole mustavalkoisia.

Vastaa