Onko koskaan, tai äskettäin?

Mietin suhteita, läheisiäni. Tärkein saattaisi olla parisuhde. Ehkä sen edelle menee lapsi-vanhempi-suhde. Minulla ainakin. Mietin, miten olen osannut sanoa omille lapsilleni, miten tärkeitä he ovat minulle. Vanhempani eivät ikinä sanoneet tai ilmaisseet  rakkauttaan siten, että olisin sen tajunnut. Vasta opiskeluaikojen lopuilla aloin ymärtää, että olin jäänyt paitsi jostain. Muistin kuitenkin, että isä oli hymyilevä ja vietti aikaa kanssani, kun olin pieni. Tulkitsin monta vuotta, että se oli tarpeeksi.

Se oli ehkä kuitenkin tarpeeksi pitämään minut pinnalla. Tunnekylmä äiti yritti, mutta menneisyys ei tehnyt hänestä hyvää äitiä.

Pelkään, että olen siirtänyt huonoja asioita edelleen… Mutta jos olisi foorumi, jossa voisin hehkuttaa, niin kyllä sanoisin, miten upeat nuoret ovat lapsistani kasvaneet. Ovat itsenäisiä ja kuitenkin ihanaa, että kotiin mielellään tulevat (kattilan kannet nousevat ja jääkaapin ovi käy…).

Haloo, lapset! Ette lue tätä (koska eivät 3-4-kymppiset lue), mutta kuitenkin: olette eniten minulle rakkaita.

Jos vain korona sallii, toivon että vietämme, jos ei pienen uuden perheenjäsenen ristiäisiä, niin  edes isänpäivää, halloweenia, mitä tahansa yhdessä.

Vastaa