Kissa liukkaalla jäällä

 

Salminen kokeili vaarallista elämää ja innostui jäätyneestä suihkulähteestä. Oli vain ajan kysymys, koska molskahtaa, kun pyhäinpäivän aurinko kuitenkin lämmitti niin, että reunalta suli jo paljasta vettä näkyviin aika siivu. Tällä kertaa onni oli matkassa, mutta kyllä Pulmu ihmetteli, miten tyhmiä eräät voivatkaan olla!

Muuten oli kiva olla ulkona ja esimerkiksi saada aikaan: Flammentanz-seinäruusu tuli paketoitua talven varalle harsoon ja vielä havuihin, joten ei pitäisi kukinnan häiriintyä ainakaan talvesta johtuen. Pyhäinpäivänä kävimme myös ”moikkaamassa Kallua” eli vietiin kynttilä Jussin sedän haudalle. Hän kun on oikeastaan ainoa sukulainen, joka Lopelle on haudattu.  Ennen Kallua muistimme Salosen Mattia kynttilällä, sillä haudalla käynti jouluna ja pyhäinpäivänä on tärkeä perinne ja valomeri tietenkin upeaa nähtävää. En pane hanttiin Halloween-vouhotukselle, kunhan vain muistetaan myös tällä perinteisellä tavalla vainajia. Ainahan perinteet sekoittuvat ja kaikki juhlat ovat saaneet aineksia pitkin ja poikin. Nyt en ala paasaamaan virpomisesta kuitenkaan. Karjalaisena otan sen esiin ehkä ensi keväänä, mutta en ole siinä asiassa ryppyotsa.

Ihan kummasti oloa helpotti tuo yksi pyhäpäivä. Se johtui ihan siitä, että ei voinut mennä toimittelemaan ”asioita” kun mikään paikka ei ollut auki. Yleensähän me työn raskaan raatajat ja pitkää päivää tekevät  saamme ladata lyhyeeseen viikonloppuun kaikki tekemättömät ostokset, asioinnit, kotityöt, tapaamiset, joita ei viikon aikana ehdi.

Koditon kissa taas kiertelee tonttiamme ja etsii syötävää. Kävin Onnentassusta hakemassa pyydyksen, että saadaan värjöttelijä lämpimään ja turvaan kissakotiin. Nyt vain jännätään, kumpi ansaan menee ensin, Salminen vai kulkukissa.

Kyselin tässä taannoin itseltäni, että mitä ihmettä oikein tein viime kesänä. Tuntuu, että mitään sen kummempaa ei oikein jäänyt mieleen. Selasin vähän kuvia ja selkisihän se: pihatöitä.

apua.jpg Äitienpäivänä kaikki alkoi.

 toukokuun_tilanne.jpg Kuusi odottaa joulua.

puutarhan_hoito_on-_tarkeaa.jpg ”Norsukukka” saa vettä (elefanttiheinä)

 lapiomiehet.jpg Huh-huh. Kivimiehiä väsyttää.

 heinakuussa.jpgHeinäkuussa näytti tältä.

 elokuussa2.jpg Elokuussa krassit valtasivat pihan.

 elokuussa.jpg Kivipolku hahmottuu.

huurteinen_aamu.jpgLokakuun lopussa on jo pakkasta.

Vastaa