Talviaika tulee – oletko valmis?

The long and winding road…

Tässä sitä mennään kohti talvea. Joka päivä saa radiosta ja vaikka mistä kuulla, miten surkutellaan suuren pimeyden saapumista. ”Kylläpä on kamalaa, kun on niin harmaata! Kesään on vielä niiiin pitkä matka! Miten tämän taas kestää! Masentavaa!” Yhtä paljon kuin monia ihmisiä ärsyttää tämä ja tuleva vuodenaika, minua ärsyttää siitä valittaminen. En siis ole yhtään parempi ihminen! Minun pitäisi tässäkin asiassa vain sivuuttaa ärsytykseni ja sanoa, että ei kuulu minulle. Yritän kovasti ja olen onnistunutkin useimmiten, vaikka sen asian todisteleminen, että jopa marraskuussa on hyvätkin puolensa (no ei kuitenkaan valoisat), ottaa jo vähän voimille. Ei tehdä tästä numeroa. Ymmärrän, että monia ihmisiä pimeys rasittaa ja ahdistaa, mieli mataloituu ja väsyttää. Pitää vain olla iloinen, että itselle vuodenaikojen vaihtelu on mukavaa: aina jotain uutta tulossa. No, eihän kukaan jäisistä teistä tai vesikattoja irrottavista myrskyistä pidä, mutta vielä (huom. vielä!) ei ilmastonmuutos ole tehnyt niistä ihan jokapäivää.

Syysreippailulla Kissin kanssa eilen haisteltiin luontoa. Minä lempeän kosteaa happirikasta ilmaa ja taivaan vaihtuvia värejä, Kiss taas melko ruohonjuuritasoa, jossa tuntuikin olevan mittaamaton määrä viestejä toisilta karvaisilta.

Mikä vuodenaika?

Kun katsoi pelkästään ylös taivaalle tai tien päässä näkyvään hentoiseen usvaan, olisi voinut luulla, että on helteinen iltapäivä ja lämpö väreilee pellon yllä. Jos ummisti silmänsä pellon vihreydeltä ja katseli vain paljaita koivunrunkoja, olisi voinut kuvitella olevansa keskellä talven pakkaspäivää. Ihmeellinen tunne saada monta vuodenaikaa lahjaksi samalla hetkellä – siis todella lahjaksi.

Vähän katson telkkaria nykyisin. Ensiksikin, ei ole aikaa. Siis onhan minulla aikaa nyt, kun en käy töissä, mutta nyt on niin tavattoman paljon muuta kiinnostavaa tekemistä, että kyllä siinä jää tv-ohjelmista suuri osa toiseksi, etten sanoisi viimeiseksi. En voi sietää tosi-tv -tarinoita (omassa on ihan tarpeeksi), en toinen toistaan pöhkömpiä kilpailuja, jossa yritetään tehdä toinen toistaan joutavampia temppuja; master chef -tyylisiä ruokakilpailuja inhoan (ruoanlaiton ihanuus on kiireettömyydessä, aineksien tutkimisessa, omissa oivalluksissa tai jonkun uuden houkuttavan keittokirjan koukuttavassa reseptissä). Katson mielelläni kyllä erilaisia matkaohjelmia, myös ja etenkin niitä, joissa esitellään eri alueiden ruokaperinteitä – nehän ovat ehtymättömiä.

Suomalaisia hyviä draamasarjoja tulee nykyisin ja etenkin uusi Politiikka-sarja näyttää hyvältä! Sattumalta törmäsin eilen Ira Hammermanin haastatteluun, jossa vieraana oli astrologian tohtori Esko Valtaoja. Olen suuri Valtaoja-fani. Mukavasti ja selkeästi jutteleva, inhimillinen, hauska tiedemies muuten sanoi ihan samaa tässä haastattelussa: hän ei ymmärrä, miten ihmiset tuhlaavat niin suuren osan elämästään katsomalla televisiota, kun voisi tehdä kaikkea mielenkiintoista. Jaan myös Valtaojan maailmankatsomuksen. Hänen laillaan en ole ateisti, vaan agnostikko. Eli siis en ateistin lailla ”tiedä”, ettei Jumalaa ole, vaikka sitä mieltä olenkin. Mutta agnostikko tietää, että emme tiedä vielä kaikkea – miten siis voimme olla varmoja, ettei Jumalaa ole. Kuitenkin kaikki tähän asti tutkittu tieto selittää maailmankaikkeuden aivan muuten kuin esimerkiksi Raamattu. No kristittyjen Raamatusta puheen ollen, se nyt kyllä mielestäni on vain yksi kokoelma moneen kertaan väännettyjä ja käännettyjä kirjoituksia kuten vaikka Koraani, Talmud tai Veda. Maailmassa tapahtuu paljon selittämättömiä asioita, kuten omassa elämässänikin. Moni selittää ne jumalalliseksi ohjaukseksi – ehkä ne paljastuvat joskus suuremman voiman töiksi, mutta itse ymmärrän että meissä kaikissa oleva energia on liikkuvaista ja energiakentät yhdistävät omaa mieltämme ja fyysistä puoltamme – ajatus voi olla materiaa voimakkaampi ja sananmukaisesti siirtää, jos ei nyt vuoria, niin elämän suuntaa. (eivät nämä ole minun ajatuksiani, kannattaa lukea esim. joskus maintsemaani Dispenzaa – tai maanläheisemmin aloittaa vaikka psykologi Maaret Kallion kirjoista). Ehkä hyvin paljon yksinkertaistettuna hyvä ja positiivinen vetää puoleensa hyvää ja positiivista (ne energiakentät!).

Miksi emme aamulla silmät avattuamme ajattelisi kännykkäviestien tutkimisen sijaan kiitollisina: olen elossa, tehdään tästä hyvä päivä? Jo pelkkä ajatus, että jaksaisi ja muistaisi aina tehdä näin, antaa energiaa. Koska silloin en ole kenenkään armoilla, vaan itse päätän, että hyvä tästä tulee.

Tänä aamuna olin oikeasti kiitollinen, että aloitin italian opinnot. Ja nimenomaan, että tunnit ovat lauantaiaamuisin. Mikä ihana syy mennä perjantaina ajoissa nukkumaan ja tietää, että aamulla oppii taas jotain ihan uutta.

Nyt väännän kellonviisarit (ei, minua EI haittaa kesä-talviajan vaihtelu, sori siitä) jo talveen. Tervetuloa talviaika ja marraskuu ja joulu. Ja uusi vuosi ja kaikki, mitä se tuo tullessaan.

Vastaa