Ihan jotain pikkupuuhaa

Karjalaiset naiset(kaan) ei pröystäile tekemisillään. Aina on joku itsenyplätty pöytäliinanpitsi jotenkin liian tiukkaa tai siinä on virhe, täytekakku ei nyt onnistunut (vaikka sitä tehtiin sydänverellä kaksi vuorokautta), kahvikaan ei tullut ihan priimaa, taisi olla JuhlaMokassa väljähtynyt paketti, ja sisustajan ratkaisut saavat kehujilta jyrkän vastalauseen: eihän nää mittää, vanhoja kuluneita huonekaluja, ite vähän päällystin nuo neljä antiikkisohvaa, ihan suttahan niistä tuli.

Niin että voisinhan minäkin alkaa karjalaisia perinteitäni kunnioittaen saman laulun, ehä mie mittää, täähä on nyt vaan tämmöstä. Mutta kaikkea ei tarvitse jaksaa (vaikka olisi kiva kun kaikki olisi heti valmista).

Jotenkin olen nyt onneksi valaistunut ja huomannut, miten kamalaa vain naisille sälytettyä lastia perinne onkaan ollut. Mutta sitä kannattaa vaalia ja nauraa sille sydämellisesti.

Täältä muuttohelvetin syövereistä terveisiä ja alla yksi valokuva, siitä ainoasta huoneesta, eli keittokomerosta, joka on jo kunnossa. Siitä on tietenkin raivattu pois Buranat ja hermolääkkeet, rauhoittavia en käyttänyt:

Eilen siivosin lähtöpistettä viisi tuntia, kannoin auton täyteen muutosta jäänyttä tavaraa. Autoon ei olisi enää mahtunut mitään. En enää jaksanut kantaa autosta mitään muuta sisälle kuin kaksi kahvakuulaa (8 kg ja 12 kg), saati sitten kellariin, koska kellari on paikassa, johon en vielä osannut eilen.

Eikä se langaton netti toimi, vieläkään, vaikka itkisin. Sen siirto piti olla vain pikkujuttu, koska mikään muu ei muutu kuin osoite. Muistan, että viimeksi muuttaessani oli myös näin. Tämä tietänee maksullista yhteydenottoa operaattoriin, mikä tuntuu järjestetyltä salaliitolta.

Mutta jihuu, tänään sain parvekkeen kuntoon, sehän se on asumiselle tärkein paikka, eikö? Haahuilen muuttolaatikoiden väliä, etsiskelen tavaroita, jotka olen järkevästi pakannut lähtöpaikassa. Järjestän kaappeja ja löydän tavaran, joka kuuluukin muualle kuin vaatekaappiin, lähden sen kanssa keittiöön, matkalla huomaan, että tuo kassihan sisältää keittiötavaraa – joten se mukaan. Kun pääsen keittiöön, en enää muista, mitä minun piti oikeastaan tehdä.

Toinen – miten niin vain toinen – haaste on koira. Tänään olin poissa neljä tuntia, joista kaksi Citymarketissa, jossa en ikinä löydä mitään heti. Koira vaistoaa huonon omatuntoni, kun tulen kotiin. Ei koira voi olla laiminlyöty, jos se on neljä tuntia yksin! Mutta tämä otus vaistoaa, että olen pahoillani ja tunkee viereen, häntä heiluu, silmät palavat. Minulla menee hermo ja on pakko lähteä ulos, leikkiä lelusammakon kanssa, antaa namia. Kyllä tuo eläin minua pyörittää!

Toisaalta Kiss-koira on yksi joka pitää minut lukujärjestyksessä. Ei jäädä tuleen makaamaan! Hän on seurannut minua kohta seitsemän vuotta sinne tänne, Lopen omakotitalosta Turun yliopistonmäelle, lukuisille lomareissuille, Italiaan koko talveksi, moneen muuhun paikkaan lähellä ja kaukana auton etupenkillä, jossa hän välillä nostaa käpälän oikean käteni päälle kuin kysyen, että ollaanhan me vielä yhdessä myös määränpäässä. Ja ollaanhan me, aina.

Käytiin siis koirapuistossa, koska koira väitti olevansa huonosti kohdeltu. Valitettavasti Kakolan koirapuistossa (Kakolan vankilahotelli on tuossa melkein nurkan takana) ei ole omia osastoja pienille ja isoille. Kiss pelkää isoja koiria, tai oikeammin, varmaan vaistoaa, että minä pelkään sen puolesta. Mutta tänäänkin oltiin sovussa valtavankokoisen boxerin, kääpiömäyräkoiran ja jonkin ison lempeän kanssa.

Aloin maalaamaan astioille vanhaa vaatekaappia kahdeksan pintaan ajatellen, että ehkä jotain saan valmiiksi. Nyt on maalattu kaikki, kohta on yö, ja huomenna tapetoin kaapin takaseinän.

Väri on harmaa, vaikka näyttää ruskealta. Ruskea kuvastanee tunnelmaa?

Koville ottaa tämänkertainen muutto, että piti ihan maata sängyssä välillä. Saattaisin sanoa, että koskaan en enää muuta, mutta enpä sano!

Niin sekaisin ja ulkona kaikesta olen ollut, että vaikka muistin muuttopäivän aamuna ystävän syntymäpäivän, en enää muistanut sitä muuttopäivän iltana, enkä edes myöhemmin. Paitsi tänään, kun soitin, ja unohdin heti, miksi soitin.

Mitä tekee karjalainen nainen, kun näyttää siltä, että juhannusaattona ei olekaan kaikki ihan kunnossa, eli talo siivottu, ikkunat pesty, matot mäntysuovantuoksuisina lattialla, mansikkakakku valmiina jääkaapissa ja kukat maljakossa ristipistoliinaisella pöydällä?

Mie romahan.

Vastaa