Se on Lehmä koivun alla, kun kirjottaa

Tässä olen, koivun alla lounaisessa Suomessa! Kuuntelen yössä rantasipin hälytysääniä, västäräkkejä, tiltaltti veteli juuri huikean värssyn tuossa mantereen puolella, venäläista musiikkia, Trofimia ja muita, niitä on vähän vaikea arjessa kuunnella. Järvi on sileä ja silkkinen, ilta on valoa täynnä. Olen käynyt kylällä kaupassa, kävellyt kauniin kirkonmäen ja hautausmaan, vieraillut kirpparilla saaden kaksi kaunista lasimaljaa vitosella, trimmannut koirat (ei koskaan enää, hirveä homma!), puhunut lapsen kanssa tunnin puhelimessa, uinut, ottanut päiväunet ja lukenut paksua romaania.

Nythän se toteutuu. Heli Laaksosen runo, toive, jolle hymyilimme yli kymmenen vuotta sitten katsomossa Kruununhaassa, jossa Helillä oli esiintyminen. Emme hymyilleet huvittuneesti, vaan ainakin itse olin hurmaantunut paitsi kauniista kielestä, myös lempeästä ja kauniista kerronnasta, joka kertoi sen (ja tämän) päivän ahdistuksesta. Täällä ollaan, Heli! Saaressa, koivun alla, rantasipien ja lokkien lempeiden ja vähän toruvien silmäin alla.:

Lehm ja koiv
Mää tahro olla lehm koivu al.

Mää en tahro olla luav.
Mää en tahro oppi uut taitto-ohjelma.
Mää en tahro selvittä äit-tytär suhret.
Mää en tahro viärä sitä kirjet posti.
Mää en tahro soitta Kelan tätil.
Mää en tahro muista yhtäkän pin-koori.
Antakka mu olla lehm koivu al.
Viäkkä mu väsyne nahk
kamarim permanol, kakluni ette.

Heli Laaksonen (Pulu uis 2000)

Heipat täältä korvesta, toivoo Lehm koivu al!

Vastaa