Talvi Piemontessa 12.1.2024 Muistoja

Nyt kun olen Turussa, pessyt kolme koneellista matkapyykkiä, siivonnut asunnon, sairastanut tuloflunssan ja kokenut Suomen loskan, lumi- ja räntäsateen sekä pakkasviiman, voisin vähän vielä muistella Italian Piemontea ja ihanaa kahta kuukautta.

Ihan kuin mahalasku uimahallin hyppytelineeltä oli tämä laskeutuminen lumiseen tammikuuhun. Ikävämpäähän se on talsia suolasohjossa Aninkaistenkadulla kuin kuivalla joulukoristeisella kadulla Albassa tai Monfortessa. Matka rohkaisi jatkamaan tätä hullutusta, vaikka välillä kävi mielessäni, että ei koskaan enää!

Minulla oli paljon vaikeuksia, oman yksinäisyyteen sopeutumiseni lisäksi. Auto meni kahdesti rikki, kahdesti kävin Monforten Marion luona korjauttamassa sitä (puolet italialaisista miehistä on varmaan nimeltään Mario). Ensin pieni suojalevy oli irti, se korjattiin sillä aikaa, kun Kissin kanssa kiertelimme kaupunkia. Toinen olikin pahempi juttu. Auton puola rikkoontui, taas sadannenko kerran – siksi tiesin heti, mistä on kyse. Mietin kuumeisesti, miten korjaamolle, miten takaisin, pääsenkö sinne, saanko ajan. Hirveä stressi. Naapurin Simone sitten soitti korjaamolle, joka hänellekin oli tuttu, sai ajan seuraavaksi aamuksi. Vaikka Mario epäili, ettei diagnoosini ole oikea, vakuuttui hän kuitenkin tarkistettuaan auton ja lupasi, että auto on illalla valmis. Italiankieleni on keskittynyt siis automekaniikkaan ja takkasanastoon. Ihana Mario rauhoitteli, kun ihmettelin, pitääkö minun kävellä takaisin talolle 7 kilometrin matka ja taas takaisin illalla hakemaan auto. No ei, hän heitti minut kotiin ja illalla kun soitin, toi hän auton minulle, ja minä taas ajoin hänet takaisin. Jutteli samalla siitä, että Suomessa syödään paljon kalaa, hän tykkää lohesta myös. Putinistakin juteltiin: paha mies, molemmat olivat sitä mieltä.

Myös takkaongelma selvisi, kun Simone soitti tutulle takkakorjaajalle. Näyttöön tuli koko ajan varoitus lämpötilasta, enkä tiennyt, pitääkö siitä välittää. Olin jo kuitenkin oppinut sytyttämään takan, mutta arvelutti. Korjaajalta tuli viesti, ettei ole mitään ongelmaa – takan automaattisytytys vaati tosin korjausta, mutta käsipelillä (sytyttimellä) sitä pystyi käyttämään normaalisti. Ja kyllä käytinkin, melkein joka ilta laitoin takan puhisemaan, säiliö lähes täyteen pellettejä, ja aikaiseen aamuun asti se lämmitti. Välillä oli kylmä, kun oli pilvistä. Silloin puutakka antoi suloista lämpöä.

Koska tajusin, etten lumiketjuja todellakaan saa päälle tarvittaessa, pelkäsin usein liukkautta. Välillä vähän pakasti tai kerran jopa satoi räntää ja luntakin. Mutta tiet pysyivät sulina. Ja siinä, missä minä jarruttelin kurveissa, kun en ollut varma, onko mustaa jäätä, paikalliset huristelivat ihan samaa järjetöntä vauhtia tai roikkuivat kärsimättöminä perässäni. Eli heillä oli kai geeneissään tieto siitä, milloin on hiljennettävä.

Nuo ongelmat nyt vähän jo naurattavat. Olihan se opetus tajuta, että tuollakin on ihmisillä samat pulmat: auto voi tarvita korjaamokäyntiä, lämmitys voi sakata ja silloin kutsutaan korjaaja, hekin ajavat talvikeleissä – niinhän mekin ja vielä pahemmissa. Ja mikä tärkeintä: aina saa apua, kun pyytää. Kaikki joiden kanssa olin tekemisissä olivat ylettömän ystävällisiä. (Paitsi se yksi mummu, joka näytti keskisormea, kun ajoin markkinoiden takia suljettua tietä väärään suuntaan!) Eikä puutteellisen kielitaidon takia tarvitse olla huolissaan: aina tulee ymmärretyksi. Oli se sitten supermarketti, josta etsit chiliä, korjaamo, jossa mekaanikko selittää, mitä hän on tehnyt autolle, tai pikkuinen palveleva ruokakauppa, josta tietämätön etsii miedompaa parmesaania. Tai naapuri, jonka italia on hurjaa tykitystä, josta ymmärtää kolmasosan – mutta ymmärtää kuitenkin.

Ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla, samoine murheineen ja kiinnostuksineen. Aina selviää, aina pärjää, jotenkin. Ainakin jos tajuaa, että lähtökohta on se, ettei universumi tai taivas, kohtalo tai miksi sitä haluat kutsuakin, halua sinulle pahaa vaan vain hyvää. Ihmiset ovat keksineet jumalia, jotka rankaisevat tai kiusaavat ja nöyryyttävät. Ihan puppua. Joskus tulee surua ja sairautta, mutta ne eivät ole kenenkään kostoa meille. Elämä onnistuu parhaiten, kun keskittyy, hengittää, nostaa pään pystyyn ja sanoo itsekseen, että selviän ja kiitos tästäkin kokemuksesta.

Nyt tervetuloa talvi ja muut vuodenajat. Jatkan villapaidan neulomista ja opiskelua, laitan oliivin siemenet multaan muhimaan. Kohti kevättä ja uusia seikkailuja.

Vastaa