Tänään jäätiin Kissin kanssa aamulenkillä Hotelli Kakolan ovikatoksen alle jumiin, kun sadekuuro yllätti. Muuta nyt taas aurinko paistaa, Ruissalosta kaikuu rokkifestareiden aloitusääniä, ihan täydellinen perjantai-ilta.
Niin kuin elämässäkin käy, välillä paistaa ja sitten taas rojahtaa vettä niskaan. Juuri kun ajattelee saaneensa elämän järjestykseen, tuleekin sotkua ja säätöä. Menin vihdoin kuumeilun ja lihaskipujen takia terveyskeskukseen, ajattelin, että tulehdusarvot olisi hyvä ottaa. Ajauduinkin sitten lääkärin konsultaatioon. Hän kuulustelikin hyvin tarkkaan terveyshistoriani. Väläytti myyräkuumeen mahdollisuutta, ja olinhan tosiaankin Satakunnan mökillä kaivellut halkopinoa ja myös muuttosiivouksessa löytyi talven jäljiltä lemmikkimme eli talvihiiren papanoita, joita en imuroinut kylläkään ilman hengityssuojainta. Tyhmästi kuitenkin jätin imuripussin tyhjäämättä ja sieltähän saattoi sitten seuraavassa siivouksessa virukset ilmareikien kautta pölähtää ilmoille.
Nyt kävi kuitenkin niin, että tohtori määräsi kaikki mahdolliset verikokeet ja vielä keuhkokuvan ja vatsan ultraäänen. Viisas mies. Koska sieltähän löytyikin vanha, kutsumaton vieras. Etäpesäkkeitä kahdentoista vuoden takaa. Terve taas!
Ensin piti vähän hermostua ja voivotella. Mutta sitten vähän mietittyäni aloinkin tuntea isoa kiitollisuutta. Kiitos universumi, kiitos pieni hiirulainen viruksenlevittäjä, kiitos minä, että vaivauduin tutkimukseen enkä odottanut paranemista. Ilman myyräkuumeoireita ei olisi löytynyt tätä ikävää yllätystä, jota nyt sitten aletaan vauhdilla häätämään. Ja tietenkin kuumeilut ja kivut häipyivät heti samana päivänä.
Kiittimet ristiin ja kohti uusia seikkailuja. Elämä yllättää joka päivä.
Olenpa onnentyttö.