Talvi Piemontessa 19.11. Yksin!

Kävimme joku päivä sitten pyrkimässä lähipizzeriaan, koska sen nettisivujen mukaan se olisi auki torstaisin klo 18.30 alkaen. No eihän se ollut, vaikka ulkona oli kyltti Aperto/Open. Kolkuttelin ovelle ja mummeli tuli avaamaan. Ei ole auki, ei! Sanoin, että kun ulkona on auki-kyltti. No, hän vain kohautteli olkiaan. Kun tiedustelin, milloin auki, niin huomenna, ylihuomenna jne. Ja kysymykseen, että minne asti on auki, hän vastasi että iltaan asti. No niinpä, tietenkin 🙂

Eilen sitten Jussi-apukuskin viimeisenä Roddino-iltana mentiin jo hyvissä ajoin, eli puoli seitsemältä samaan paikkaan. Siellähän ei tietenkään vielä ollut ketään asiakkaita, eiväthän italialaiset syö niin aikaisin päivällistä. Mutta pizzat olivat herkullisia, juuri oikealla pizzauunilla paistettuja, pohja rapea ja ohut, eikä menu ollut todellakaan hinnalla pilattu: kallein 12 euroa.

Jussi sompailee, merenantimet-pizza vaatii keskittymistä
Tyhjää on ennen seitsemää italialaisessa ruokapaikassa

Kissin rakkauskertomus jatkuu. Aamulla istui hän kaihoisana ja odotteli Pallinoa, joka kävikin antamassa nenänökkejä verkon läpi.

Ollaan tehty Kissin kanssa joka päivä pari kertaa 2,5 kilometrin lenkki, että neiti vähän rauhoittuisi. Ainakin hän väsähtää lenkkeilystä, tunteen palo ei juurikaan ole jäähtynyt. Mutkaista on tämä tiestö täällä, kuvista ei ehkä saa oikeaa käsitystä, mutta jos ajattelee, että keskittyminen vähän herpaantuu, niin kyllä aika kyytiä lennetään rinnettä alas.

Tänään vein Jussin sitten noin parinkymmenen kilometrin päähän Albaan rautatieasemalle, josta juna Torinon kautta Milanoon ja Milanosta vielä lentokenttäjuna Malpensan lentoasemalle. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Onneksi on nämä uudet sovellukset, Finnairin liput ja Omion-rautatiesovelluksen junaliput saa matkapuhelimeen. Kunhan vain se puhelin pysyy matkassa…!

Asemalla vempailin autoa ahtaalla pihalla ja pysäköin sen sitten ihan väärään paikkaan. Ystävällinen italialainen mies tuli neuvomaan, mihin kannattaa se siirtää. Hän jopa tuli viisaamaan ruutuun peruutustani, koska oli huolissaan, että saan parkkisakot. Mentiin siitä sitten aseman kahvilaan ja mies istui siellä jo – Jussi osti hänelle juoman kiitokseksi. Olen huomannut, että nämä piemontelaiset, pohjoisitalialaiset ihmiset eivät ole ollenkaan samantyylisiä kuin esimerkiksi Napolissa. Täällä ollaan rauhallisia ja melko vähä-äänisiä, kun taas etelässä huutoa, säksätystä ja huitomista kyllä riittä – mitä myös on todellakin oikein viehättävää seurata.

Albasta tulin siis Kissin kanssa takaisin tänne Roddinon talolle. Täällä nyt ainakin 6-7 viikkoa retriitissä, yksin, odottamassa Piemonten joulua ja uuttavuotta. Ja ystävääni, joka on luvannut tulla kylään ja palata kanssani autolla Suomeen. Vähän itketti, kun halasin Jussia asemalla. Mutta meille käy hyvin, uskon. Koska meille käy aina loppujen lopuksi hyvin.

Ja ystävät, lukijat: jos tulee mieleen lähteä lomalle tänne joskus, niin tämä talo on vuokrattavissa. Ja todellakin, niin hieno paikka, upeat maisemat, kaikki pelaa. Myöhemmin laitan vähän kuvia sisätiloista ja tietoja lähipalveluista sun muusta. Itse haluan kyllä tulla tänne uudelleen ilman muuta. Niin no, ellen sitten saa tällaista ihanaa taloa itselleni näiltä seuduilta. Lotto on vetämässä!

Vielä vähän omista tunnelmistani. Otin Suomesta mukaa muutaman kirjan, joihin kuului Aino Kallaksen Kootut teokset. Tämä kuvio on sillä lailla mielenkiintoinen, että teini-ikäisenä luin Kallaksen Sudenmorsiamen. Ja sitten ajauduin aikuisena Lopelle, jossa Aino Kallas vietti aikaa. Olisin etsinyt tämän Kallas-jutun tähän, mutta Lopen kunnan sivut on taas tehnyt jokin ikävä uusi mediayhtiömeedio, joka on kadottanut helpoista reiteistä kaiken.

Se Kallaksen Sudenmorsian on oikeasti karmiva ja liikuttava tarina. Ja tietenkin kiinnostavaa tämä Kallaksen ja Eino Leinon rakkaustarina ja yhteys ja heidän oleskelunsa Lopella. Nyt luen Sudenmorsianta Italiassa. Kaikkea sitä tapahtuu. Kaikella on yhteys jonkin kautta.

Vastaa