Kesä ja kaikkea mitä se toikaan!

Nyt se on ohi. Voisi kai jo tässä vaiheessa sanoa, että kesä meni. Sydämessäni se on elämäni yksi parhaista kesistä. Luulen kuitenkin sen johtuvan ihan itsestäni, ei niinkään säästä, onnistuneista tapahtumista tai juhlista. Näiden viimeksimainittujenkin suhteen: ei voisi olla onnellisempi!

Minun pieni suklaasilmäinen poikani meni naimisiin.

Miten siihen voi suhtautua? Jaakko on ollut minulle – anteeksi vain, eikä tarkoita mitään järjestystä lapsijonossa! – niin kovin rakas ja sellainen lapsi, jota tarkkailen, mutta josta en ikinä ole ollut huolissani. Vaikka kaikki luunmurtumat sattuivat just hänelle. Jo aivan ensimmäisinä kuukausina tämä mustasilmä hymyili ja hymyili vain, kaikille. Ikinä ei ollut hänestä huolta. Noh, murrosikä ja jotain pientä säätöä …

Onnelliset anopit

ja appiukot!

Siskonsakin on onnellinen näistä häistä.

Villejä lupiineja -häätanssi

Ja ne ihanaiset löysivät toisensa. Saara, Jaakon pitkäaikainen tyttöystävä. Mikä sydämellinen ja älykäs ihminen. Häät saattoivat minut (ja kyllä myös Jussin sekä Saaran vanhemmat, uskallan sanoa) aikamoiseen euforiaan. Kun kaikki loksahtaa kuten tuntuu oikealta.

No, häät sinänsä. Väsyttää kertoa, mutta itkin vuolaasti Kallion kirkossa. Itkin onnesta: minulla on ihana poika, minulla on pojalleni hieno kumppani, johon voi luottaa. Itkin myös siitä ilosta, jota näin oman lapseni kasvoilta, kun he astelivat vastavihittyinä ulos kirkosta:

Mitä äiti voi muuta toivoa?

Kuvia häistä tulee vielä enemmän. Mutta yksi yksityiskohta, itselleni arvaamaton. Vihkiseremoniaan liittyi uskomattoman ihana laulu-piano-esitys, jonka hääpari kuunteli alttarilta. Tämä laulu yllätti tietenkin, koska se oli minulle tärkeä ja toisaalta järkyttäväkin. Tässä siihen linkki (ohita mainos): Miten ja miksi?

Jahas. Kaikkea tapahtui muutenkin. Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtumassa tuli huhkittua hiki hatussa. Iso helle palkitsi meitä talkoolaisia, jotka tietysti pelkäsimme sadetta (sitä ei ole ikinä Valkeakoskella tullut, häiritsevästi).

Kovaa hommaa se on teltalla seistä ja markkinoida. Etenkin 30 asteen kuumuudessa. Mutta siellä vain oltiin.

Mahtavinta tietenkin oli rupatella iltasaunan jälkeen oman väen kanssa mukavassa ammattiopiston asuntolassa. Maailman asiat tulivat järjestykseen. Ja aamusta taas htaan pilli soi ja teltalle!

Teltalla saattoi saada myös ekakertaa-kokemuksen pomppimisesta!

Tulen NIIN kaipaamaan tätä velvollisuutta. Ehkä pääsen vapaaehtoiseksi eläkeläiseksi ensi vuonna?

Jatkuu…

 

Vastaa