tulosta tuli

Mukavaa oli kokoontua epävirallisen työvaliokunnan merkeissä, joksi itseämme kutsumme, me pieni ryhä vassareiden sisällä. Saimme kokoon kevään, kesän ja vieläpä ensi vuoden alunkin ohjelmaluonnoksen ja yksityiskohdat tärkeimmistä tapahtumista myös ihan lähiviikkoina.

Myös se on mukavaa, että yhteistyö ja kemiat pelaavat. Sekä sisällä yhdistyksen, että ulkopuolisiin kumppaneihin. Ja sehän on aina henkilöistä kiinni; onko tarpeeksi joustavuutta ja joviaalisuutta tai inhimillisyyttä. Huumorikaan ei ole pahitteeksi. Kaiken takana on kuitenkin arvot, joiden perusteella ihmisten asioita hoidetaan. Niissä ei tehdä kompromisseja, ainakaan Vasemmistoliitossa.

Hieno kommentti oli Hesarissa tänään. Pirjo Rantanen-Mäkilä kirjoitti eläinlääkäri Jarmo Hämäläisen huitaisuun eläinten hyvinvoinnin tuntemukseen vastineena, että ei tarvitse olla asiantuntija terveen järjen ja inhimillisyyden perusteella tehtävissä valinnoissa: ”Suomessa on satojatuhansia eläinten kanssa työskenteleviä niin kutsuttuja tavallisia kansalaisia, jotka pitävät hyvää huolta eläimistä. Ei todellakaan tarvita eläinlääkärin koulutusta sen havaitsemiseen, milloin eläin kärsii, eikä sitä tarvita myöskään asiantuntevan mielipiteen ilmaisemiseen.”

Vastaa