Tykkään

Elämästä pitää tykätä, sillä elämä on lyhyt. Elämän lyhyyttä tulee miettineeksi, kun kuulee päättyneistä elämistä. Ja itselläkin on jo kai takana enemmän vuosia kuin edessä.

Tykkään elämästä. Tykkään perheestäni ja talostani, ystävistäni. Tykkään työstäni. En tykkää ihmisistä, jotka haluavat vaikeuttaa työtäni tai työkavereideni elämää. Itse asiassa  ihmisen ei pitäisi vihata, mutta tunteeni saattavat olla lähellä vihaa joskus. Se on niin turhaa, vihaaminen. Ja joskus kyllä – ehkä en vihaa, mutta kavahdan, turhasta kitisijöitä. Kolottaa ja sattuu, ja ei jaksa ja paha olo… Helvata! Oikeasti sydämeni lämpenee ihmisten kivulle ja elämän kolhinnalle. Tiedän millaista kipu ja epätoivo ovat. Mutta on vinkumista myös aika turhaan. Näille vinkujille voisin demonstroida normipäiväni vaikkapa tammikuisena aamuna, jolloin kello 6.50 putsailen autoani lumesta pimeässä pihassa, kiirehdin junalle, josta sitten kipittelen asemalta Lintulahteen kahden kilsan reippaan aamulenkin; saatanpa sitten lähteä työpaikalta vähän aikaisemminkin ehtiäkseni esimerkiksi Lopen kunnan valtuustoon tai vaikkapa kuntayhtiön hallitukseen. Ja jopas olenkin kotona ajoissa, tuossa noin kahdeksan maissa illalla, ja eipäs siinä muuta kuin nukkumaan – uusi päivä odottaa! Omat kivut ja pelot, kolotuksetkin tässä mukana äänettöminä yhtiömiehinä -täytyy sanoa, etten enää viitsi suoda näille minuuttia enempää päiväni ajasta, sehän menee hukkaan, sen ajan voi tehdä jotain mukavaa?

Olipas ehkä turha purkautuminen tuo edellinen. Mutta itselle tulee eteen ikävästi pikkuasioista kitiseviä kansalaisia, ja niistä olen saanut kyllikseni.

Hyviä päiviä viime aikoina. Tehokasta. Olen rakentanut puolueen kalenteria, etsinyt kuvia ja tekstejä, kirjoittanut jäsenlehteen artikkeleita, metsästänyt siihen kirjoittajia (Ele Alenius lupasi!). Tehnyt sähkösopimuksen uuden toimijan kanssa. Käynyt valtuustoseminaarissa miettimässä kunnan tulevaisuutta ja ihastunut luottamushenkilöiden sitoutumiseen ja ideointikykyyn. Olen tanssinut, tanssinut! Miten ihmistä voikaan parantaa tanssi! Tiistainen rokki-poppi-tanssitunti saa minut unohtamaan kaiken ikävän, oikeastaan ihan kaiken. On vain musiikki ja lanteen pyöritys, hypyt, käsien liikkeet. Rakastan tanssia. Miksen aiemmin mennyt tälle tunnille? Olen käynyt aikuisbaletissa, afrotanssissa ja aerobicissa, mutta nyt olen tullut tanssilliseen kotiin 🙂

Kävin myös ystävän luona Turussa. Laitoimme maailman asiat kuntoon, katselimme täysikuuta viidennestä kerroksesta Auran rannalla, söimme ja joimme hyvin.

Rauhaa illalla Turuus…

Kyllä se kaupunki vain on jotain erityistä. Rauhallinen (no, huolimatta viime kamaluudesta) kaunis, kulturelli. Pieni. Miksei Turku voisi olla Suomen pääkaupunki yhä? Mutta silloin se ei olisi enää rauhallinen ja pieni.

Tallenna

Tallenna

Vastaa