Tänään Riitu-koiran kanssa ajeltiin Hämeenlinnaan mummon murun Eevan 3-vuotisjuhliin. Oli ihana päivä. Miten lapset kasvavatkaan! Ja miten paljosta sitä jää vaille, kun ei ole koko ajan siinä vieressä näkemässä. Eeva puhua pulputtaa ja on niin touhukas ja reipas, ei enää ujostele mitään. Ja pieni Anton, syyskuussa vuoden – pallo on hallussa! Pallolla tarkoitan sitä, että aivan kuin isänsä juuri istumaan opittuaan pelasi pallolla taitavammin kuin minä koskaan. Ja niinhän palloa sitten aikanaan lyötiin eteisaulan seinään urakalla, milloin sählykerää, milloin jalkapalloa. Kohta tämä toistunee.
Oli myös kiva nähdä toisia isovanhempia ja tuli ihan ikävä niitä pitkiä keskusteluja heidän kanssaan illallisten äärellä. Nyt on vähän haasteellista, kun välimatkaa on parin ajotunnin verran.
Riitu oli kuin kala vedessä: paljon rapsuttajia, paljon paikkoja nuuskittavaksi, tuttuja ihmisiä. Ja pehmeitä sohvia, joilla ottaa nokoset.
Mutta, kaikista iloisin olin minä ja myös Riitu siitä, että tultiin takaisin Turun kotiin! Ihana auringonpaiste tervehti meitä koko matkan; sadekuurot kiersivät tänään ainakin tämän Varsinais-Suomen kolkan. Riitu kipaisi raput ylös kuin teini konsanaan ja tarkistettuaan talon hyppäsi omaan karvapesään onnellisena: nonih, täällä taas!
Onneksi olen yleensä kaukaa viisas enkä ikinä jätä huushollia sotkuiseksi lähtiessäni reissuun. On niin hyvä tulla siistiin kauniiseen kotiin. Eikä siinä auttanut, syödä piti taas eilistä pastaa (siitä tuossa alla lisää), vaikka syntymäpäiväjuhlissa vannoin, etten ole nälissäni enää ikinä, siitä pitivät voileipäkakut, piirakat ja ihana syntymäpäiväkakku huolen.
Ja koska olen ison kaupungin keskustassa enkä saanut tänään jokapäiväistä kahviannostani täyteen (aamulla vain teetä ja juhlissa yksi kuppi kahvia), soin itselleni ja Riitulle sen pienen ihanan hetken: tuomiokirkkotorilla juotiin tuplaespressot ilta-auringossa.
Keksin siis eilen ihan itse niin hyvän reseptin, että oikein ihmettelin itseäni. Ylijäämäruoan jälleenkäyttö kunniaan. Minulla oli jäänyt tuoretta pinaattia jääkaappiin. Googlasin pinaattipastan, mutta oikaisin sitten reseptiä kaikella mitä kaapista löytyi ja kastikkeesta tulikin ihan uusi ruoka:
Tarvitset: keitettyä pastaa, tuoretta pinaattia, sipulia, öljyä, ruokakermaa tai muuta kermantapaista, chili-seesam-valkosipulisäilykettä, ehkä fetaa. Paista pinaatinlehtiä (pienennä, jos isoja) oliivi- tai rypsiöljyssä pilkotun sipulin (ja jos haluat, valkosipulin) kanssa pannulla kunnes pehmenevät. Lisää ruokakermaa ja Pirkka parhaat -sarjan Rapea Valkosipuli chili-seesamöljyssä -purkista 3-4 teelusikallista ja anna vähän aikaa hautua. Sekoita juuri keitettyyn pastaan. (Heitin vielä joukkoon purkin pohjalle jääneet fetajuuston palaset.)
Käytin spagettia, mutta litteää nauhamakaroniakin oli joukossa (italialaiset kauhistuisivat moisesta). Kastike ja kokonaisuus olivat oikea elämys! Chili-seesamvalkosipuli ei ole mitenkään kauhean tulista, etenkään jos sitä käyttää varovasti. Kannattaa kokeilla pienin annoksin. Eikä minulla ollut mitään ohjeita ainesten määristä. Pinaattia olisi saanut olla vähän enemmän. Mutta sainpahan hyvät sörsselit, joita nyt siis syön pari päivää. Ruokakokeilut ovat ihan parasta luovuutta ja kulinaariaa. Elämä on juhlaa!