Kevät tekee temppujaan

Mustarastas laulaa. Se laulaa lujaa. Viiltävä huilu läpäisee pään ja tekee olon levottomaksi. Minulla on koneen näytöllä keskeneräinen kunnan arviointikertomus. Se ei etene, koska kevät tekee temppujaan ja sekoittaa pään. Ajatukset ovat milloin missäkin, usein tulevaisuudessa, josta kukaan ei tiedä nyt. Miten lokakuun Kreetan vaellusmatkanikin käy?

Elämä on soljunut rauhalliseen rytmiin, jota en tunnista aikaisemmasta elämästäni. Viiden kilometrin juoksu viidesti viikossa aamuisin, oman ohjaajan tekemä treeniohjelma joka toinen päivä. Ruokaostokset torstaina tai perjantaina isosti, välillä paikallisen kaupan käynnit tarpeen tullen. Yrityksiä vahtia kotona asuvaa riskiryhmäläistä. Puutarhatöitä ja -suunnitelmia: ei koskaan ole ollut näin valmista tähän aikaan! Toisaalta, koskaan ei ole valmista mihinkään aikaan, joten suorittaja minussa itkee. Vähän kuitenkin.

Yllätän itseni päivittäin rakastamalla arkisia rutiineja. Ruuanlaittoa ja paikkojen siistinä pitämistä. Onhan se nautinto, kun niitä ei tarvitse tehdä kuolemanväsyneenä ja kiireessä, jossa luottamustoimet, oma liikuntaohjelma, vapaa-aika ja harrastukset kisaavat kortilla olevasta ajasta. Olenkohan menetetty kotiäiti? (no en, kaikki kunnia kotiäideille, se vasta vastuullista onkin)

Ikävöin lapsia ja olen heistä huolestunut, kuten varmasti todella moni muukin. Milloin tulee keväinen/kesäinen viikonloppu, jolloin saan nähdä taas heidät kaikki – ja myös ystävät, jotka ovat kesäisin usein läsnä? Äitienpäivä tai vappu se ei ainakaan ole. Eikä kai juhannuskaan? Nyt pitää vain säilyttää pää kylmänä ja olla iloinen terveydestä ja tästäkin rajoitetusta vapaudesta. Piha ja metsä ovat avoimia koko ajan.

 

Vastaa