I have a dream…

Jonkinlaista toivoa paremmasta maailmasta herättää Barack Obaman valinta konservatiivisen suurvallan johtoon. Vuonna 1968 Martin Luther King julisti yli maailman kiirineessä puheessaan, että hänellä on unelma. Unelma tasa-arvosta ja veljeydestä. Yhdysvallat on astunut askelen lähemmäs unelman toteutumista, ja toivoisin todella, että Martin Luther -vainaa pilven reunalla näkisi, miten mustan rodun edustaja vannoo tammikuussa USA:n presidentin virkavalan!

Samaan aikaan on kuitenkin muistettava, että Amerikka on eri asia kuin Eurooppa tai Pohjoismaat. Samaan aikaan presidentivaalien kanssa mm. Kalifornian osavaltio kansanäänesti homojen avioliitot laittomiksi. Perustuslaki kavensi siis ihmisoikeuksia! Maanantaisessa YLE:n kyselyssä myös iski tajuntaan kuin moukarilla supisuomalaisen miehen kommentti USA:n vaalituloksesta: Aika outoa ajatella mustaa miestä Yhdysvaltain presidenttinä!

Niin kauan kuin edes alennutaan keskustelemaan eri rotujen, seksuaalisten tai muiden vähemmistöjen oikeudesta samanlaiseen kohteluun, tai niin kauan kuin on aihetta ihmetellä, miten hyvin loppujen lopuksi asiat näiden ryhmien kohdalla ovat nyt verrattuna parinkymmenen vuoden takaiseen tilaan – niin kauan tasa-arvo on vain unelma. Elvi Sinervo puki saman ajatuksen runoksi jo vuosikymmeniä sitten:

”Tämä voi olla vuosisata
jolloin unelmat toteutuvat.

Valtava on tämä ihmisten liitto.
Jotta kansa ei enää kansaa sortaisi, valkoinen mustaa, mies naista,
jotta ihminen olisi vihasta ja pelosta vapaa,
jotta rauha olisi itsestään selvä kuin aurinko ja ilma
ja maa, jota isänmaanamme rakastamme,
jotta kaikilla, jotka tekevät työtä, olisi oikeus työnsä hedelmiin,
jotta ihmisen lapsuus olisi varjoja vailla,
ja jotta hän vanhana sulkisi silmänsä sanoen:
elämä oli rikas ja hyvä

– vain tätä varten on luotu tämä ihmisten liitto.

Ja totisesti – avuttomiksi ja yksin ja häpeään jäävät ne,  jotka tahtovat pystyttää muurin ihmisen ja hänen unelmansa väliin.”

Vastaa