Tänään kunnioitimme suuren ystävyytemme merkeissä Hannun 75-merkkipäivää 🙂
Tällaiset tapaamiset pienellä porukalla ovat niitä elämän Helmiä! Mitä sitä ihminen muuta kaipaa kuin hyvää ruokaa , seurustelua, iloa… Ja miten mahtavaa tex-mex -tarjontaa oli pöydässä! (vink: sama tekijä oli omissa juhlissani noin jotain muutama vuosi sitten).
Tärkeintä kuitenkin oli se, että saatiin taas ystävien kanssa keskustella. Ja vieläpä heidän ihanien lastensa ja lastenlastensa kanssa. Minulle tuli niin jotenkin luottavainen olo tulevaisuudesta, huolimatta tästä maailmantilanteesta.
Illan päätteeksi katsoin leffan Supernova. Olin aivan haltioissani, mielestäni oli ehkä paras aikuisiän elokuvistani! Ehkä sen teki ajankohtaisuus (muistisairaus), enkä ihailemani näyttelijät (Colin Firth ennen kaikkea). Miten raastavaa! Miten lohdullista! Elokuvan perusta kuitenkin oli se suuri rakkaus. Ja se, miten suuri rakkaus murenee, kun toinen sairastuu. Kuitenkin elokuva oli lohdullinen, koska siinä oli pariskunta, joista toinen jaksoi toisen sairauden. Lopussa ei ollut liikaa surua.
Ehkä vielä enemmän ihailen Colin Firthiä. Jälkeen Kuninkaan puheen ja Sinkkuelämien tai Rakkautta vain -elokuvan. Nyt en enää keksi ketään muuta miesnäyttelijää, joka ansaitsisi oman ykköspaikkani.
Muita näyttelijöitä kuitenkin tunkee kaikkien ohi: Meryl Streep ja Julia Roberts ensimmäisinä. Menevät näiden miesten ohi kirkkaasti, mutta miksi pitäisi pisteyttää?