Iloinen olen, koska ikkunasta käy sisään tuoksu… jne. Se Kaarlo Sarkian runo:
ILTA
Näen illassa kukkivan sireenien.
Hyvin kaukaa soittoa soi.
Olen sairas ja niin kovin onnellinen –
sitä tuskin käsittää voi.
Yön ilma sisään kasteinen
käy silmästä ikkunan.
Hänen nimensä tuoksussa tulvii sen –
minä häntä rakastan.
Noniin! Mentiin asioiden edelle. Sireeni ei vielä kuki, eikä tuomikaan… Toisaalta tuomesta tuli mieleen yksi runo, kenenkähän se muuten on?
Unta näkee talo,
sade ropisee – toukokuinen valo mailla leijailee.
Hämyn silmäluomi eipä painukaan,
parhaillansa tuomi hohtaa kukassaan.
Taisi olla sekin Sarkiaa (no, tarkistin: se oli Aaro Hellaakosken runo). Pitikö minun kertoa jotain älykästä tässä postauksessa? Kyllä varmaan. Tarinan älykäs sisin on se, että lukekaa runoja. Niissä on koko elämä tiivistettynä niin tavattoman kauniiseen tai myös romuluiseen muotoon, että sinun on vain pakko ihailla, ehkä nauraa, ehkä itkeä. Saat vaikuttua.
Eksyin sivuraiteille. Koska olen surullinen vielä aikaisemmista, ison ystävyyden katoamisesta minun elämäni sisältä. Toivon kuitenkin, että vielä läsnä oleva ihana ystäväni on yhä samaa mieltä ystävyydestä (tiedän että on!), koska elämäni jossain synkässä vaiheessa lähetti minulle tämän vakuutuksen ”You*ve got a friend”. Näin se menee: https://www.youtube.com/watch?v=VbMI4imWFzY