Kai tämäkin meille kuuluu

USA:n vaaleista on media uutisoinut pitkin kesää. Nyt on republikaanien varapresidenttiehdokkaana paikallinen Päivi Räsänen korotettuna sadanteen potenssiin. Sarah Palin ei hyväksy aborttia missään tapauksessa, edes raiskauksen nuorelle uhrille, on valmis kylmään sotaan, pitää homoja syntisinä jne.

Kun talous menee ylhäältä alas, alkaa usein omien poteroiden suojelu ja varsin monesti yltiöpäiseen tahtiin. Ja turvattomat ihmiset ovat alttiita äärimielipiteille. Kuitenkin luulisi, että taaksepäin ei kehityksessä enää mentäisi. Kuitenkin monet USA:n osavaltioista aikovat ilmeisesti lailla kieltää homoavioliitot lähitulevaisuudessa.

On omahyväistä sanoa, että todellista sivistystä taitaa löytyä vain Pohjoismaista. Nyt tekee mieli olla omahyväinen.

Vastaa