Laiska töitään luettelee

Näin sanoo vanha viisas kansa. Se sanoo myös, että ”kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan…” jne. Eli älä vain missään tapauksessa luule itsestäsi liikoja, älä kehuskele millään, mitä olet saavuttanut ja ”itku pitkästä ilosta” eli jos joskus meneekin vähän paremmin, niin ei kannata riehaantua, kohta tippuu koston kivi päähän ja sitten kaduttaa, että olit iloinen.

Näinhän se menee. En enää yhtään usko näihin ankeisiin viisauksiin. Jos ei kurkota katajaan, ei pääse edes pihakivelle. Ja jos on iloa, sitä ei maailmankaikkeus keltään kostoksi ota pois, vaikka kuinka siitä riemuitsisit. Olen kapinassa, olen ollut jo aika kauan. Mutta nyt vasta olen alkanut toimia.

Meillä kaikilla on oikeus kurkottaa kevyesti tähtiin Jukka Pojan sanoin, iloita onnesta, omista pienistäkin saavutuksista. Minä iloitsen siis siitä, että sain kolmannen islantilaisvillapaidan valmiiksi, maalasin keittiön liesituulettimen huuvan, trimmasin kukkapenkkien reunat ja kävin salilla. Opiskelin italiaa nettikurssin avulla ja suunnittelin tulevia 100-vuotisjuhlia, joihin saan kunnian tehdä vähän suolaista tarjottavaa.

Kesä jatkuu. Keltainen kaura tuoksuu, linnut eivät enää laulele, mutta öisin kuuluu ihokarvoja nostattavia pöllöjen huhuiluja ja jonkin, ehkä ketun haukahduksia. Ruusut ja pelargoniat ovat parhaimmillaan. Tuntuu taas, että luonto antaa kaikkensa ennen kuin väsähtää ja paneutuu levolle. Mielessä on käynyt jopa joulu… no ei vielä kiirehditä, koska en edes tiedä, missä ensi jouluna olen. Mutta elokuu on kaunis!

Muuten, käänsin nyt kelkkani. Sekin sallittakoon, ihminenhän voi muuttua, viisastua tai vaihtoehtoisesti tyhmistyä. Heinäkuun 8. päivän postauksessa kritikoin The Harlins -tosi-TV:tä (http://www.marianna-rautiainen.fi/?m=202207) jossa ohjaaja Renny Harlinin ja puolisonsa elämää seurataan. Aloin tosissani tutkia tätä ohjelmaa. On tietenkin ehkä outoa, että pariskunta haluaa avata elämäänsä julkisuudelle noin pitkäkestoisesti. Mutta näytettävät osuudet ovat kuitenkin vain murto-osa heidän elämästään. Tämä näyttää olevan ihan jotain muuta kuin Big Brother tai jokin saariseikkailu, johon kutsutaan hyvännäköisiä pariskuntia vikittelemään toisia hyvännäköisiä pariskuntia. Itse asiassa huomasin, ja väitän, että Renny (riihimäkeläinen maailmalle ponnistanut!) on hyvin herkkä ja tunteellinen, toisaalta äärettömän kunnianhimoinen työnsä laadun suhteen. En tiedä, mitä Harlinit ansaitsevat sarjalla eikä se minua edes kiinnosta. Enkä ole kateellinen heidän hyvästä elämästään. Tässähän itse asiassa vain toistetaan mantraa, josta itse olen varma: unelmat voivat toteutua. Eikä se, että jollain on työllä ansaittua (olkoonkin se työ joidenkin mielestä halveksittavaa viihdettä ja fantasioita) vaurautta, pitäisi olla mitenkään tuomittavaa. Eli minä tässä olen ollut se ennakkoluuloinen kukkahattutäti, joka ei jaksanut katsoa ennen kuin muodosti mielipiteen.

Kippis siis Renny ja Johanna! Herttainen pariskunta, kivoja kuvia maailmalta (jopa tuttuja maisemia: Thessalonikin kaupunki etenkin alkoi ihan hengästyttää: siellä kesätyörahoilla ansaitulla Interraililla oli yksi parhaista reissukokemuksista), kiinnostavaa tietoa elokuvan tekemisestä ja tietenkin hellyttävää umpirakastuneiden höpsöttelyä. Joten suosittelen kaikille. No en ehkä niille, jotka eivät ikinä halua muuttaa mielipidettään mistään, etenkään sitä kriittistä.

Vastaa