Mahtava marraskuu

Ai miksi mahtava? Loskaa, sadetta, kolmelta pimenevä päivä? No ei. Ilmassa raikasta happea. Sesonkivaloja sisälle ja ulos. Joulun esisuunnittelua (vähän käsitöitä, paljon kodin sisustamista kotoiseksi), haahuilua koirien kanssa syksyisessä metsässä, josta löytyy kaikkea kaunista pihalle, parvekkeelle ja myös sisälle.

Italianopinnot jatkuvat, mutta tunnen itseni Jukolan Jussiksi. Niin kankeaa on! Olenko vanha, jolle ei enää tartu? Vai sekoittavatko kaikki muut kielet pääni totaalisesti (tätä vaihtoehtoa kannatan – itsetuntoni vuoksi), en tiedä. Kun ranskassa sanotaan hän, se on il (mask.), kun italiassa sanotaan hän, se on lui, lei, ja il onkin määrätty artikkeli. Kun ranskassa sanotaan qui, se on kuka ja lausutaan ki, mutta italiassa se on täällä ja lausutaan kui. Ja kun jotain ei tiedä, tulee se sana venäjäksi kesken lausetta (no en kyllä edes kunnon lauseita osaa vielä muodostaa). En lannistu, mutta nöyräksi pistää. Aamulla taas lauantai alkaa italian opiskelulla. Siitä suoraan säntään Sirkan kanssa Riihimäkeen Saksalaisille joulumarkkinoille pitämään pystyssä Vassarien telttaa ainakin viimeiset kaksi tuntia. Elämä on täynnä kaikkea ja sitähän sen pitää ollakin!

Tänään lähdin salille vähän sillä mielellä, että jos nyt puoli tuntia jaksaisi. Olin herännyt viideltä (taisi olla herra Isoherra eli kissa Salminen) enkä saanut unta ennen kuin luin Imbi Pajun Torjuttuja muistoja tunnin. Unijatkumo häiriintyi ja olin vähän väsynyt ja (tunnustan, ärtynyt). Mutta kun juoksin 20 minuuttia juoksumatolla ja tein lihasliikkeet, minkä lomassa kävin keskusteluja laspsista ja lasten liikunnasta äärettömän viksun voimanostajan kanssa olin taas ihan kuin pikkupilvessä. Liikunnalla on ihmeellinen taika!

Saatiin kotipihalle kivat kausi (=joulu)valot. Peitin ruusut, mutta harsot ja havut loppuivat kesken. Kävin Kiss-hauvan kassa hakemassa vielä oksia ja mustikanvarpuja (jos vaikka itsenäisyyspäiväksi mustikat kukkisivat) ja haistelemassa Kittilänmäen hurmaavaa mänty-kuusimetsää. Siivosin. Kävin ystävältä saamassa tukea yltiöpäiseen suunnitelmaani neuloa kuopukselle islantilaisvillapaidan! (olenhan tottunut neuloja, teen simppeleitä juttuja, mutta nuo kuviopaidat saavat leuan väpättämään). Tuen avulla selviän. Jos ei jouluksi, niin talven aikana… Ihanaa kun on ystäviä!

Silmiä ei saa sulkea. Nyt en voi kestää sitä väkeä, joka vaarantaa lähimmäistensä terveyden siksi, ettei rokottaudu koronaa vastaan. Toisilla on jopa ns. ”jumalalliset syyt” siihen. Ettäkö muka joku jumala haluaa, ettei ihmisen terveyteen puututa ulkoisilla keinoilla. Onkohan tämä jumala todellakin sitä mieltä, että kansalaiset saavat epäsuorasti aiheuttaa lähimmäisilleen kuolemanvaaran?

Iloisia asioita: pitkästä aikaa pieni mummon prinsessa kävi isänpäivänä. En voi muuta kuin katsella ja ihailla. Menen ihan transsiin , kun katselen tuota ihmettä. Samaa muistan kokeneeni, kun oma pieni esikoiseni Saara oli samanikäinen, ja myös kahden seuraavan lapsen Jaakon ja Paavon kanssa sama juttu: miten ne osaavatkaan ja ovat niin uskomattoman fiksuja jo silloin, kun tuskin pysyvät pystyssä! Tässä taas yksi hyvä syy olla onnellinen.

Vastaa