Niin, todellakin, Kissin kanssa katsomme Euroviisujen karsintoja. Tai, no jotain sinne päin. Koska Kissiä kiinnosti euroviisuilta juuri sen aikaa, kun tein tv-iltapalan valmiiksi. Lautasella oli nimittäin sellaista, josta koira tykkää: vesimelonia ja sinihomejuustoa! Joten hän teeskenteli reippaasti, että kyllä viisut (tuolla tarjoilulla) katsotaan.
Tietenkin sen jälkeen, kun hän oli saanut pienet osansa noista koiralle niin epäterveellisistä herkuista, lopahti myös euroviisuinnostus.
Noniin, sitten tähän päivänpolttavaan euroviisudraamaan. Olen niin huvittunut, miten osa kansasta pahoittaa mieltään koko ajan näiden viisujen suhteen. Ja nyt tarkoitan viisukappaleita. Itse pahoitan mieleni pelkästään siksi, että Israel saa osallistua.
Euroviisut ovat muuttuneet laulukilpailuista suureksi showksi ja siksi ne ovatkin suosituimpia kuin aikoinaan, jolloin ne kyllä myös olivat paikallaan ja kiinnostivat minuakin ihan pienestä tytöstä asti. Nyt kun niissä on säihkettä ja sähinää, ovat kansalaiset kiukustuneet milloin millekin esitykselle. Mutta mitä siitä. Eikö ole ihanaa, että eurooppalaiset ovat yksissä tuumin kannustamassa kaikkia esiintyjiä.
Nyt kun juuri katselin pikkupikkubikineissä esiintyneitä naisartisteja, joiden paljaaseen pyllyvakoon on viritetty pieni lanka, tissit ja ehkä joku muukin on vilkkunut ainakin yleisön fantasioissa jo hyvin monena euroviisukeväänä, tunnen lähinnä sääliä niitä kohtaan, jotka paheksuvat Suomen farkkumunamiestä. Tavallisen näköistä nuorta miestä vähissä kesävaatteissa. Biisi on ihan ok, ei kuitenkaan niin vetävä minusta kuin suloisen Käärijän. Mutta siinä on, hmm, sanoisinko että enemmän munaa.
Euroviisut ovat hauskaa showta, iloinen tapahtuma ja viihdyttäväkin. Ja saa tykätä tai ei-tykätä, mutta kuten yleisöstäkin on kautta vuosien näkynyt: ketään esiintyjää tai maata ei mollata!
Kerron Kissille aamulla, kuka pääsi jatkoon: