Matkustaako vai eikö matkustaa?

Niin kauan ja hartaasti odottamani Kreetan patikkareissu lähenee. Lokakuun alussa piti lähteä rotkoretkille. Nyt olen niin sekavassa mielentilassa tuon matkan suhteen. Lähdenkö? Jäänkö? Tämähän on juuri se mitä turhin ulkomaanmatka, joita pitää välttää – itsekkäästi itseään hemmottelevan ihmisen mielijohde päästä pois, miettimään, kuuntelemaan itseään ja liikkumaan upeissa maisemissa. Jos nyt tulisi totaalikielto matkustaa Kreikkaan, se helpottaisi: joku muu päätti puolestasi. Mutta toistaiseksi ravaan kahden vaihtoehdon välillä. Olenko itsekäs jos lähden (ja tuon taudin mukanani)? Olenko hölmö, jos jään (taudin voin saada paikallisesta K-kaupasta, jossa käyn päivittäin)?

Itsekin paheksun ihmisiä, jotka kokoontuvat isoihin tapahtumiin korona-aikana, tungeksivat ravintoloiden baaritiskeillä, pitävät isoja häitä ja syntymäpäiviä, aivastelevat kaupoissa ja busseissa kainostelematta. Olenko itse yhtään parempi, kun suunnittelen innosta täristen juoksemista pitkällä hiekkarannalla, vaeltamista pinjantuoksuisessa metsässä ja illastamista pienessä kylätavernassa punaruutuiselle pöytäliinalle katetun välimerellisen herkkulautasen äärellä?

Lähteminen on sielulle mannaa, matkustaminen yksin on itselleni valtava ilo ja rauhan lähde. Mutta kotona on riskiryhmäläinen (hmm, taidan olla sitä itsekin syövän sairastettuani?) ja ei tiedä, minkälainen terveydentila kullakin on lokakuussa. Mutta mieli tanssii jo sirtakia pelkästä ajatuksesta päästä matkaan. Tänne:

Vastaa