Lepopäivä Kreetalla

Tänään rauhoituspäivä. Nukuin kahdeksaan – huolimatta siitä, että ennen puoliyötä piti sulkea parvekkeen ovi ja jännittää, tuleeko uni uudestaan; no tulihan se. Alhaalla allasbaarissa oli jonkinlaiset bileet: sirtakia tanssittiin, musiikki soi ja ihmisillä tuntui olevan energiaa hauskanpitoon. Niinhän pitääkin. Olen jo osannut suhtautua lempeästi ympäristöön, täällä ollaan viettämässä vapaa-aikaa kukin omalla tavallaan.

Tänään vihdoin älysin, että hotellin kaikesta huolimatta kunnollinen aamiainen ei sittenkään ole minun juttuni. Kahdesti olen sen nauttinut 8 euron hintaan. Siinä tuntuu olevan kaikkea, mitä moni skandinaavi tarvitsee, paitsi nyt sitä kaurapuuroa. Kahvi on kuitenkin ollut aika haaleaa, paistetut munat kylmiä ja tarjontaa ihan liikaa meikäläiselle. Siksi olen tehnyt itselleni aamupalaa ja hakenut pelkän kahvin alhaalta (no sen haalean). Nyt kuitenkin löysin kivan paikan aamiaiselle. Lähellä oleva pieni kahvila Tres Jolie, josta sain aamulla mahtavan suolaisen piirakan, tuplaespresson ja ison lasin tuorepuristettua hedelmämehua. Huomenna siis sinne taas. Ja lysti maksoi kuitenkin vähemmän kuin tuo hotellin 8 euroa.

Ei pahaa sanaa kuitenkaan tästä hotellista. Modernit laitteet, wifi pelittää ja sähköinen avain sulkee valot uloslähtiessä. Joka päivä siivotaan, pestään jopa astiat, mikä suorastaan nolottaa. Vähän kuitenkin herne meni nenään, kun tänään huomasin, että astiat oli toki pesty, muttei niitä ollut huuhdeltu. Siis periamerikkalaiseen tapaan! No ei ole syytä paniikkiin, liukkaat lasit voi itsekin huuhtoa tiskialtaassa.

Kävelin aamulla noin neljä kilometriä hiekkarantaa itään Plataniakseen päin. Piti juosta ja pyöräillä. Ei onnistu. Nyt kun jalkalihakset jo ovat hieman parantuneet rotkoilusta, huomaan, että pikkuvarpaassa on lisäke. Eli varpaan kokoinen rakko juuri siinä kohtaa, missä varvas kohtaa maankamaran. Ilmeisesti sikamaisen kalliit Merellin vaelluskengät olisivat vaatineet vuorauksekseen ohuemmat sukat. Mitään tuntoja ei tästä vaelluksen aikana tullut, mutta nyt tämä rakkula pullistelee sisällään jotain, jonka soisin näivettyvän pian. En siis tohtinut edes uimaan, vaikka tänään on täällä pohjoisrannalla ensimmäinen tyyni päivä eikä punainen lippu varoita vaarallisista aalloista.

Ei se mitään. Oli kiva kuljeskella laastarilla paketoidun varpaan kanssa. Katselin rantahiekalla lojuvia lomalaisia ja huomasin, että kovin harva on ottanut ultraviolettisäteilyn vakavasti. Niin paljon punaista nahkaa näkyi. Itsekin olin joskus ahne auringolle, ja olen toki vieläkin, mutta pieninä annoksina ja suojakertoimet kohdillaan. Kaikista ihanintahan on vain kuljeskella ja nauttia valosta, lämmöstä ja aaltojen rauhoittavasta loiskeesta. Kohta sekin kokemus on pitkäksi aikaa saavuttamattomissa, joten otan siitä kaiken irti.

Tein itselleni lounasta, koska en jaksa mennä aina siihen prosessiin, että mitä listalta, mitä juomaa, mitä maksaa. Kaupasta hain 8 eurolla hyvät tarpeet, joilla saan lounaat ja iltapalat vielä loppuviikoksi:

Lepopäivänlounas: retzinalasi kuvausrekvisiittaa 🙂

Miten ihminen, jonka vatsa turpoaa jo pienestä vehnäleivästä kotona, voi syödä neljäsosan isoa vaaleaa limppua täällä ilman mitään hätää? Kaupassa ei ollut pieniä vaihtoehtoja tuoretta leipää, joten ei kun kotimaisen ranskanleivän kokoinen limppu kainaloon. Ja siihen loraus (iso!) oliiviöljyä, tomaattia, fetaa, hedelmiä – niin hyvää.

Myös maistoin ja ihastuin: lampaanmaidosta tehtyä jogurttia, suussa sulavaa:

Vastaa