Vasemmistoliiton vuoro on tällä viikolla auttaa nuorisotilojen valvonnassa. Haukka-ahon Leenan ja Marjon kanssa vietimme kivan tiistai-illan Kuntalassa kenties vähän ylimiehityksellä – nuorisoa oli maksimissaan 18 poikaa.
Kuntalaan kiirehdin suoraan töistä ja myöhässä kun olin, yritin matkalta tavoittaa Fonectan numeropalvelun kautta nuoriso-ohjaaja Marjoa. Lopen kunta ei ole pahemmin päivitellyt numeroitaan luetteloihin, sillä eihän sieltä mitään löytynyt. Muutaman vuoden takaisia nimiä kylläkin. Tässä taas sitä tiedottamisen uskomatonta vaikeutta, minkä kuitenkin näen helpoimmaksi ongelmaksi ratkaista! Kuntalaisilla on oikeus paitsi tietää, mitä kunnassa tapahtuu, myös se, miten virkamiehet saa kiinni!
Onneksi Marjolla sattui sitten olemaan palomestari Sudenmaan numero kännykässään… Niin mukava idea vaikka lättyjen paisto Kuntalan keittiössä olikin, ei vanha liesituuletin jaksanut imeä käryjä, ikkunoita ei saanut auki (!) ja seurauksena oli ennakkovaroituksen piipitys palovaroitinkeskuksessa. Onneksi hälytys ei mennyt hätäkeskukseen asti ja Juhani Sudenmaan taskusta löytyi avain, jolla palokaappiin päästiin säätämään turha piippaus pois.
Mitä tästä opittiin? Kuntalan liesituuletin uusittava. Ikkunat on saatava auki sisäpuolelta esim. hätätilanteen varalta. Palovaroittimen toiminta ohjeistettava Kuntalan käyttäjille. Puhelinnumerot oltava tallessa. Ja useammin paistettava lettuja ja käytettävä hellaa, uunia yms., että puutteet huomattaisiin ajoissa.
Leena-tädin taikinasta paistetut letut kuitenkin maistuivat sekä meille että pojille mitä parhaiten. Oli itsellekin muuten päivän ensimmäinen lämmin ateria…