Lauantai 26.8.2023 Valitettavasti ei ihan noissa ylläolevissa merkeissä. Mutta muuten on ollut mahtava päivä tänäänkin. Kilometrejä tuli runsaat kolmetoista.
Aamulla lähdin taas talsimaan, tarkoituksena mennä ”tois puol jokke”, eli Tiber-joen yli Trasteveren kaupunginosaan, josta nyt on tullut niin suosittu.
Matkan varrelle osui kätevästi Circus Maximus eli Wikipedian mukaan ”Circus Maximus on Roomassa Palatiumin ja Aventinuksen kukkuloiden välisessä laaksossa sijaitseva antiikin Rooman aikainen circus eli areena, jolla järjestettiin vaunukilpa-ajoja ja gladiaattoritaisteluja. Nykyään se on julkinen puisto, jossa järjestetään joskus joukkokokouksia ja konsertteja.” Alueella tehdään myös vieläkin arkeologisia kaivauksia. Onhan se huima paikka. Rooma on tietenkin täynnä antiikinaikaisia rakennuksia ja tapahtumapaikkoja, minne vain silmät kääntää, näkyy historiaa.
Mondo-lehti ylisti Trastevereä Rooman idyllisimmäksi kaupunginosaksi. Ja kyllä se olikin tunnelmallinen, täynnä mutkittelevia katuja ja pieniä kahviloita, kirkkoja ja ruokapaikkoja. Lauantaiaamuna Trastevere oli kuitenkin kovin hiljainen. Kävelin ihastellen pikkukujia ja kauniita istutuksia. Pienen lounaan söin ulkona kahvilassa: oliivitahnalla täytetty bruschetta-leipä. Se oli ihan tarpeeksi iso ja suolainen hellepäivän välipalana.
Takaisin sillan yli vanhaan keskustaan. Teatro Marcello näytti pienikokoiselta Colosseumilta, vaikka olikin valtava. Venezia-aukiolla kiipesin Vittorio Emmanuelle -monumentille katselemaan maisemia. Täytyy myöntää, että ei ollut ihan pikkujuttu nousta 35 asteen helteessä (oli siis vähän viileämpää vielä aamupäivällä!) sinne ylös.
Teatro Marcello 
Housut unohtuivat, vaikka viitta tuli mukaan? 
Kukkia on joka puolella
Alkoi jo väsyttää ja nälkäkin oli. Kokeilin ensimmäisen kerran pastaa ”cacio e pepe”, eli hyvin simppeli resepti: pastaa kastikkeessa, jossa pelkästään juustoa ja pippureita. Näyttää ankealta, kyllä, mutta tosi herkkua – etenkin jos pitää vähän voimakkaasta, pippurisesta ruoasta:
Kävin myös kirkossa, kirkothan ovat kohtaloni. Olen lapsuudessa asunut kirkon naapurissa, Simpeleellä. Kallion kirkon vieressä Fleminginkadulla asuin myös jonkin aikaa. Nyt asun Turun tuomiokirkon kyljessä Yliopistonmäellä. Niinpä tein tutustumisretken komeaan hotellin viereiseen Santa Maria Maggioren kirkkoon. Katoliset kirkot ovat upeita, kultaa ja taidetta tulvillaan. Kun ei ajattele, mihin nuokin rikkaudet olisi voinut paremmin käyttää ja nauttii vain kauneudesta nämä rakennukset ovat rauhoittavia, suorastaan meditatiivisia kokemuksia. Sisällä kirkossa oli useita rippituoleja, joiden ohessa oli aikataulut ripittäytymiselle. Ripin voi suorittaa täällä myös monella kielellä, mikä on myös mainittu aikatauluissa, samoin kuin rippipapin nimikin. Kielten joukosta ei valitettavasti löytynyt suomea, joten jätin synnit tällä kertaa tunnustamatta.
Santa Maria Maggiore iltavalaistuksessa 
Valtava kirkkosali 
Paavi Pius IX:n rukoushetki 
Ripittäytymisaikataulut isä Davide Belluscin vastaanotolle
Päivä on siis ollut kuuma, iltaa kohti tuntui lempeän lämpöiseltä. Kaupunki surisi elämää vielä tai ehkä juuri enemmänkin iltayhdeksän maissa. Olin tehnyt hotellihuoneessa löydön: täällä on sittenkin ilmastointi. Tulopäivän väsymyshuuruissa en tajunnut, että katon rajassa on ilmalämpöpumppu, joka viilentää viidessä minuutissa huoneen. Ihan piti illalla avata ikkunaluukut, kun alkoi paleltaa – ulkoa puski lämpöä sopivasti sisään.
Huone on oikein hyvä, näköala ei nyt niin huikea, mutta aamupala, aseman läheisyys, ilmastointi, siisteys – kaikki kohdillaan. Lähistölle suuntasin vielä etsimään pientä iltapalaa. Tuli mieleen, että roomalaista pizzaa en olekaan täällä kokeillut. Ajauduin vähän kauemmas hotellista kuin olin aikonut, nythän kaikki ravintolaterassit olivat tietenkin täynnä: lauantai, perheet syömässä, tämä aika klo 20 jälkeen on se tavallisin päivällisaika. Löytyi pieni pizzeria, jossa jälleen kerran sai nauttia tarjoilijan hulluttelusta ja pelleilystä. Täällä olen jo kohdannut monta tämänkaltaista palvelukokemusta: vauhdikkaita ravintolanpitäjiä, joiden kanssa pystyy vaillinaisellakin italialla vaihtamaan kuulumisia. Kun suunnittelin sitä ”pientä” iltapalaa, sainkin tällaisen:
Vielä kun pyysin laskua ja sanoin, että ehkä tämä olikin ilmainen kun ei laskua kuulu, ilahtui paikallinen tarjoilija, Paolo, Sergio tai Giovanni mikä liekin, silminnähden ja siitä alkoi taas pelleily ja flirttailu. Kyllä täällä osataan!