Lomalaisen mietteitä

En pystynyt ajamaan kotiin pysähtymättä ihailemaan näitä uskomattomia hämäläisiä maisemia vajaan 30 km päässä kotoani. Häme on niin kaunista, viljavaa, sulavaa, kumpuilevaa. Kaunista.

Viljo Kajava: Hämäläinen ilta

”Mehukas ruoho rantapaaden yli veteen taipuu,
sen latvaan vilvas, viherjäinen vesi lyö,
kuun venhe siihen seisahtuu, ja kohiseva yö
sen untuvaisen pesän uneen vaipuu.

Niin työnnän venheen leppäi varjostamiin vesiin,
sen vanaan kuplan kuulas kukka kohoaa –
Yön, vetten yli tuoksuu heinäkuinen Hämeenmaa,
ja venhe liukuu, liukuu… lapsuuskesiin….”

Nyt alkaa viides lomaviikko ja myös tuntuma siitä, että on irronnut ja levännyt. Ei huolta huomisesta – no ehkä siitä elokuun ensimmäisestä päivästä vähän, kun palaan töihin. En ole juuri suonut työasioille ajatustakaan – muutama puhelinsoitto on tullut, mutta ei mitään ihmeempää. Olo on sellainen että EVVK, eivoisivähempääkiinnostaa.

Kaikkea kivaa olen ehtinytkin tekemäään. Nämä toisia kiusaavat helteet ovat itseni saaneet ihan hurmoksiin: tällainen kesä on oikea kesä. Mietin tuossa, miten kolme pientä lasta joskus 1980-luvulla oli talossa ja yksi kesä sellainen, että vietin ainakin pari viikkoa pelkässä uimapuvussa kotona ollessani (pukeuduin kyllä kiireesti, kun kylään poikkesi yllättäen Belgian poliisin autourheiluasioissa liikkuva päällikkö, matkalla muistaakseni Jyväskylän ajoihin/Mänttä-ralliin. Onneksi jääkaapista löytyi viileää valkoviiniä vieraalle). Aurinko paistoi. Lasten kanssa käytiin joka päivä uimarannalla Ojajärvellä. Syötiin mansikoita ja herneitä sai silloin kerätä yhdeltä tienvieripellolta vapaasti. Yhtenä sadeiltana otettiin mökkinaapurin kanssa saunasta tullessa nakusuihkut pihalla…

Ymmärrän ilmastonmuutoksen ja suhtaudun vakavasti. Ymmärrän sairaiden ja vanhusten tukalan olon helteessä. Mutta minulle tämä sopii. Olen siis syntynyt väärään maahan?

Tänään vähän huilaan. Viime viikolla kävin salilla putkeen joka päivä. Eilen olin Imatralla äitini suvun serkkutapaamisessa. Olipa kivaa nähdä sukulaisia ja heidän puolisoitaan! Näin harvinainen tapaaminen tulee kyllä uusia ensi tilassa, ensi kesänä toivottavasti! Velipojat, sisko, serkut… Hautausmaalla käytiin katsomassa poismenneiden muistolaattoja. Itse en ole haudallakävijä enkä juuri herkisty. Isän nimen kohdalla kuitenkin tuli ahdistus siitä, miten paljon jäi sanomatta tuolle hienolle miehelle, joka ei ikinä sanonut minulle pahaa sanaa.


Siskontytön Sulho-koirakin osallistui sukutapaamiseen 🙂

Olen myös toukokuun lopulla juossut elämäni kolmannen Naisten Kympin. Se sujui yllättäen yhtä sutjakkaasti kuin paikallinen Kormu Run -kymppi. Vauhti pysyi samana, joten en ehkä ole ihan romu, vähän vain. Lonkka kipuili kymppiä ennen, mutta särkylääkekuuri ja kova jumppa tekivät ihmeitä. Liike on lääke – kuten serkkuni viisaasti lainasi Michael Monroeta. Olisikin katastrofaalista joutua tilaan, jossa ei saisi liikkua, juosta, kävellä, jumpata, tanssia (oho, olen unohtanut ilmoittautua tanssitunneille Riihimäen Kansalaisopistoon!). Toisaalta, on paljon asioita, joista voi nauttia liikunnan ohella. En pidä itseäni pinnallisena, kun nautin kauneudesta. Nautin kauniista vaatteista, kukista, puutarhasta, vanhoista astioista ja romuromantiikasta. Elämä on sitä varten, että huomaa ottaa kaiken irti hyvästä ja pyrkiä poistamaan pahaa, eikö?

Ihana ikkuna Tallinnan vanhassa kaupungissa

Sirkun kanssa tehtiin mukava teemamatka Tallinnaan. Teemana oli hyvinvointi ja taidetarvikkeet. Ohjelmaan kuului jalkahoito sekä matka Rocca al Maren ostoskeskukseen, josta sai edullisia taide- ja käsityötarvikkeita. Myös illallinen Ribe-ravintolassa oli miellyttävä elämys. Puhumattakaan filosofisista keskusteluista mielimatkakumppanini kanssa.


Vähän hengähdystä Tallinnan matkalla (viinilasi kuvausrekvisiittaa)

Puputaulu, en muista kenen.

Maanantaina visiteerasimme Iittalan Naivistit-näyttelyssä. Siellä tulee AINA hyvälle tuulelle. Ja nyt tarkkailtiin ennen kaikkea tekniikoita: miten ja millä väreillä taulut on tehty. Ehkä vielä saan sen kipinän, joka minut sai 80-luvulla maalaamaan.

Ja sitten se serkkutapaaminen. Äidin puole sukulaiset kokoontuivat Simpeleellä. Ehkä tämä aika, kun ollaan kuudenkympin ja kuoleman välissä, on se aika, jolloin viimeistään on aika tavata! Oli todella hieno tapahtuma. Syötiin lounas, käytiin haudoilla ja suvun vanhassa paikassa Ala-Roihassa sekä siskollani Koskenkulmalla. Haluaisin niin, että tästä tulisi perinne. Ensi vuonna toivoisin että tapaamme täällä Hämeessä, mieluummin meillä.

Ei yhtään huvita mennä töihin. Eli: olen irtautunut työelämästä ja loma on tehnyt tehtävänsä!

Vastaa