Hyvää päänsärkyistä ystävänpäivää

Tammikuun valoa

Ystävänpäiväherkkua kukkasin ja karkein

Aurinko paistaa. Päätä särkee. Nyt ne aurinkoiset lumipäivät ovat täällä. Ne joita niin ylistetään ja jotka niin ahdistavat minua. Ei ehkä vielä niinkään, mutta pian, kun räystäiltä tipahtelee ja lumen alta paljastuu. Ahdistavista ahdistavin lumensulamis-valonheräämis-vuosineljännes menossa.

Tammikuu onneksi ohi, kohta helmikuukin. Vaalit vilahtivat ohi, nyt edessä muutaman kuukauden taistelu, kunnes kesäloma koittaa. Taistelulta tämä tuntuu, vaikka joka päivässä on isoja valopilkkujakin, muitakin kuin silmiä häikäisevä hanki.

Jotain pientä myös harrasteltu vaalien ohella. Monen vuoden jälkeen kokeilin piirakantekotaitoja. Eihän design ihan priimaa tullut, mutta maku sitäkin parempi. Koleassa tihkussa myös seisottiin tovereiden kanssa Lopen Prisman edessä pressanvaalien aattona. Kyllä kansaa kiinnosti, enemmän ehkä arvottavana oleva herkkukori kuin vaalit. Mutta tulihan ulkoiltua ja tavattua kuntalaisia taas!

Tähtäimessä ovat taas sekä Naisten kymppi että Kormu Run, huhti-toukokuussa. Sitä silmällä pitäen olen treeniohjelman säätänyt. Ei vehnää, ei vinkkua, ei sokeria – kolme treenikertaa viikossa ja kaikki mahdolliset siirtymät kävellen. Odotan niin, että lumi sulaa ja pääsee kunnolla juoksemaan. Juoksumatto hikisellä, joskin hyvin ilmastoidulla, salilla ei ihan vastaa todellisuutta.

Järisyttäviä muistoja kulki tammikuussa mielessä, kun kotitiellämme ajettiin Kaloppirallin pikis. Riitun kanssa ihmeteltiin. Olipa huikea tunne vatsanpohjassa, kun katsoi täysillä jäistä mäkeä alas kiihdyttäviä kilpa-autoja. Miten olisikaan mahtavaa taas olla kakkoskuskin paikalla! No, onneksi ei siihen enää ole mahdollisuutta eikä rahaa. Mutta kyllä se tuttu pörinä taas jotenkin sykähdytti eikä edes ensin tullut mieleen muinoinen rysähdys Ryttylän ensi pikataipaleen maalissa, kun sekä kylkiluu että auto hajosivat. Those were the days. Sarjassani Elämäni lyhyimmät rallikisat 🙂

Muitakin muistoja on kerrattu. Joitain henkilöitä menneisyydestä, siis suorastaan kampakeraamiselta ajalta, näkyi melko tuoreessa sanomalehdessä. Niitä koulukaverin kanssa vähän kerrattiin. ”Olikos tämä heppu nyt se, jonka kyydissä ajoit Jopolla pitkin Hämeenkatua ja poliisi vei kyyditsijän putkaan?” No ei, se ei ollut se. Eikä sekään, jonka kanssa venäjänopettajat yllättivät minut iloisessa tunnelmassa nakkikioskilla keskellä lauantaista aamua. Näitä muistelmia myöhemmin ehkä nimettömänä julkaistavassa esseekokoelmassa…

Tänään kuitenkin alkaa parin päivän päänsärky vähän loiventua ja luulisin pääseväni illalla terveyskeskuksen kuntayhtymän hallitukseen. Ei enää niin kirvele edes tämä päätteen tuijottelu, kun on vähän huilannut ja saanut naapurilta hyvät ystävänpäiväkahvit.

Vastaa