aamutee ihanasta Rauni-ystävän lahjoittamasta kupista
Eilen luulin iltalenkillä, että Roddinossa ja lähes koko tienoossa on sähkökatkos. Kirkkoa ei näkynyt tavallisella paikallaan kylän mäellä eikä laaksoista vilkkunut kotien valoja. Selvisi kuitenkin, että kuuluisa Piemonten sumu oli laskeutunut. Taskulampun valokentässä näkyi pienen pieniä hiutaleen näköisiä pisaroita: sumu tiivistyi. Ja täydellinen pimeys sekä uskomaton hiljaisuus saivat aikaan tunnelman kuin olisi kävellyt pehmeässä tummassa pilvessä.
Päivä oli ollut kuitenkin varsin lämmin ja aurinkoinen. Aamulla lähdin Kissin kanssa päättäväisesti talsimaan kylälle päin. Ajatus ei ollut ihan loppuun asti hiottu. Kiss-hauvalla on nimittäin ”ne”, eli juoksuaika. Hän on matkannut huvittavat turkoosit pikkupöksyt jalassa koko reissun aina Kanta-Hämeestä asti. Nyt alkaa olla jo huippuhetket, mikäli olisi aikeita saada vielä yhdet pennut. Joten hänen parfyyminsä sitten houkutteli naapurin Enzon vapaana ohikulkijaliikennettä päivystävän Pallino-koiran maskuliiniset vaistot esiin. Pallino lähti seuraamaan meitä ja Kiss myös ihan innostui. Parinsadan metrin päässä myös leipomon Ringo-koira teki tuttavuutta. Eihän siitä mitään tullut, en halunnut tehdä itseäni ja koiraani naurettavaksi, vaan käännyin ja vein Kissin takaisin. Mitenköhän monta koiraa olisi ollut perässämme, jos olisi taivallettu pari kilometriä? Siitä olisi ehkä tullut uusi kylälegenda: hullu mummo mustan koiran kanssa ja kaikki kylän uroskoirat perässä! Toisaalta tietenkin, jos olisi hassusti käynyt, niin ehkä nämä pennut olisivat olleet kiinnostava sekoitus? Ei kuitenkaan – ei Kiss enkä minä haluta enää yhtään penturumbaa.
Tänään aamu sitten aukeni ihan pilvettömänä ja tuulettomana, ihan kuin sumu olisi pessyt ja kirkastanut maiseman yöllä. Kävinkin heti aamuteen jälkeen kuikuilemassa lähimmän leipomon pihalla – minullehan kerrottiin, että sieltä voi käydä suoraan ostamassa tuoretta leipää ainakin joinain päivinä. Ja koska Kiss tuli mukaan, olimme pian kaikki kolme tuoreen leivän tuoksussa leipomon ovella. Siis me kolme, minä, Kiss ja Pallino.
Ihanaa leipää olikin. Mutteripannusta vahvat kahvit ja pihalle taas nauttimaan. Päivällä ajeltiin Doglianoon, kun saatiin vinkki monipuolisesta tavaratalosta vuokraisännältä. Ja kyllä vain, Mercatosta löytyi kaikkea maan ja taivaan väliltä. Myös vehnätöntä koiranruokaa. Vaikka Kiss ei nyt juuri ajattele mitään ruokaa, kun se Pallino vain on mielessä. He seurustelevat välillä verkkoaidan välitse. Ja kyllä masentaa Kissiä se aita, jonka typerä emäntä taas sulki estämään lähikontakteja. Tässä katseessa on todella vähän syyttävä vivahde:
Ilma oli niin kirkasta koko päivän, että uskomattomat Alpit lumirinteineen näkyivät nyt ensimmäistä kertaa täällä selkeästi.
Kävelin vielä yksin lenkin Roddinon keskustassa, jonne matkaa jotain pari kilometriä. Tein löytöjä, yksi niistä oli Michelin-tähdellä vuonna 2021 palkittu ravintola Gemma. Sitä etsivät muutkin turistit, mm. keski-ikäisten miesten moottoripyöräporukka, kysyivät minulta vieläpä tietä sinne. Ihan nenämme edessähän se olikin, mutta tietenkin täyteen buukattu.
Kauniita kattoja, laaksoja, kiinnostavia kasveja, joiden nimet pitää selvittää. Istuin hetken baarin terassilla seuranani kehräävä kissa. Ja yhä ihmeellistä, rauhoittavaa hiljaisuutta. No, tosin koirat haukkuvat koko ajan pihoillaan ohikulkijaa. Yhden pihan koira kuullosti aika erikoiselta, joten menin ihan portin viereen kurkistamaan, kuka se noin jylhällä äänellä murisee. Koira paljastui mustaksi possuksi, joka tihrusti minua ystävällisesti rautaportin takaa.
Punainen vasen silmä on jo hieman vaalentunut. Näytän siis enää vain haalistuneelta Halloween-hahmolta. Myös silmälasit peittävät hämäävästi ja määrätystä kulmasta ei oikeastaan enää huomaa koko verenpurkausta. Piemonten ilma näköjään parantaa.
