Joulu, loma, työ?

Se tulee joka vuosi. Ja on aina yhtä ihana, mielestäni. Aina yhtä toiveikas ja palkitseva. Vaativa ja rasittava. Niin kuin pitääkin.

Jouluni alkoi viikonvaihteessa, kun ystävän kanssa teimme kaupunkiloman Helsinkiin 🙂 Ensin visiitti Ateneumiin. Siellä oli tämä Ankkalinnan invaasio klassikoihin ja samalla myös von Wrightien näyttely.

Täytyy taas todeta, että taidenäyttelyitä pitää nauttia siemaus kerrallaan, ja silloin se toimii. Vähän pettymys oli Duckbergin taide, sillä teokset olivat kovin mitättömän kokoisia alkuperäisiin nähden. Mutta mitäs siitä. Oli taas terveellistä nhdä suomalaista ja myös ruotsalaista (Zorn) taidetta uudelleen, näitä ei voi koskaan kuluttaa loppuun!

Söimme myös hyvin L Famiglia -ravintolassa (todella hyvin!), teimme täsmäiskun Vanhan Ylioppilastalon joulumarkkinoille ja kaiken huippuna: Ultra Bra -konsertti Hartwall Areenalla! Oih ja voih! Miten taitavaa, soittamista ja laulua. Ja miten voimaannuttaavaa oli laulaa mukana (vaikka vierustoveri ei kuullut mukamas, niin kiljuin osaamani laulujen sanat täysillä). Aikasten pelotti piippuhyllylle kipuaminen – en ymmärrä, miten lätkäfanit siellä pystyvät hillumaan – mutta hyvin näkyi ja kuului. Ja minua liikutti eniten ennen kuulemattomani ”Tel Aviv” sekä itseäni läheltä liippaiseva ”Minä suojelen sinua kaikelta”… etenkin ja tietenkin se kohta ”olen eksynyt Latviassa…”


hurjan ylhäällä, mutta hyvin näkyi – ei ehkä tästä amatöörikuvasta

Voivoi. Tähän on tultu. Mummut vetäytyivät levolle hotellissa, ilman baaria tai baarikaappia, mutta koko illan kävimme voimaannuttavaa vuoropuhelua. Lyhyestä virsi kaunis; ja olin niin onnellinen tästä virkistävästä viikonlopusta, että ajattelin tehdä oikein yhteisöille ohjesäännöt siitä, etteivät yhteisöt tai ihmiset tarvitse ohjesääntöjä, vaan vain hyväksyntää, iloisuutta, kunnioitusta ja vielä vähän iloisuutta.

Olen lopen uupunut (Lopen…). Tänään palkitsin itseni vierailemalla ystävän luona Tampereella. Sielunkumppani, kaikessa mukana. Emme ole koko ajan yhteydessä, koska ystävyys ei vaadi kalentereita. Nauti joka hetkestä.  Katsokaas tätä taloa:

Mikä ihana tunnelma

Silti olin koko ajan vankina työssäni. En siksi, että se enää olisi minulle henki ja elämä, mutta osittain (Huom. vain osittain) haluan tehdä asiat kunnolla ihan Mertsin takia. Merja Kyllönen on ainoa vaihtoehto nyt vaaleissa, kuten oli eurovaaleissakin. Mutta vaaleista viis. Nyt tunnustan, että isoimmat potkut työssä jaksamiseen olen saanut viime aikoina, tarkoittaen vuotta 2017 paitsi paljonkokeneilta työtovereiltani, myös  juurikin itseltään Arvon presidenttiehdokkaalta Merja Kyllöseltä. Merja on aito, ei teeskentele.

Noh. Kuiteskin, otin laiskaa itseäni niskasta (mitä sitä siellä kahvitellaan ja kuleksitaan tyhjää jossain Pirkanmaalla, ku kotona olis vaikka mitä…) ja vetäisin tortut ja juustopasteijat. Ja kun vauhti ei hiljennyt, niin sitten Suomi-muotoiset piparit. Nyt meni överiksi, tiedän.

 

 

Vastaa