Pahoittelemme viivästystä

Tänään ystävämme VR sitten kuljetti minuakin oikein koko rahalla. Aamumeno Helsinkiin vei kokonaiset 2 tuntia, illalla juna seisoi vain noin 15 minuuttia ”odottelemassa raiteen vapautumista”ja tiedotus toisti puolenkymmentä kertaa, että ”pahoitelemme viivästystä…”

Aika törkeältä tuntuu valtio-omisteisen lentoyhtiön uhkaus työntekijöille, että jos ei lakko lopu, korvataan suomalaiset työntekijät jostai kaukomailta haetuilla. Melko hurskastelua on myös se, että pitäisi pelastaa lentoturistien joulu ja välttää pahaa mieltä ja imagonotkahduksia. Työntekijöiden palkkakuopista tai pahasta mielestä irtisanomisuhkailun edessä ei puhutakaan mitään.

Jämerästi esiintyi räppäri Paleface Linnan juhlien haastateltavana. Tämä muusikko, joka on tehnyt kantaaottavia rap-levyjä ja jota ulkonäköammattilainen Anne Kukkohovi kritisoi radiossa (miks aina tarttee valittaa…), lateli kylmää faktaa siitä, miksi todellakin näitä asioita pitää nostaa esiin. Paleface on toiminnassaan (ja myös haastattelussa näin kävi) osoittautunut aivan joksikin muuksi kuin pannaan pensselit santaan -protestilaulajaksi. Hän muistutti mm., että pääkaupunkiseudulla lastensuojelutoimenpiteiden kohteena on nyt enemmän lapsia kuin koskaan ja että suoranainen köyhyys ajaa nuoret perheet lapsineen hakemaan ruokaa leipäjonoista ja esimerkiksi Heikki Hurstin järjestämästä itsenäisyyspäiväjuhlasta. Köyhyystutkija, professori Heikki Hiilamo todisti samaa, eli sitä, että eriarvoisuus kasvaa ja ne, joilla menee hyvin, voivat paremmin juuri syrjäytyvien ja köyhtyvien kustannuksella.

Mutta niin ilahduttavaa oli tuossa pressanlinnan juhlassa nähdä kuitenkin pilkahdus toivosta, kun tanssilattialla bailasivat erilaiset, eriväriset vieraat, mies-naisparit, naiset keskenään ja miehet keskenään tanssien. Maailma siis muuttuu – hitaasti, mutta kyllä se muuttuu. Pahoittelemme vain viivästystä!

Vastaa