”…and the living is easy…” Nyt tuntuu oikeasti kesältä. Mieleen tulee Gershwinin oopperan Summertime. Tulee mieleen myös lapsuuden ja teini-iän tunnehyrskyt, jonka käynnistivät upeiden poikien ohella oikeastaan hurjempina heinä- ja elokuun illat ja yöt, jolloin heinä ja ruusut (ehkä ne vihatut kurtturuusut?) tuoksuivat, jolloin teini kaipasi kaikkea ja kaikkialle ja kuutamo sai mielen kuohumaan niin, ettei sitä voinut selittää! Se oli onnea ja nautintoa, mutta myös kamalaa kaipuuta ja rakkauden odotusta.
Nyt on samaa tuoksua ulkona. Istun terassilla ja nautin lämmöstä, joka muistuttaa Italian öitä. Olen hyvin onnellinen ja tyyni, mutta toisaalta on kova hinku lähteä, kokea, nähdä kaikkea. Mietin juuri, miksi nämä heinä-ja elokuun illat saivat minut pikkutyttönä ihan pois tolaltani. Oliko silloin jo minussa aavistus siitä, että ehkä olenkin syntynyt väärään maahan? Ehkä minun oikeasti pitikin syntyä kuumaan Italiaan? Jossa kukaan ei kohottelisi kulmiaan ihmiselle, joka tanssii itsekseen keskellä päivää. Tai keskellä yötä? Koska se on ainoa media, jolla voi omaa tunnetta ilmaista juuri silloin.
No eihän se näin mene. Jos tanssituttaa öisin, niin sitten tanssitaan. Meitähän ei kantasuomalaisina varmaankaan paheksuta irtiotoista, kunhan niitä ei tule liian tiuhaan… Mutta minusta on kaikkien oikeus tanssia, nostaa kädet ilmaan, huutaa ja nauraa äänekkäästi – aina kun siltä tuntuu! Nyt tuntuu juuri siltä: heinäkuinen ilta, tuoksut, kuu. Elämä edessä – juuri niin, edessä sitä on vieläkin ja siitä olen iloinen!