Kaikenlaisia tutkimuksia on viime päivinä tullut koettua. Esimerkiksi maanantaina sain passituksen päivystykeen, jossa sitten vierähtikin nelisen tuntia. Sain melko alkajaisiksi oikean aikuisten rannekkeen. Siis sellaisen, jolla pääsee kaikkiin laitteisiin. No kyllä pääsinkin. Siis melkein Lintsillä, lokakuussa! Laitteissa kylläkin tutkittiin verta ja sydäntä ja keuhkoja ja sai kokea muutakin jännittävää.
Ei voi sanoa, että hauska huviretki. Onneksi ei tarvinnut itse mennä bussilla ja etsiä sateessa rakennustyömaan keskellä päivystyksen ovea vaan ystäväni Satu kuljetteli minua sen illan. Ystävät!!
Pääsin kotiin sitten illalla, vaikka uhka osastolle jäämisestä leijui pään päällä. Vakuutin, että jaksan ja koirakin vielä yksin eikä ketään apuria. Pienet valheet ovat aina paikallaan tiukan paikan tullen. Luin sitten seuraavana päivänä epikriisistä, että ”koska potilas on erittäin hyvässä kunnossa, kotiutetaan…” Kaikki on suhteellista.
Kiss otti asian vakavasti – olinhan poistunut ”kauppaan” kesken päivän ja Satu jäänyt hoitamaan. Ilmeisesti Kiss kokee olevansa vastuussa minusta, koska iltalenkillä Satun kanssa hän oli painaltanut menemään juosten koko matkan ja äkkiä kotiin emännän viereen. Näinhän koiraemo tekee, kun vastasyntyneet pennut pitää jättää pissalenkin ajaksi: hirveällä kiireellä laskemaan lapset, ettei kukaan ole kadonnut tai kuollut. Mutta että minun takia… Olen liikuttunut.
Kiss teki sitten ties monetta kertaa omia tutkimuksiaan seuraavana päivänä, kun kävimme apteekissa. Olen hyvin vaikuttunut, miten siististi hän osaa kaivaa keittiön työpöydän naulakosta muovi- ja pahviroskakasseista tavaraa ilman, että ne kassit ovat mitenkään eri asennossa kuin yleensä, saati pudonneet. Lattialla oli taas kyllä pari koiranherkkupussia ja rutistettu maitotölkki ilmeisen tarkkaan analysoituina.
Vielä Kissiä kiinnosti myös suklaa, jota se ei tietenkään voi syödä eikä tietääkseni ole koskaan syönyt. Mutta kun keskeneräinen suklaalevy sattui olemaan sohvan käsinojalla, niin pitihän sitä vahtia tarkkaan tai siis teeskennellä, että ”ei mulla mitään intressejä, näinhän minä aina sohvalla makaan nenä tyynyn välissä ja korvat höröllä”.
Tutkimuksia piisaa taas huomenna, ainakin minulla. Olen muuten keskittynyt viime aikoina iltalukemisessa vähän kevyempään kirjallisuuteen, mutta eilen aloitin jotain aivan muuta. Voin suositella ja sanoa samalla, että ei ole hauskaa luettavaa. Eikä ennusta kovin hyvää tulevaisuuttakaan, ellei maailma havahdu järjestelmällisen sorron ottamiseen vakavasti:
Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan. Itselle ja maailmalle.