Kävin hakemassa aikuisten rannekkeen Turun palvelupisteestä. Oikeasti sen nimi on Senioriranneke, mutta häveliäisyyssyistä sanon sitä aikuisten rannekkeeksi, ollakseni kuten Erika Wikman. Ei vaan, ei ole hävettävää olla seniori. Nyt pääsen esimerkiksi maauimalaan puoli vuotta neljällä kympillä, mutta neljään kymppiin sisältyy myös kuntosaleja, uimahalleja, teatteria ja konsertteja, vain vilauttamalla tätä rannekorua, joka kestää myös vettä ja saunaa.
Aamu alkoi vilpoisana, mittarissa +4 astetta. Heräsin levottoman yön jälkeen jo kuudelta, koska rakas pieni Kiss-koira oli lähdössä sulhasiin heti seitsemältä. Surin jo etukäteen koiran hätää siitä, että vieras (tosin aiemmin tavattu) ihminen tulee ja vie pois kotoa, tosin tietty tapaamaan salskeaa koiraherraa, kun nyt Kissillä ne hullut päivät alkoivat jo vähän liian aikaisin. Kun on todistettu jo tieteellisesti, että eläimet tuntevat iloa, surua, pettymystä, ikävää ja huumoriakin (mitä mielestäni ei olisi ollut tarpeen todistella, olen sen verran koiria, kissoja, possuja ja lehmiä sekä hevosia tuntenut), niin pelkäsin jo etukäteen sitä Kissin katsetta, jonka kohtasin ensimmäisen kerran, kun aiempi kasvattajansa haki hänet kotoa urosta tapaamaan. Se katse: pettynyt, syyttävä – mitä varten teit minulle tämän!
Tänään itse asiassa lähtö sujuikin hyvin ja Kiss meni autoon ihan itse. Ja myöhemmin saamani kuvat hänen ja sulhasen leikeistä armahtivat minut suurimmasta syyllisyydestä. Ikävä on, mutta toisaalta nyt on niin helppo vanhan Riitu-koiran kanssa kuljeksia kaupungilla, kun ei ole yhtään miehennälkäistä narttua häärimässä sinne tänne tuossa vieressä.
Aamu-uinti Samppalinnan maauimalassa oli kiva kokemus. Jo sinne meno sai sykkeen nousemaan, onhan se paikka täältä päin mennessä ja oikean reitin valitessa ihan kuntospurtti jo sinänsä: korkealla mäellä pitkien jyrkkien portaiden päässä. Ja mikä hienointa: satakieli lauloi pakahtuakseen puiston piilossa! Siitä on kauan, kun olen tätä taituria luonnossa kuullut.
Kun aamujuoksu maauimalaan ja sieltä kävely takaisin oli ohi, oli olo aika naatti. Ja vielä kävin kaupungilla, kauppahallissa, vein Riitun kävelylle pari kertaa (joista viimeisellä hän laittoi tassut tanaan ja vilkuili taakseen; ja kun kysyin, että kotiinko pitäisi, niin tämä jo seniiliksi vähätelty 12-vuotias lähti päättäväisesti kaupungin katua pitkin takaisin ja päätyi täsmälleen kotiovelle). Pakko oli mennä päikkäreille Riitun kanssa, kun minua niin väsytti, Riitusta en tiedä. Mutta enpä malttanut kuitenkaan nukkua, sillä kesken oli Katri-Helenan elämäkerta, ja voi hitsi, mikä nainen tämä rouva onkaan! Olen ihailusta ihan mykistynyt. Lisää tunnelmistani laitan pian Kirja-arvostelut-osioon.
Mietin sitä, miten turhaa murehtiminen on. Vaikka olen opiskellut mindfulnessia eli hetkessä elämistä ja jopa oppinutkin sitä paljon, niin silti huolehtiminen, murehtiminen, ehkä pelkääminenkin on aina nurkan takana. Onkohan se sitä karjalaista huolenpidon taakkaa? Nytkin vähän jo itketti pienen koiran lähteminen viikoksi muualle. Miten häntä kukaan osaa ymmärtää ja helliä paremmin kuin minä, huh, tämä miettiminen on niin turhaa! Eikä kyse siitä, etten luottaisi näihin huolehtijiin, jotka ovat ihan huippuja. Mutta kun se koira katsoo aina vain minua siten, että sinä olet Se Ainoa. No niin, nyt meille molemmille tekee hyvää olla erossa.
Ja voi veljet, että tekee hyvää olla irti jostain, vaikkakin rakkaasta, vastuusta. Kuten koira, kuten joskus lapset! Tänään oli niin leppoisaa köpötellä Riitun kanssa kaupungilla. Ei haitannut, jos tuli koiria vastaan. Ei ollut tarvetta tarkistaa, onko kyseessä Kissiä innostava uros tai häntä uhkaava naaras. Me mummelit, minä ja Riitu, vaan käveltiin ja katseltiin kaupungin hälinää.
Keittiössäni tämä. Elina Brotheruksen juliste sanoo kaiken. 
Pienet tytöt ja suuri entinen pääkaupunki. Niin kaunista! 
Tämän tarinaa en vielä tiedä. Ihan kotini lähellä kaunis paikka. 
Ihana kevät, myös kotona. Kynttilöitä pitää polttaa myös kesällä! 
Pelargonitaimet ja basilika 
On täällä Yliopistonmäessä myös kissoja!
Nyt on käyty saunassa (joka on todella vanha, sillä koko taloyhtiö ja talot ovat 1900-luvun alusta). Väsyttää. Kerätään voimia huomiseen, että jaksamme todistaa ihanan ilopillerin (jota Eurooppa nyt niin tarvitsee) Käärijän menestystä Euroviisuissa. Ja saamme lempeästi haistatella kakat kaikille negatiivisille ”eitästämitääntuu” ja ”ihankamalakappale” -tyypeille. Ihana Jere ja ihanaa iloa kaikkeen nykyhetkeen, koska mitä tahansa tapahtuukin, nauru, ilo, rakkaus, toisten kunnioitus…