Kissin saikku loppui, mutta selkä vähän varottava. Mutta samalla alkoi koiran lemmenhormonit hyrräämään; nyt vilkutetaan silmää ja heilutetaan häntää vikinän kera useimmalle koiralle. Urhokin tavattiin toissapäivänä, ja voi sitä jälleennäkemistä taas. Nyt sai jo vähän riehuakin kun olivat hihnassa molemmat.
Itsellä on riehunnat vähissä. Sytostaattihoitoihin tarvittiin labrakokeet ja kun olin sinne lähdössä keskiviikkoaamuna, ehdin vielä mielestäni hyvin viedä Kissin koirapuistoon, kun oli ihan pirteä ja levännyt olo. Hirveä shokki tuli koirapuistossa. Kiss lyyhistyi istumaan eikä päässyt kävelemään. Kuin se kuuluisa filminauha juoksi silmissäni: selkä taas ja miten tästä, koira lääkäriin, autolla vai taksilla jne. Huomasin sitten, että koiran jalkaan oli takertunut ampiainen, ihan tassun arimpaan kohtaan. Pistiäinen oli vielä elossa ja oli varmaan tuikkinut myrkkyä useamman piston. Sain sen pois, mutta koiraparka ei noussut vaan katsoin vain tuskaisesti. Tiedän entuudestaan, että ampiaispisto voi olla hengenvaarallinen pienelle koiralle. Edellinen pikkkukoira Asta sai eläinlääkäriltä tiukan ohjeen, että jos käärme tai ampiainen pistää, on hengenmeno todennäköinen, ellei heti pääse päivystykseen. Juuri niin, miksi taas tällaista, juuri minulle?!
Kannoin sitten 8-kiloisen koiran kotiin, koska hän käveli maksimissaan kolme askelta niillä terveillä kolmella jalalla eikä edes jaksanut vinkua. Se tuskaisa katse oli sydäntäsärkevä. Muistan itse ampiaispistokivun ja jos niitä pistoksia vielä on tullut useita peräjälkeen! Pesin tassun kylmässä vedessä, ehkä vähän lievitti tuskaa. Sitten pihkasalvaa (jonka koira nuoli pois) ja annos kipulääkettä. Odottelin sitten tunnin sydän syrjällään ja mietin, pääsenkö verikokeisiin ja jos en pääse, meneekö lääkehoito Tyksissä ohi, jos joudun viemään koiran lääkäriin enkä ehdi laboratorioon .
Universumi kuuli pyyntöni. Koira alkoi kävelemään ja söi jopa hieman koirannameja. Jätin siis voipuneen potilaan ja pääsin labraan. Takaisin tultuani ja koko päivän Kiss oli hyvin väsynyt ja masentunut, mutta pikkuhiljaa normalisoitui. Pieni sydänystäväni pelastui! Nyt ei enää kiitos tällaisia yllätyksiä.
Tippapullon kanssa vietetty aika meni torstaina nopeasti. Kortisonipillerit, jotka saa aina samassa, tekivät ihanan puuhakkaan olon ja jaksoin samalla reissulla käydä ostoksillakin, mikä on harvinaista. Föli kuljettaa (Turun kaupunkiliikenne siis) suoraan ikkunan alta keskustaan ja takaisin onneksi. Nyt onkin sitten taas toinen ääni kellossa, kun piristyspillerien vaikutus loppui. Saakohan kortisonia katukaupasta halvalla? (vitsi-vitsi!)
On ollut siis vastoinkäymisiä mutta kaikkihan on hyvin. Ja myös iloja paljon. Esimerkiki vanha toveri soitti, puhuttiin tunti ja suunniteltiin tapaamista. Lupasi minulle aronia ja sieniäkin, kunhan pääsen käymään. Ihana ihminen. Ja toinen ihana ystävä tuli tänään auttamaan, käyttää Kissiä lenkillä (iso apu) ja antaa paitsi käytännön apua myös henkistä tukea ja sympatiaa, poistaa yksinäisyyttä ja valaa uskoa!