Laiska töitään luettelee

Näin sanoo karjalainen marttasukuni, joka tekee ja työstää, touhuaa ja huolehtii, ja salaa paheksuu ja väheksyy niitä, jotka ottavat arjen vähän rennommasti (eivät pyyhi lattialistoja rätillä joka lauantaisiivouksessa eivätkä ehkä mankeloi lakanoitakaan).

Eli olen sitten laiska tai en, mutta nyt luettelen, millainen on rentoakin rennompi viikonloppu. Saa paheksua, kadehtia ja sääliäkin.

Eilen huhkin siis salilla jotenkin vahingossa aika tuhdisti ja sain myös ulkoilmaa tarpeellisen määrän. Peitin ruusut, istutin parvekkeelle pikkukuusen, asennettiin jouluvalot tuijaan ja kartiovalkokuuseen. Viimeistelin jokin aika sitten aloittamani slipoverin neulomisen. Malli on yhdestä blogista, mutta koska ohje oli sekava, muutin sen omannäköiseksi, helpommaksi ja myös kirjaviin lankoihin soveltuvaksi. En purkanutkaan kuin neljä kertaa alkutaipaleen neuletta. Ja valmista tuli!

Kun haaveissa on saada aikaiseksi islantilainen villapaita, piti kääntyä tukijoukkojen puoleen. Ystäväni Pirkko antoin hyviä neuvoja ja lopulta kävin jopa häiriköimässä perheensä perjantaita saadakseni ohjeita ja vinkkejä langoista, puikoista ja kaikesta muusta, josta olen onnellisen pihalla. Näin ompelijan ja kylän kuulun käsityötaiturin tytär nyt kyselee pitkin tätä nykyistä hämäläistä kotikylää, miten neulotaan villapaita! (Äiti ei jaksanut opettaa, vaan sanoi aina: anna mie teen, ko sie et ossaa kuitekaa) Ei vaan, kiva että olen tutustunut ihmisiin, jotka osaavat ja nauttivat käden taidoistaan. Ja olenhan toki koko elämäni tehnyt käsitöitä, ommellut, neulonut, askarrellut. Mutta islantilaispaita… huh! Sain myös ex-ministeri Pekoselta rohkaisevan viestin, sillä hänkin on kylmiltään aloittanut villapaitaprojektit ja nyt näkyy valmiita paitoja olevan jo vino pino. Että jos kerraan ministeri ja kansanedustaja, niin kyllä sitten minäkin!

Nyt kuitenkin olen langat tilannut ja tähtäimessä on joululahjaksi se riddaripaita. Saapi nähdä, miten tytön käy. Etenkin, kun jonossa odottaa kaksi vuotta sitten Svetosta (siis Svetogorskista) ostettu pellava, josta taion suit-sait (!!) keittiön tuolien istuinpäälliset; ja myös yksi joulumekkokangas yhdelle pienelle prinsessalle…

Vanhaa roosaa venäläisestä pellavasta

Tänään italiantunnin jälkeen Sirkan kanssa Granitin aukiolle Vassariteltalle. Eikä meitä tarvittukaan! Glögit ja piparit olivat loppuneet ja telttaa alettiin purkaa. No, siitä ilahtuneina ajettiin Haville ostamaan kynttilöitä ja alumiinivuokia (joita ei ollut). Sieltä Cittariin hankkimaan ensi viikonlopun adventtimyyjäisten tarvikkeita. (Hitto, melkein tuli päivän askeltavoite saavutettua, kun ei mitään löydä: missä taatelit, no ei tietenkään leivontaosastossa, vaan jossain käytävän satunnaishyllyssä – missä alumiinvuoat – no ei tietenkään siellä, missä muu pateritavara, leivinpaperit ynnämuut. Missä logiikka? Ei missään. Ja kun väsyneenä ja janoon kuolemaisillasi raahaudut kahden ison kärryllisen kanssa kassalle, ei missään lähellä ole vettä myytävänä, vaan ainoastaan jotain enenrgiajuomia, jotka ovat mielestäni saatanallisia keksintöjä.) Aiomme siis valmistaa joululaatikoita, kakkuja, pipareita, leipiä ym. vanhaan perinteiseen tapaamme: ensi lauantai menee hellan ja uunin ääressä, että sunnuntaina siis päästään hankkimaan vaalirahaa sote-vaalien markkinointiin.

Ihanaa oli käydä saunassa tuon palelevan teltalla seisomisen (5 minuuttia) jälkeen (heh). Saunasta tultuani aloin sitten pilkkoa tuota pellavaa. Äitini Hilda kuolisi häpeästä, jos ei olisi jo kuollut, kun näkisi, miten leikkaan: ilman kaavoja, liidulla vetelen istuintyyny mallina leikkuurajoja välittämättä mitenkään mistään lankasuorasäännöistä. En uskalla kehua, että aina onnistuu, palaan asiaan, kun päälliset on ommeltu. Tai pahimmassa tapauksessa, jos tulee sekundaa, vaikenen ikuisesti koko asiasta, siis sitä ei koskaan tapahtunutkaan (ai mitkä tuolinpäällyset? En tiedä, mistä puhutte).

Huomenna ihana päivä tulossa. Menen ystävän luo Lempäälään ja Tampereelle. Perinteiset joulufiilistelyt alkakoot! Mukana on varmasti päivityksiä elämän vuoristoradalta ja toinen toisensa tukemista ja rohkaisua, ehkä vähän kyyneltymistä milloin mistäkin, hillitöntä hihitystä ja syvälle porautuvaa filosofointia. Eli joka päivälle jotain hyvää, jopa parasta, sykähdyttävää, eniten kiitollisuutta kaikesta, mitä on.

Vastaa